Tavoitteeni vuodelle 2018

Kuten vuosikatsauksessa kerroinkin, 2017 oli työntäyteinen ja stressaava, mikä on valitettavasti vaikuttanut niin mieleen kuin kroppaankin negatiivisella tavalla. Loppuvuodesta fiilikset eivät todellakaan olleet katossa, ja odotin vain sopivaa hetkeä hypätä pois siitä ikävästä oravanpyörästä. Ja mikäs sen parempi aika muutoksille kuin uusi vuosi.

Ehdin loppuvuodesta kaikessa rauhassa miettiä mitä haluan muuttaa, miten ja miksi. Samalla kirjasin ylös näitä tavoitteita ja suunnitelmia, tällä kertaa positiivisen kautta, kuten hyvinvointivalmentajat neuvovat.

Uskon, että 2018 tuo mukanaan roppakaupalla uusia mahdollisuuksia. Toivon myös, että tänä vuonna pystyisin panostamaan enemmän itselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Lupauksia en tänä(kään) vuonna tee, mutta muutaman tavoitteen haluan alkavalle vuodelle asettaa.

1. Omaan hyvinvointiin panostaminen

Edellinen vuosi oli aivan kammottava mitä tuli omaan hyvinvointiini. Söin kyllä kohtuullisen terveellisesti, mutta ihan liian suuria määriä. Kävin säännöllisesti salilla, mutta vain siksi että oli pakko (ja siellä on sauna). Vyötärölle kertyi niin kiloja kuin senttejäkin samalla kuin ennen niin hyvä ryhti romahti. Oma kroppa ei ole tuntunut omalta enää moneen kuukauteen, ja loppuvuosi meni masistellessa sitä, ettei mitään muutosta tuntunut tapahtuvan vaikka yritin mitä. Ja tämähän vain lisäsi stressiä ja huonoa oloa.

Ensimmäisinä askelina parempaan oloon omalla kohdallani on pienentää annoskokoja, vähentää karkin syömistä ja viinin litkimistä, sekä löytää parempi tapa liikkua. Hollannissa viinilasilliset, oluet ja napostelu ovat iso osa sosiaalista elämää, minkä uskon olevan yksi haastavimmista muutoksista hyvinvoinnin saralla. En halua torpata illanviettoja suoralta kädeltä, mutta jokin ratkaisu tähän pitäisi keksiä! Annoskokojen pienentäminen ja tylsän salitreenin vaihtaminen minulle paremmin sopivaan lenkkeilyn ja joogan, pilateksen ja barren yhdistelmään taas ovat niitä helpompia muutoksia.

Pieniä tekoja, joilla on kaikilla suuria vaikutuksia.

2. Työura hyvään alkuun

Muutaman viikon kuluttua allekirjoittaneen akateeminen ura on viimein pulkassa, ja valmistun virallisesti maisteriksi Amsterdamin yliopistosta. Opintojeni aikana olen ehtinyt tehdä harjoittelun jos toisenkin, mutta kevään haasteena on ensimmäisen oikean työpaikan löytäminen.

Kieltämättä hieman jännittää, sillä vaikka uskonkin olevan erinomainen hakija, en todellakaan ole ainoa. Alani on hurjan suosittu, ja olen tavannut monta lahjakasta, fiksua ja ahkeraa ihmistä joiden kanssa joudun nyt kilpailemaan töistä. Yliopistossa kirjoilla ollessani oli helppo aina sanoa olevani opiskelija, mutta apua jos pian ainoa tittelini onkin työtön työnhakija!

Alkaneen vuoden ensimmäisiä projekteja onkin löytää mieleinen työpaikka, ja kehittää itseäni (viestinnän) ammattilaisena.

3. Onnellinen avioliitto

Älkää käsittäkö väärin. Meidän avioliittomme on jo nyt todella onnellinen. En kuitenkaan halua ottaa miestäni tai suhdettamme itsestäänselvyytenä tai keskittyä vain itseeni. Haluamme molemmat panostaa aktiivisesti parisuhteeseemme ja avioliittoomme, ja olla onnellisia yhdessä. Elämän mittainen projekti.

4. Hollannin kielen oppiminen

Hollannin alkeiskurssin loppumisen jälkeen ehdin jo ilmoittautua alkukeväästä alkavalle jatkokurssille. Toivon, että seuraavan kurssin myötä saisin lisää rohkeutta alkaa puhua ja tuottaa kieltä vielä enemmän. Ajatuksena olisi tällä kertaa panostaa itseopiskeluun hieman enemmän.

Kieltä oppimalla pääsee huomattavasti paremmin sisään ympäröivään kulttuuriin ja piireihin, minkä lisäksi se helpottaa asioiden hoitamista. Toki Amsterdamissa puhutaan aivan mielettömän hyvää englantia, mutta ihmisten kanssa kommunikointi heidän äidinkielellään avaa lukuisia ovia joiden olemassaolosta ei edes tiedä kielitaidottomana expattina. Motivaatiota opiskeluun siis on!

5. Matkailua, tekemistä, kokemista, näkemistä

Tänäkin vuonna haluan jatkaa reissaamista, kokeilla, nähdä ja tehdä uusia asioita. Muutama Suomireissu kalenteriin on jo merkattuna, mutta muuten matkakalenteri ammottaa vielä tyhjyyttään.

Tällä hetkellä elämäämme mahtuu niin isoja muuttuvia tekijöitä, että tässä vaiheessa vuotta ei uskalleta vielä tehdä tarkkoja suunnitelmia kovin pitkälle. Mutta sehän tarkoittaa vain enemmän kaikkea spontaania kivaa ja aikaa haaveilla!

+ Blogi

Toivon, että tulevana vuonna onnistuisin panostamaan enemmän myös bloggailun haastavimmaksi kokemaan osuuteen: valokuvaukseen. Kirjoitan mielelläni ja juttua riittää, mutta kuvituspuolen olen aina kokenut vaikeaksi. En ole luonnostaan linssilude enkä kuljeskele ympäriinsä kamera kädessäni. Iso osa blogin kuvista onkin nopeita kännykkäräpsyjä. Mutta rehellisesti, kukapa meistä ei mielummin lukisi myös visuaalisesti kaunista juttua?

Näin luettuina omat tavoitteeni kuulostavat ihan realistisilta. Katsotaan kuinka kehnon käy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *