Työpukeutumisen kulmakivet

Seurasiko kukaan muu mielenkiinnolla Hesarin työpukeutumisjutun aiheuttamaa some-keskustelua? Mikäli ette tiedä mistä on kyse, kaikki alkoi kun eräs ammattilainen (selvennettäköön että kyseessä oli nainen) kehotti kaikkia työssäkäyviä naisia pukeutumaan hameeseen, värjäämään hiuksensa, hoitamaan kynsinauhansa ja meikkaamaan kauniisti joka aamu. Koska muuten naista ei oteta tosissaan työpaikalla.

Sanomattakin selvää, että tälläisillä kommenteilla saa somemaailman vihat niskaansa. Erityisesti kun edellisellä viikolla on nostettu #metoo-kampanjan myötä esiin epäkohta toisensa jälkeen mitä tulee naisten kohteluun. Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan feministisen asian ajaminen – moni muu on siihen jo ehtinyt keskustelupalstoilla ja sosiaalisen median kanavissa – vaan haluaisin jatkaa keskustelua keskittymällä ihan vaan työpukeutumiseen.

Teen itse töitä finanssialalla viestinnän ja sisällöntuotannon parissa. Yrityksen määrittelemä pukukoodi on business casual, paitsi asiakkaita ja isoja pomoja tavatessa, jolloin työntekijöillä on pukupakko. Pukukoodia voi tulkinta monella tapaa, joten päivittäin toimistolla tulee nähtyä koko työpukeutumisen kirjo aina farkuista jakkupukuihin. Ammatikseen kirjoittavien joukosta löytyy persoonallisuus jos toinenkin, ja persoonallisuutta usein ilmaistaan myös pukeutumisen kautta. Luoville ammattilaisille tämä usein sallitaan sen kummemmin mukisematta. Toki ne kaikista luovimmat ja taiteellisimmat varmasti myös hakeutuvat ihan muualle kuin suuryritysten leipiin.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hupparit ja joogapöksyt eivät todellakaan kuulu työpaikalle, ellei kyseessä ole liikunta-alan ammattilainen. Siististi pukeutuva, itsestaan huolta pitävä ihminen antaa huomattavasti osaavamman ja uskottavamman kuvan itsestään ja yrityksestä kuin suoraan sängystä revitty sankari.

Työpukeutumisen ei silti tarvitse olla vaikeaa tai epämukavaa. Oman työvaatekaappini kulmakiviä ovat mustat, harmaat  ja tummansiniset alaosat (hameet ja housut) yhdessä puseron, kauluspaidan tai neuleen kanssa. Hyvin istuva jakku on vielä haussa. Kauniisti istuva, siisti takki täydentää ammattimaista asua ulkona liikkuessa. Kenkien puolesta tykkään avokkaista toimistolla, joskin toisinaan nilkkurit tai ballerinat pysyvät jalassa koko päivän.

Samantyyppistä peruskaavaa näkyy noudattavan suurin osa työkavereistanikin. Tummia farkkuja näkyy toimistolla siistimpien yläosien kanssa jonkin verran, samoin siisteja arkimekkoja. Tuttujen työkavereiden kanssa hommia tehdessä kukaan ei välitä käytätkö housuja vai hameita, mutta eipä sitä ole voinut olla huomaamatta, että tärkeämpiin tapaamisiiin suunnatessa naisilla on järjestäin hame tai mekko, korkeat korot ja huulipunaa..

Tiedä sitten onko tässä kyse muiden (miesten) asettamien odotusten täyttämisestä, vai ihan puhtaasti siitä, että naisella itsellään on itsevarmempi olo korkojen päällä tai punaa huulissaan. Itse koen oloni varmemmaksi ja uskottavammaksi hame päällä ja korkokengät jalassa. En koe tarvetta piilotella naiseuttani, töissä tai missään muuallakaan. Haluan työpukeutumisessanikin tuoda esille parhaita puoliani ja kokea oloni viehättäväksi ja mukavaksi. En pukeudu näin miellyttääkseni ketään, mutten myöskään halua pukeutua telttaan tai vaikka housuihin siksi, että joku voisi väärinymmärtää mitä pukeutumisellani viestitän. Jokainen pukeutukoon juuri niinkuin itse parhaaksi kokee, työpaikan ohjeita noudattaen.

Toinen seikka, joka Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin useaan otteeseen esiin oli se, miten suomalaisten työpukeutuminen on valovuosia muuta Eurooppaa jäljessä. En millään jaksa uskoa, että tämä olisi totta. Suomen kaduilla näkee nykyään varsin hyvin pukeutunutta väkeä. En tosin ole teinivuosien kesätöitä lukuunottamatta ollut Suomessa töissä, eli en ole päässyt tekemaan empiiristä tutkimusta aiheesta. Olisikin mielenkiintoista kuulla millaisia kokemuksia teiltä löytyy työpukeutumisesta Suomessa tai muualla!

Tämän postauksen myöta haluan haastaa kaikki kertomaan ja jakamaan kuvia omasta työpukeutumisestaan. Mitä puit päälle tänään?

6 thoughts on “Työpukeutumisen kulmakivet

  • Reply Anu / Mielilandia lokakuu 30, 2017 at 09:05

    Minua kiinnostaisi lukea tuo työpukeutumiskirja, sillä tuntuu, että sieltä on myös nostettu mediassa kärkkäimmät kommentit keskusteluun. Kyllähän monet niistä kieltämättä kuulostivat hyvin konservatiivisilta ja jotenkin umpimielisiltä, mutta onkohan se koko totuus? Varsinkin, kun kirjoittajat ovat toimittajia (toisen heistä töiden kautta tiedänkin) ja toimittajat eivät kyllä yleisesti ottaen ole todellakaan mitään etikettipukeutumisen malliesimerkkejä. Mutta ehkä heillä onkin palanut käpy kollegoiden tyylittömyyteen, who knows. 😀

    Sun työtyyli kuulostaa aika samalta, mihin itsekin töissä pukeutuisin: varmaan löytäisin sun vaatekaapista vaikka mitä kivaa. 🙂 Mutta vaikka itse pukeuduin ennen koulunpenkille paluuta töihin aika klassisesti (ja joskus kyllä myös huppariin, jos tiedän, etten ole poistumassa päivän aikana muualle kuin lounaalle), niin en silti odota muilta samaa. Tyylejä on kuitenkin monia, ja jos joka naisen pitää olla mustassa hameessa, korkkareissa, helmikorvakorut korvissa ja naama joka aamu täydessä tällingissä, monesta saattaa tuntua aika lailla siitä, ettei töissä saa olla oma itsensä. Minusta keskeistä töissä on se, että pitää näyttää siistiltä, ja sen voi tehdä monella tavalla.

    • Reply Laura lokakuu 31, 2017 at 21:05

      Samaa mietin täälläkin – toimittajat harvemmin ovat etikettiasiantuntijoita, ja vaikka olisivatkin, ei se kyllä arjessa näy 😀 Aivan varmasti tästä on nostettu esiin eniten klikkejä keräävät ja raflaavimmat lainaukset. Olisi tosiaan mielenkiintoista lukaista läpi kyseessä ollut kirja.

      Allekirjoitan täysin kommenttisi siitä, että tärkeintä on näyttää siistiltä, ja mielellään myös omalta itseltään! Pukeutumissääntöjä on ihan ok välillä taivuttaa, kunhan sen vain tekee hyvän maun rajoissa.

  • Reply Salla lokakuu 30, 2017 at 13:49

    Itse työskentelen IT -konsulttina ja hyvin samanlaiselta kuulostaa minunkin työpukeutuminen. Toimistopäivinä hieman rennompaa, esimerkiksi siisti pusero tai neule, ja asiakkaalle mennessä puolestaan aina bleiseri päällä. Meillä ei taida olla mitään mainittua pukukoodia, mutta kyllä (lähes) kaikki pukeutuvat silti erittäin siististi. Tietysti tässäkin on varmasti alakohtaisia eroja, mutta itse en myöskään voisi kuvitella ikinä meneväni hupparissa edes toimistolle. Sama pätee muuten meikkaamiseen. En osaisi mennä ilman meikkiä töihin, vaikka muuten vapaa-ajalla tykkäänkin olla luonnollisemmin. Eikä siinäkään ole kyse mistään muusta kuin siitä, että töissä tuntuu vain itsevarmemmalta kun on vähän laittautunut.

    • Reply Laura lokakuu 31, 2017 at 21:15

      Kiva kuulla kokemuksia myös IT-puolelta! Ja varsinkin positiivisia sellaisia, sillä koodareilla ja muilla tech alan tekijöillä kuuluu olevan kansainvälisesti huono maine (työ)pukeutujina.. Kovan kysynnän ja liian vähäisen tarjonnan takia tämän alan ammattilaisten sääntöjen noudattamista myös tunnutaan katsovan läpi sormien useammin kuin monella muulla alalla.

      Olen itse erehtynyt muutaman kerran hupparissa toimistolle, kun olin aivan varma etten tapaa ketään. Kummasti aina tämän virheen tehtyäni on kohdalle osunut tilanne, joka olisi vaatinut siistimpää pukeutumista! Jos nyt vihdoin olisin oppinut jotain näistä mokista!

  • Reply Muusa Liinpaa lokakuu 31, 2017 at 03:03

    Omaan työhöni pukeudun asiakkaan mukaan. Työskentelen kiinteistövälittäjänä Yhdysvaltain länsirannikolla ja moni asiakkaistani on teknologiatyöntekijöitä Microsoftilta, Amazonilta tai Googlelta. Jos ja kun asiakkaall on yllään vanhat farkut ja huppari ei jakkupuku oikein ole sopiva vastine vaan tapaan asiakkaan useimmiten pellavamekossa, hameessa tai joskus jopa niissä urheilulegginseissä jos etsitään kotia maaseudulta. Tavoite on kuitenkin etten koskaan ole huonommin pukeutunut kuin asiakas.

    • Reply Laura lokakuu 31, 2017 at 21:16

      Tämä on myös tosi hyvä pointti pitää mielessä! Ylipukeutuminen on monesti ihan yhtä epämukavaa kuin alipukeutuminenkin. Monessa ammatissa kuten myös vapaa-ajalla vaaditaan tilannetajua myös pukeutumisen suhteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *