• Tavoitteeni vuodelle 2018

    Kuten vuosikatsauksessa kerroinkin, 2017 oli työntäyteinen ja stressaava, mikä on valitettavasti vaikuttanut niin mieleen kuin kroppaankin negatiivisella tavalla. Loppuvuodesta fiilikset eivät todellakaan olleet katossa, ja odotin vain sopivaa hetkeä hypätä pois siitä ikävästä oravanpyörästä. Ja mikäs sen parempi aika muutoksille kuin uusi vuosi.

    Ehdin loppuvuodesta kaikessa rauhassa miettiä mitä haluan muuttaa, miten ja miksi. Samalla kirjasin ylös näitä tavoitteita ja suunnitelmia, tällä kertaa positiivisen kautta, kuten hyvinvointivalmentajat neuvovat.

    Uskon, että 2018 tuo mukanaan roppakaupalla uusia mahdollisuuksia. Toivon myös, että tänä vuonna pystyisin panostamaan enemmän itselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Lupauksia en tänä(kään) vuonna tee, mutta muutaman tavoitteen haluan alkavalle vuodelle asettaa.

    1. Omaan hyvinvointiin panostaminen

    Edellinen vuosi oli aivan kammottava mitä tuli omaan hyvinvointiini. Söin kyllä kohtuullisen terveellisesti, mutta ihan liian suuria määriä. Kävin säännöllisesti salilla, mutta vain siksi että oli pakko (ja siellä on sauna). Vyötärölle kertyi niin kiloja kuin senttejäkin samalla kuin ennen niin hyvä ryhti romahti. Oma kroppa ei ole tuntunut omalta enää moneen kuukauteen, ja loppuvuosi meni masistellessa sitä, ettei mitään muutosta tuntunut tapahtuvan vaikka yritin mitä. Ja tämähän vain lisäsi stressiä ja huonoa oloa.

    Ensimmäisinä askelina parempaan oloon omalla kohdallani on pienentää annoskokoja, vähentää karkin syömistä ja viinin litkimistä, sekä löytää parempi tapa liikkua. Hollannissa viinilasilliset, oluet ja napostelu ovat iso osa sosiaalista elämää, minkä uskon olevan yksi haastavimmista muutoksista hyvinvoinnin saralla. En halua torpata illanviettoja suoralta kädeltä, mutta jokin ratkaisu tähän pitäisi keksiä! Annoskokojen pienentäminen ja tylsän salitreenin vaihtaminen minulle paremmin sopivaan lenkkeilyn ja joogan, pilateksen ja barren yhdistelmään taas ovat niitä helpompia muutoksia.

    Pieniä tekoja, joilla on kaikilla suuria vaikutuksia.

    2. Työura hyvään alkuun

    Muutaman viikon kuluttua allekirjoittaneen akateeminen ura on viimein pulkassa, ja valmistun virallisesti maisteriksi Amsterdamin yliopistosta. Opintojeni aikana olen ehtinyt tehdä harjoittelun jos toisenkin, mutta kevään haasteena on ensimmäisen oikean työpaikan löytäminen.

    Kieltämättä hieman jännittää, sillä vaikka uskonkin olevan erinomainen hakija, en todellakaan ole ainoa. Alani on hurjan suosittu, ja olen tavannut monta lahjakasta, fiksua ja ahkeraa ihmistä joiden kanssa joudun nyt kilpailemaan töistä. Yliopistossa kirjoilla ollessani oli helppo aina sanoa olevani opiskelija, mutta apua jos pian ainoa tittelini onkin työtön työnhakija!

    Alkaneen vuoden ensimmäisiä projekteja onkin löytää mieleinen työpaikka, ja kehittää itseäni (viestinnän) ammattilaisena.

    3. Onnellinen avioliitto

    Älkää käsittäkö väärin. Meidän avioliittomme on jo nyt todella onnellinen. En kuitenkaan halua ottaa miestäni tai suhdettamme itsestäänselvyytenä tai keskittyä vain itseeni. Haluamme molemmat panostaa aktiivisesti parisuhteeseemme ja avioliittoomme, ja olla onnellisia yhdessä. Elämän mittainen projekti.

    4. Hollannin kielen oppiminen

    Hollannin alkeiskurssin loppumisen jälkeen ehdin jo ilmoittautua alkukeväästä alkavalle jatkokurssille. Toivon, että seuraavan kurssin myötä saisin lisää rohkeutta alkaa puhua ja tuottaa kieltä vielä enemmän. Ajatuksena olisi tällä kertaa panostaa itseopiskeluun hieman enemmän.

    Kieltä oppimalla pääsee huomattavasti paremmin sisään ympäröivään kulttuuriin ja piireihin, minkä lisäksi se helpottaa asioiden hoitamista. Toki Amsterdamissa puhutaan aivan mielettömän hyvää englantia, mutta ihmisten kanssa kommunikointi heidän äidinkielellään avaa lukuisia ovia joiden olemassaolosta ei edes tiedä kielitaidottomana expattina. Motivaatiota opiskeluun siis on!

    5. Matkailua, tekemistä, kokemista, näkemistä

    Tänäkin vuonna haluan jatkaa reissaamista, kokeilla, nähdä ja tehdä uusia asioita. Muutama Suomireissu kalenteriin on jo merkattuna, mutta muuten matkakalenteri ammottaa vielä tyhjyyttään.

    Tällä hetkellä elämäämme mahtuu niin isoja muuttuvia tekijöitä, että tässä vaiheessa vuotta ei uskalleta vielä tehdä tarkkoja suunnitelmia kovin pitkälle. Mutta sehän tarkoittaa vain enemmän kaikkea spontaania kivaa ja aikaa haaveilla!

    + Blogi

    Toivon, että tulevana vuonna onnistuisin panostamaan enemmän myös bloggailun haastavimmaksi kokemaan osuuteen: valokuvaukseen. Kirjoitan mielelläni ja juttua riittää, mutta kuvituspuolen olen aina kokenut vaikeaksi. En ole luonnostaan linssilude enkä kuljeskele ympäriinsä kamera kädessäni. Iso osa blogin kuvista onkin nopeita kännykkäräpsyjä. Mutta rehellisesti, kukapa meistä ei mielummin lukisi myös visuaalisesti kaunista juttua?

    Näin luettuina omat tavoitteeni kuulostavat ihan realistisilta. Katsotaan kuinka kehnon käy!

  • Kahden kulttuurin juhlapyhät

    Monikulttuurisessa parisuhteessa ja perheessä joutuu aina silloin tällöin neuvottelemaan ja keskustelemaan omista tottumuksista, toiveista, tärkeistä asioista ja kulttuurieroista. Juhlapyhät ovat luonnollisesti yksi esille nousevista aiheista. Meistä molemmista on aivan mahtavaa, että saamme juhlistaa kahden (plus asuinmaan) kulttuurin juhlapäiviä, mutta välillä homma vaatii hieman joustoa sekä luovuutta.

    Aihe on juuri nyt kovin ajankohtainen, kun joulu on takana ja tulevan vuoden juhlat merkattu seinäkalenteriimme. Käydääs nämä isoimmat läpi vielä täälläkin.

    KEVÄT

    Spesiaalipäivät alkavat niin suomalaisille kuin kanadalaisillekin ystävänpäivästä (Valentine’s day), jota Kanadassa juhlitaan hieman romanttisemmissa tunnelmissa kuin Suomessa. Meidän kompromissiratkaisumme on ostaa yhdessä kukkia ja tehdä kotona hyvää ruokaa.

    Tätä seuraa pääsiäinen. Pääsiäisenä kanadalaiset usein järjestävät jonkinsortin munanmetsästyssession pääsiäispupuineen, kun taas Suomessa pääsiäisnoidat ja virpominen ovat tutumpia perinteitä. Koska perheeseemme kuuluu toistaiseksi vain kaksi aikuista eikä uskontokaan näyttele suurta roolia, juhlistetaan meillä pääsiäistä ihan vain nauttimalla illalliseksi lammasta, punaviiniä ja suklaata, unohtamatta tietenkään pääsiäiskukkia ja keltaisia lautasliinoja.

    Huhtikuun lopulle osuu kevään tiukin juhlapäivien putki. Koko homma alkaa 27. huhtikuuta, jolloin Hollanti pukeutuu oranssin King’s day:n (kuninkaan ”syntymäpäivä”) johdosta. Amsterdamissa juhlat aloitetaan jo edeltävänä iltana (King’s night) ja kaksipäiväisten villien katujuhlien jälkeen on jo melko suoritus jos kykenee vielä valmistautumaan Vappuun. Juhlaan, josta kanadalaiset eivät ole kuulleetkaan, mutta jota suomalaiset rakastavat. Tähän samaan sumaan osuu myös minun syntymäpäiväni, eli vappukekkereille löytyy hyvä tekosyy vaikka porukka olisi kuinka kansainvälinen. Sään salliessa suunnataan vappuna piknikille ja grillailemaan, vaikka lakki ja serpentiinit ovatkin jääneet unholaan.

    KESÄ

    Kanadassa kesäkausi korkataan (epä)virallisesti Victoria day:nä toukokuussa, kuningatar Victorian syntymäpäivänä, joka on kansallinen vapaapäivä suurimmassa osassa maata.

    Kesäkuussa Suomi hiljenee juhannukseksi ja suomalaiset katoavat mökeilleen. Tämä keskikesän juhla on ikävä kyllä Kanadassa täysin tuntematon, joskin juhannusperinteet on tosin otettu erittäin lämpimästi vastaan rapakon takana. Ehdottomasti vientipotentiaalia tässä pyhässä!

    Juhannuksen jälkeen kesäjuhlat jatkuvat 1. heinäkuuta Canada day:n merkeissä, kun juhlistetaan Kanadan kansallispäivää. Koko maa peittyy punavalkoiseen, kaupungeissa järjestetään paraateja ja festivaaleja, ja iso joukko kanadalaisia katoaa mökeilleen.

    SYKSY

    Syyskaudella Suomen juhlakalenteri näyttää melko hiljaiselta.

    Kanadassa puolestaan vietetään kiitospäivää (Thanksgiving) kurpitsoineen ja ylitsevuotavine kalkkuna-aterioineen, sekä siihen päälle vielä Halloweenia. Halloweenin kauhujuttuja enemmän tässä huushollissa arvostetaan Pyhäinmiestenpäivää, vaikka Torontossa asuessamme olikin aivan ihana käydä Halloween kävelyllä kauhistelemassa naapurustomme karmivia koristeluja. Kiitospäivä sen sijaan on aivan ihana pyhä, joka on pyhitetty yhdessäololle, kurpitsojen kaiverrukselle, kynttilöille ja vilteille. Tämä olisi kiva juhla viedä Suomeenkin.

    TALVI

    Talvi aloitellaan Kanadassa Remembrance day:llä, ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivällä. Suomalaisena juhla oli minulle aiemmin tuntematon, mutta sittemmin punaisen unikon symbolismi on tullut tutuksi.

    Siinä missä isäinpäivää juhlitaan Kanadassa jo kesäkuussa, on sama päivä suomalaisille edessä vasta marraskuussa. Äitienpäivää sen sijaan vietetämme yhtä aikaa toukokuussa.

    Joulukuussa kilistellään vielä Suomen itsenäisyyspäivälle ennen jouluhulinoihin siirtymistä. Suomalaiset itsenäisyyspäiväperinteet jaksavat naurattaa muunmaalaisia, ja useimmiten olenkin saanut katsella kättelyä ja juoda skumppaa samalla chattaillen perheelleni kun mies ei voi ymmärtää mitä mielenkiintoista linnanjuhlissa muka on.

    Hollantilaisen Sinterklaasin olemme vielä lapsettomina päättäneet skipata. Sinterklaasjuhlien aikuisversiot tosin ovat sopivan pikkujoulumaiset, eli ehkä tulevina vuosina adoptoimme oman versiomme tästä juhlapyhästä.

    Vuosi huipentuu jouluun ja uuteen vuoteen. Joulupyhissä kotimaidemme välillä on ero jos toinenkin, ja vielä ennen omien perinteidemme luomista olemme vierailleet vuorovuosin molempien perheiden luona, ja sitä myöten kokeneet sekä kanadalaisen että suomalaisen joulun useampaan otteeseen. Tärkeintä joulukuun pyhissä on kuitenkin yhdessä vietetty laatuaika ja herkullinen ruoka – oli se sitten kinkkua tai kalkkunaa.

     

    Useimmiten näiden erityisten päivien suhteen päästään helposti kaikkia miellyttävään ratkaisuun, mutta aina silloin tällöin vaaditaan kompromisseja puolin jos toisinkin. Saa nähdä miten meidän juhlapäivämme muuttuvat tulevaisuudessa.

  • 25 x suomalaisuudesta

    Itsenäisyyspäivän kunniaksi aioin alunperin kirjoittaa suomalaisuudesta, ja siitä, mitä se oikeastaan minulle merkitsee. Yritin kovasti löytää oikeita sanoja kuvaamaan ajatuksiani, mutta mikään, mitä sain aikaan ei tuntunut tarpeeksi kuvaavalta, tunteikkaalta, oikealta tähän hetkeen. Tuijotettuani tyhjää paperia tarpeeksi pitkään kuoppasin ajatuksen toistaiseksi, ja päätin valita helpomman tavan kertoa suomalaisuudesta. Nimittäin vastaamalla 25 kysymykseen (ulko)suomalaisuudesta.

    Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla?

    Asun Alankomaissa, Amsterdamissa. Täällä ollaan asuttu nyt puolisentoista vuotta. Kaikkiaan vuosia ulkomailla on takana kuusi.

    Kuinka usein käyt Suomessa? Milloin viimeksi ja onko seuraava kerta jo tiedossa?

    Suomivisiittien määrään vaikuttaa moni tekijä. Keskimäärin kuitenkin ehkä kaksi kertaa vuodessa. Viimeksi kävimme Suomessa elokuussa ja seuraavan kerran kotikonnut kutsuvat maalis- ja kesäkuussa.

    Mitä kaipaat Suomesta?

    Perhettä ja ystäviä tietenkin. Ruokaa. Neljää vuodenaikaa. Saunaa kotona.

    Lempi-maisemasi Suomessa?

    Kesäinen Saimaa omalta mökiltä käsin.

    Miten meinaat juhlia itsenäisyyspäivänä?

    Vien Fazerin sinistä töihin, ja illalla taidan nauttia Napue gin and tonicin samalla kun käyn läpi linnanjuhlien asut ja muut päivän tapahtumat.

    Mitä Suomalaista muotoilua teiltä löytyy ja onko jonkin esine tai astia, minkä haluaisit tuoda Suomesta?

    Pakko myöntää, että meillä on keittiön kaapit täynnä suomalaista designia. Suomalaista löytyy myös vaate- ja liinavaatekaapista sekä kirjahyllystä. Kehrään onnesta tietäessäni että pohjoismaalainen muotoilu on nyt supertrendikästä Alankomaissa, eli montaa juttua ei onneksi tarvitse raahata Suomesta saakka!

    Mikä on rakkain tavara, minkä olet tuonut Suomesta?

    Jos korut lasketaan tavaroiksi, niin vastaan että kaikki läheisistä muistuttavat korut.

    Mitä Suomalaista ruokaa rakastat?

    Riisipiirakoita ja ruisleipää. Poroa. Lakkoja. Suomalaista suklaata. Kermaviiliä. Järvestä pyydettyjä ahvenia. Myös Alku-puurot ovat aivan mahtavia! Tämä lista jatkuisi ihan loputtomiin!

    Entä mitä Suomalaista ruokaa inhoat?

    Kesäkeitto eikä maksalaatikko uppoa sitten millään. Eivätkä veriletut.

    Minkälaista elämää viettäisit/viettäisitte, jos asuisittekin edelleen Suomessa? Tai miten se ehkä poikkeaisi nykytilanteesta?

    Tähän on tosi vaikea vastata. Olen asunut ulkomailla koko aikuisikäni, enkä osaa oikein edes kuvitella millaista elämä suomessa olisi.

    Mitä pyydät aina lähettämään / tuomaan tuliaisiksi Suomesta?

    Ruisleipää, riisipiirakoita, suklaata, puuroa ja hautakynttilöitä.

    Mitä arvostat nykyään eniten Suomessa, mitä et ehkä osannut arvostaa ennen?

    Teininä koin että Suomi on tylsää takapajulaa, mutta nykyään Suomi on aika cool paikka. Järjestäin jokainen puhuu kolmea kieltä, selvitään vuodesta toiseen pimeydessä ja tuimissa pakkasissa tai vastaavasti ympärivuorokauden valoisissa kesissä. Kotimaamme on turvallinen ja tasa-arvoinen. Nykyään kerron ylpeästi olevani suomalainen kun joku kysyy. Ja saataan kertoa vaikkei kysyttäisikään.

    Mikä Suomessa ärsyttää eniten?

    Jatkuva valittaminen. Vasta ulkomailla asumisen myötä olen huomannut miten paljon suomessa valitetaan. Kaikesta ja kaikkialla.

    Mikä taas Suomessa on ihanampaa, kuin missään muualla?

    Luonto, sauna ja tietynlainen yksinkertaisuus ja hiljaisuus.

    Suomalaisinta minussa on…

    Rakkaus saunaan sekä suoruus. Popsensaatio Alman sanoin arvostan sitä, että ”Suomessa ei tarvitse lässyttää” – kaiken ei tarvitse olla wonderful ja amazing, eikä tarvitse tehdä katteettomia lupauksia siitä miten we should go for drinks sometime. Asiat sanotaan niinkuin ne on, turhia kaunistelematta tai kauhistelematta.

    Puolisoni mielestä suomalaisinta minussa on…

    Se, etten pelkää hiljaisuutta eikä se vaivaa minua millään lailla. Aina tämä ei tosin ole positiivinen ominaisuus!

    Olen hävennyt Suomea/suomalaisia…

    Lentokoneessa perseet vetävät suomalaismiehet on kyllä omassa luokassaan.

    Mitä nykyisen kotimaasi asukkaat tietävät Suomesta?

    Yllättävän paljon! Mika Häkkisen, Kimi Räikkösen, Nokian, pimeät talvet, lumen, erinomaisen koulusysteemin ja usein sieltä tulee pari suomenkielistä sanaakin.

    Kerron aina Suomesta…

    Suomen luontoa ja vuodenaikoja jaksetaan aina ihmetellä. Ja mukavahan niistä on kertoa!

    Kuinka usein puhut Suomea?

    Kirjoitan ja luen suomea päivittäin, mutten juurikaan pääse puhumaan suomea missään. Mitä nyt Insta stories videoille ja unissani!

    Mikä on mielestäsi Suomen kielen kaunein sana?

    Rakas.

    Mikä lempimusiikkiasi Suomesta? Lempi-laulusi?

    Pakko myöntää, etten juurikaan seuraa mitä suomalaisen musiikin maailmassa tapahtuu. Niinpä vastaan Karjalaisten laulu, Maamme laulu sekä Finlandia – takuuvarmasti saa aina tunteet pintaan!

    Mitä suomalaista perinnettä teillä vaalitaan?

    Viemme kynttilöitä haudoille jouluna. Tämä on perinne jonka myös kanadalainen puoli perhettä on ottanut omakseen. Muutenkin aina sisällytetään suomalaisia elementtejä esimerkiksi pyhiin.

    Mitä terveisiä lähetät 100 vuotiaalle Suomelle?

    Kiitos, että sain syntyä Suomeen, ja kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana rakentamassa maatamme. Olen äärimmäisen ylpeä juuristani ja kotimaastani. Olen kiitollinen siitä, että sain viettää lapsuuteni turvallisessa, tasa-arvoisessa, hyvässä maassa.

     

    Kiitos haasteesta Housefive Sara

  • Uuden kielen opiskelu aikuisena

    Uuden kielen oppiminen ei ole helppoa, muttei myöskään ihan mahdoton tehtävä. Erityisesti aikuisopiskelijana uuden kielen oppiminen vaatii rautaista itsekuria, viitsimistä ja loputonta harjoittelua.

    Siinä missä kouluaikoina ei noin vain ollut pokkaa raapia vitosia kielikokeista, oli kielten opiskeluun ”pakko” panostaa ihan erilailla kuin nyt. Näin jälkeenpäin kiitän täydestä sydämestäni ylä-asteen nipoa ruotsinopettajaa, joka loputtomilla sanakokeilla ja jankkaamisella sai allekirjoittaneen ruotsin kolmessa vuodessa siihen kuntoon, että selvisin lähes opiskelematta niin yo-kirjoituksista kuin kolmesta vuodesta ruotsalaisessa yliopistossa.

    Täällä Alankomaissa pärjäsinkin alkuun hienosti yhdistelemällä ruotsia ja englantia niin, että pystyin päättelemään mitä hollannikkaat yrittivät minulle sanoa (ja ennen kaikkea kirjoittaa). Valitettavasti tämä taktiikka ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle.. Silti vasta vuoden Amsterdamissa asuttuani sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin kielikurssille.

    Nyt takana on 13 viikkoa hollannin opiskelua. Kolme tuntia luokkahuoneopetusta per viikko ja läksyt päälle. Kurssin jälkeen osaan hollantia A2 tasoisesti. Vieraan kielen opintojen ollessa vielä tuoreena mielessä, on hyvä aika katsahtaa millaiset fiilikset kielikurssista jäi.

    Päällimäisenä ajatuksena on läpi kurssin ollut se, miten kielen oppiminen voikin olla niin paljon vaikeampaa aikuisena kuin koululaisena? Ihan rehellisesti tosin, kyllähän minä tiedän miksi, mutta jaksan silti päivitellä. Aivot eivät enää kehity samaa tahtina kuin lapsena, vaan aikuisena toistoa vaaditaan vähintään tuplasti enemmän. Kun tekee kokopäiväisesti töitä, harrastaa ja haluaa vielä panostaa ihmissuhteisiinkin, on kielikurssin kotiläksyt viimeisinä mielessä kun illalla rojahtaa kotisohvalle. Samalla tavalla viikonloput täyttyvät äkkiä tekemättä jääneistä kotitöistä ja kaikesta kivemmasta puuhastelusta. Ja kun läksyt jäävät puolitiehen tai yhdeltä tunnilta lintsaa, entäs sitten? Siitä ei joudu samalla lailla pulaan kuin aikoinaan. Ainoa, joka lintsaamisesta ja laiskottelusta kärsii on aikuisopiskelija itse.

    Minulle suurin kynnys hollanninkielen oppimisessa oli se, etten yksinkertaisesti saanut suutani auki. Amsterdamissa kaikki puhuvat hyvää englantia, ja ihmiset vaihtavat herkästi englantiin kun huomaavat ettei keskustelukumppani osaa hollantia. Tässä kaupungissa on tuhansia expatteja jotka eivät koskaan opi edes auttavaa hollantia. Ja iso joukko niitä, jotka eivät edes yritä.

    Hollannin kieli on täynnä outoja äänteitä joihin oma kieleni ei vielä taivu. Pitkään nolotti ja hihitytti aina kun yritin avata suuni, enkä yksinkertaisesti saanut minkäänlaista järkevää lausetta muodostettua hollanniksi. Kielikurssin myötä olen vihdoin saanut itseni kasaan tällä saralla, ja ero oppimisvauhdissa on ollut huima. Nykyään uskallan yrittää selvitä yksinkertaiset keskustelut kokonaan hollanniksi, ja viihdytän muunmuassa asiakaspalvelijoita harjoittelemalla heidän kanssaan aina kun tilanne sen sallii. Virheitä sattuu varmasti melkein yhtä usein kuin onnistumisiakin, mutta niistäkin oppii. Eikä kukaan oikeasti välitä jos nyt ei joku äänne osu ihan kohdalleen. Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat ymmärtää.

    Ennen kurssia testasin paria appiä kielten opiskeluun, mutta taisin avata ne tasan kahdesti koko vuoden aikana.. Laskuja, kirjeitä ja virallisia lipukkeita on käännetty Googlen kääntäjän avulla, mutta eipä niistä sanoista ole montaa jäänyt mieleen. Selvää on, että opin kielikurssilla paljon uutta ja sain rohkeutta lähteä puhumaan ja tuottamaan kokonaisia lauseita. En missään nimessä olisi samalla tasolla opiskelemalla itsekseni.

    Kannatan siis ehdottomasti kielikurssia tai yksityisopettajan palkkaamista!

    Löytyykö lukijoiden joukosta muita aikuisena kieliä opiskelevia? Millaisia fiiliksiä ja vinkkejä teillä on uuden kielen oppimiseen?
  • Olisiko jo aika asettua aloilleen?

    Viimeiset kuusi vuotta asuinmaa ja sitämyötä kotiosoite on vaihtunut tiuhaa tahtia. Tie on vienyt mielenkiintoisten mahdollisuuksien perässä pitkin maailmaa, ja onhan tämä ollut upea kokemus. Tässä kuluneen vuoden aikana on kuitenkin alkanut iskeä pakottava halu asettua aloilleen vähän pysyvämmin.

    Tällä hetkellä odotan niin sitä päivää, kun saamme käteen oman, tyhjän kodin avaimet, ja pääsemme rakentamaan siitä meille kodin. Sitä tunnetta, kun tietää varmaksi, että täällä ollaan ja pysytään pidempään kuin sen puoli vuotta. Moni expat-elämää kokeillut tai muuten vain wonderlust, gypsy at heart henkinen kanssaeläjä varmasti tietää tunteen.

    Jo monta vuotta ollaan menty eteenpäin niin, ettemme tiedä missä olemme tai mika tilanne on vuoden päästä. Ollaanko samassa kaupungissa tai maassa? Jos ei, niin missä ollaan? Onko meillä yksi vai kaksi kotia? Mikä työtilanne on? Miten pitkään viisumi on voimassa? Mita papereita täytyy muistaa täyttää seuraavaksi?

    Kuvat meidän kotoa otti Susanna Nordvall

    Vuosien ajan on innostuttu lähtemään milloin minnekin, milloin minkäkin mahdollisuuden perässä. Jossain jatkuvan matkalaukkuelämän aikana on kuitenkin taustalla on alkanut kytää ajatus yhteen paikkaan asettumisesta. Toki edelleen matkustaisimme paljon, mutta että meidän pienellä perheellä olisi pysyvä koti jossain. Että osaisi vastata mistä on kotoisin tai missä maassa ollaan että mummot saa laitettua synttärikortin.

    Missä sitten näemme itsemme tulevaisuudessa? Näiden kuuden ulkomailla asutun vuoden aikana koti on ollut Luxemburgissa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa, Etelä-Koreassa, Kanadassa, ja Hollannissa. On kaupunkeja joissa on viihdytty, ja niitä, joille ei syystä tai toisesta lämmetty. On myos paikkoja, joissa emme ole asuneet tai edes käyneet. Tällä hetkellä harkitsemme vain paikkoja, joissa tiedämme jo viihtyvamme.

    Vakituisempaa asuinpaikkaa ja omaa kotia on pyöritelty puheissa jo pitkään, joten toivotaan, että tulevien kuukausien aikana isot pyörät alkavat pyöriä ja saadaan asioita eteenpäin.

    Me olemme valmiita asettumaan aloillemme.

     

  • Mitä syödä Amsterdamissa

    Olin nuorempana varsin nirso ruokapöydässä, ja nyrpistelin nenääni kaikelle mikä näytti tai haisi kummalta, jonka rakenne oli ”väärä”. Jätimpä myös syömättä annokset joissa tietyt raaka-aineet tai ruokalajit koskivat toisiaan. Sori vaan äiti, näin jälkeenpäin ymmärrän ettei vika välttämättä ollutkaan ruoassa vaan syöjässä..

    Sittemmin Siperia on onneksi opettanut, ja nykyään olen kaikkiruokainen foodie. Myönnän, että ihan kaikki (kuten simpukat tai mustekala) ei uppoa vieläkään vaikka kuinka olen yrittänyt, mutta noin muuten.

    Yksi ulkomailla ja pitkin maailmaa asumisen parhaita puolia on ollut nimenomaan se, että olen päässyt tutustumaan lukuisten eri maiden ja alueiden ruokakulttuuriin, ja vieläpä autenttiseen sellaiseen. Ensimmäisinä viikkoinani Koreassa asuessa littanoilla metallipuikoilla syömisestä ei meinannut tullut mitään, ja ruokailussa kesti ja kesti. Lisäksi paikallinen ruoka on kaukana siitä mihin olin länsimaissa tottunut. Kummasti se nälkä kuitenkin opetti, ja parin viikon harjoittelun jälkeen puikkojen käsittely lähti sujumaan ja suu (ja vatsa) tottuivat uuteen ruokakulttuuriin.

    Hollantilaiset eivät pääse kehuskelemaan erityisen eksoottisella ruokakulttuurilla, mutta täällä – kuten suomessakin – tunnutaan vähättelevän paikallisia ruokia. Tämänhetkisen asuinmaani maanmiehiä kehaistakseni haluan nostaa esille muutamia paikallisia herkkuruokia.

    Amsterdamin ruokaklassikot

    En taida tietää yhtäkään ravintolaa tai kahvilaa, josta Amsterdamista ei löytyisi borrel haptjes, eli ruokaisia naposteltavia illanviettoon. Omia suosikkejani ovat paikalliset juustot (esimerkiksi Gouda ja Edam ovat molemmat hollannista lähtöisin), sweet chili kastikkeen kanssa tarjoiltavat kaasstengels (juustotikut), läheisesti raakaa jauhelihaa muistuttava ossenworst, sekä hieman kyseenalaisia täytteitä sisältävät bitterballen pallerot ja krokantit.

    Alkukesästä täällä juhlitaan uusien sillien, nieuwe haring, saapumista, vaikka raakaa kalaa tästä maasta löytyy vuoden ympäri. Raaka   silli nautitaan perinteisesti leivän ja sipulin kanssa. Toinen mainitsemisen arvoinen kalaherkku on kibbeling, uppopaistetut kalapalat joita dippaillaan majoneesi- tai tartarkastikkeeseen.

    Kalan lisaksi myyntikojuista kannattaa maistaa hollantilaisia/belgialaisia/ ranskanperunoita, jotka huhun mukaan ovat jopa maailman parhaita. Niiden kanssa tarjottavista kastikkeista puhumattakaan. Myös täkäläisten suosiota nauttivat loempiat, vietnamilaiset kevätkääryleet ovat myös maistamisen arvoisia.

    Hieman eksoottisempiin perinteisiin taas kuuluu Indonesialainen rijsttafel, jäännös Alankomaiden Itä-Intiasta, siirtomaavallan alta. Siis riisia kera lukuisten pienten indonesialaisten annosten. Upea mahdollisuus maistella monenlaisia makuja ja koostumuksia yhdellä istumalla, ja meidän go to vieraiden kanssa.

    Syksyn ja talven klassikoihin taasen kuuluvat lihalla höystetty hernekeitto eli erwtensoep tai snert, sekä lihan, kalan tai kasvisten kera tarjoiltava perunoista ja juureksista tehty muussi, stamppot.

    Makeiden herkkujen kohdalla ei voi olla mainitsematta hollantilaisia pannukakkuja. Perinteisiä ovat sekä suomalaisia lettuja tai ranskalaisia crepeja muistuttavat suuret, ohuet pannukakut, sekä pienet ja höttöiset poffertjesit. Molempia tarjoillaan sekä suolaisen että makean kera, joskin tomusokerilla kuorrutetut letut kuuluvat olevan paikallisten suosikkeja. Näiden lisaksi oma lukunsa on vielä stroopwafle, eli kaksi ohuen ohutta vohvelia liimattuna yhteen karamellikastikkeella.

    Näiden hollantilaisten klassikkoruokien lisäksi listalle joutaisi vielö lukuisia sesonkiherkkuja, mutta jätetään ne tuleviin ruokapostauksiin. Ja nyt kun tiedetään mitä syödä, lupaan jakaa pian vinkkejä siihen missä syödä Amsterdamissa!

  • Aika sanoa kiitos

    On tullut aika sanoa kiitos.

    Kiitos kaikille teille ihanille lukijoille, jotka olette kanssaeläneet häähaaveilujen täyttämää vuotta. Kommenttiboksissa, sähköposteissa sekä sosiaalisen median kanavissa on vuoden aikana käyty lukuisia keskusteluja, tsempattu, intoiltu ja toisinaan selvitelty erimielisyyksiä. Keskustelujen sävy on pysynyt positiivisena, mikä on valanut uskoa blogiskenen parempaan tulevaisuuteen.

    Kiitos kanssabloggareille, jotka ovat inspiroineet niin minua kuin monia muitakin omilla häillään, sekä olleet aktiivisesti mukana keskusteluissa ja tapahtumissa. Hääbloggareiden keskuudessa nainen ei todellakaan ole naiselle susi! Tämän vuoden aikana oli ihana huomata miten mielettömän hyvässä hengessä hääblogeja kirjoitetaan ja kommentoidaan, ja millaisen yhteisön toisilleen tuntemattomat, samassa veneessä kelluvat morsiamet ovatkaan onnistuneet luomaan.

    Kiitos kaikille niille, jotka auttoivat tekemään meidän häistä aivan mahtavat! Ennenkaikkea kiitos perheillemme ja ystävillemme kaikesta siitä, mitä he ovat eteemme tehneet. Niin häiden alla kuin vuosien saatossakin. On onni tietää, että rinnalla seisoo tälläisiä ihmisiä. He eivät aina ole fyysisesti läsnä, mutta he ovat aina lähellä.

    Kiitos rakkaalle aviomiehelleni.

    Tämän tekstin myötä jälleen yksi hääblogi tulee tiensä päähän.

    It ain’t over till the fat lady sings..

    Nordic Wife ei kuitenkaan katoa vielä minnekään.

    Hääaiheiset tekstit siirtyvät jossain vaiheessa oman kategoriansa alle, ja blogi jatkaa elämäänsä rouvablogina. Painopiste pyörinee ulkosuomalaisuuden, matkailun ja lifestylen ympärillä. Välillä mennee sujuvasti aiheen vierestä. Usein pää pilvissä, mutta aina jalat tukevasti maassa. Eriasia sitten missä maassa.

    Bloggaaminen on osoittautunut aivan uskomattoman palkitsevaksi harrastukseksi ja vastapainoksi arkiselle ahertamiselle. Olen aina rakastanut niin lukemista kuin kirjoittamistakin, ja on ollut rohkaisevaa nähdä tilastoja ja kuulla lukijoilta miten jutut ovat uponneet! Jatkan tulevaisuudessakin bloggailua ihan vain omaksi ilokseni, toki teitä kuunnellen. En kuitenkaan halua ottaa paineita tai vaikeuttaa perheeni elämää kuvaamalla aivan kaikkea ja roikkumalla WordPressissä yöt läpeensä, vaan blogi kulkekoon ja kehittyköön omalla painollaan.

    Toivottavasti mahdollisimman moni teistä jää seuraamaan blogia siitäkin huolimatta, että aihepiirit elävät elämäntilanteen muuttumisen myötä. Ja toivottavasti mahdollisimman moni uusi lukija löytää tänne blogin asettuessa uusiin uomiinsa!

    Mikäli kuitenkin etsitte nimenomaan hääaiheista luettavaa, suosittelen Makean säännöllisesti päivittyvää hääblogilistausta sekä Häät – Ideoita ja inspiraatiota hääsuunnitteluun FB ryhmää. Yksittäisistä blogeista haluan nostaa esille omat henkilökohtaiset suosikkini, eli pikkusiskoni ja heidän suomalais-saksalaiset häänsä, sekä Kristan ja Jarkon upeat Kristallihäät. Näitä kahta ja muutamaa muuta hääaiheista blogia jään vielä seurailemaan, vaikka omalta osaltani hääjutut alkavat olla tässä. Kukapa sitä tosin tietää jos kaasoilu tai ystäväpiirin häät vielä nousevat esille bloginkin puolella, sillä rakkaudentäyteisiä ilmoituksia ja kutsuja tuntuu nyt satelevan joka tuutista!

    Sitä ennen, vielä kerran: KIITOS <3

  • Paperityöt sukunimen vaihtuessa

    Täällä alkaa vihdoin viimein olla häitä ja sukunimen vaihtoa seuranneet paperityöt loppusuoralla! Urakka on edennyt tasaisesti, vaikkakin varsin verkkaisesti. Uusittavia ja päivitettäviä papereita on yllättävän paljon, ja olen aika varma että niitä ilmestyy vielä lisää kun vähiten odottaa.. Tässä kuitenkin melko kattava muistilista siitä, mitä kaikkea pitää uusia sukunimen vaihtuessa.

    Itse aloitin häämatkalla niistä ”helpoista” ja tärkeysjärjestyksessä ehkä viimeisistä muutoksista: vaihdoin nimeni sosiaalisen median kanavissa ja loin uuden sähköpostiosoitteen. Sähköpostin kanssa joutui hieman kikkailemaan, sillä siinä missä nimikaimoja ennen oli kourallinen, löytyy niitä nyt useampi sata jos ei tuhansia. Kikkailtua on harrastettu myös töissä, kun yhdessä HR ja IT kollegoiden kanssa on yritetty saada nimiä vaihtumaan systeemeissä ja työsähköpostia ohjautumaan oikeaan osoitteeseen.

    Uusi sukunimi ehti päivittyä Suomen väestötietojärjestelmään joskus häämatkan aikana, joten kotiin palattuamme pääsin heti selvittelemään passin uusimista. Valitettavasti hommaa ei saanut tällä kertaa hoidettua sujuvasti netissä, eikä edes Hollannissa, vaan passin uusintaa varten jouduin matkustamaan Brysseliin ja vierailemaan Suomen suurlähetystössä. Kaikkien Benelux-maiden passiasiat nimittäin käsitellään siellä. Ei siis muuta kuin passikuvat matkaan, uuden nimmarin harjoittelua junamatkalla ja täyttämään paperit Belgiaan. Vajaan parin viikon odottelun jälkeen postipojat kiikuttivat uuden passin kotiovelle.

    Uuden passin (joka, anteeksi nyt vain, on ihan hirveän ruma verrattuna ihanaan ja kauniiseen vanhaan lumihiutalepassii – joo, olen edelleen hieman katkera) jälkeen oli helppo uusia pankkikortti ja parit nimelliset bonuskortit. Samalla ilmoittelin vuokranantajalle, sähkö-, puhelin- ja vesiyhtiölle sekä kuntosalille uudesta nimestä. Paikallisen väestötietojärjestelmän käsiteltyä muutokset moni taho, kuten yliopisto ja verottaja, saavat vielä automaattisesti ilmoituksen uudesta sukunimestä.

    Paikallisen lainsäädännön mukaan minun on tosiaankin käytävä ilmoittamassa parisuhdestatuksen muutoksesta kaupungille, ja samalla visiitillä päivitettävä sukunimeni tietokantaan sekä anottava uutta ajokorttia. Koska asun ulkomailla, on edessä pakkovaihto paikalliseen ajokorttiin. Ensimmäinen vapaa aika kaupungin virastoon löytyi vasta marraskuun loppupuoliskolta, eli pari kuukautta täällä asioidessa on jouduttu arpomaan kahden nimen välillä. Toivottavasti pian homma on kuitenkin pulkassa, ja pääsen totuttelemaan uuteen nimeen ja identiteettiin miettimättä millä nimellä esittäydyn.

    Papereiden ja korttien päivittämisen lisäksi uusi sukunimi on saanut pohtimaan omaa identiteettiäni. Erityisesti siksi, että tyttönimeni on kovin suomalainen -nen päätteinen nimi, mikä on taannut sen, että ihmiset osasivat yhdistää minut kotimaahani ja nimi jäänyt hyvällä tavalla ihmisten mieliin. Avioliiton myötä nimeni on entistä kansainvälisempi, suomalainen aksentti englantia puhuessa on hioutunut pois vuosien saatossa, eikä ulkonäönkään perusteella osata laittaa kartalle Pohjois-Eurooppaa tarkemmin. Nimen vaihtumisen myötä suomalaisuuteni ei enää olekaan muille yhtä ilmiselvää kuin aiemmin.

    Seison kuitenkin edelleen sen takana, että miehen sukunimeen vaihtaminen oli oikea päätös minulle ja meille.