• Työpukeutumisen kulmakivet

    Seurasiko kukaan muu mielenkiinnolla Hesarin työpukeutumisjutun aiheuttamaa some-keskustelua? Mikäli ette tiedä mistä on kyse, kaikki alkoi kun eräs ammattilainen (selvennettäköön että kyseessä oli nainen) kehotti kaikkia työssäkäyviä naisia pukeutumaan hameeseen, värjäämään hiuksensa, hoitamaan kynsinauhansa ja meikkaamaan kauniisti joka aamu. Koska muuten naista ei oteta tosissaan työpaikalla.

    Sanomattakin selvää, että tälläisillä kommenteilla saa somemaailman vihat niskaansa. Erityisesti kun edellisellä viikolla on nostettu #metoo-kampanjan myötä esiin epäkohta toisensa jälkeen mitä tulee naisten kohteluun. Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan feministisen asian ajaminen – moni muu on siihen jo ehtinyt keskustelupalstoilla ja sosiaalisen median kanavissa – vaan haluaisin jatkaa keskustelua keskittymällä ihan vaan työpukeutumiseen.

    Teen itse töitä finanssialalla viestinnän ja sisällöntuotannon parissa. Yrityksen määrittelemä pukukoodi on business casual, paitsi asiakkaita ja isoja pomoja tavatessa, jolloin työntekijöillä on pukupakko. Pukukoodia voi tulkinta monella tapaa, joten päivittäin toimistolla tulee nähtyä koko työpukeutumisen kirjo aina farkuista jakkupukuihin. Ammatikseen kirjoittavien joukosta löytyy persoonallisuus jos toinenkin, ja persoonallisuutta usein ilmaistaan myös pukeutumisen kautta. Luoville ammattilaisille tämä usein sallitaan sen kummemmin mukisematta. Toki ne kaikista luovimmat ja taiteellisimmat varmasti myös hakeutuvat ihan muualle kuin suuryritysten leipiin.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hupparit ja joogapöksyt eivät todellakaan kuulu työpaikalle, ellei kyseessä ole liikunta-alan ammattilainen. Siististi pukeutuva, itsestaan huolta pitävä ihminen antaa huomattavasti osaavamman ja uskottavamman kuvan itsestään ja yrityksestä kuin suoraan sängystä revitty sankari.

    Työpukeutumisen ei silti tarvitse olla vaikeaa tai epämukavaa. Oman työvaatekaappini kulmakiviä ovat mustat, harmaat  ja tummansiniset alaosat (hameet ja housut) yhdessä puseron, kauluspaidan tai neuleen kanssa. Hyvin istuva jakku on vielä haussa. Kauniisti istuva, siisti takki täydentää ammattimaista asua ulkona liikkuessa. Kenkien puolesta tykkään avokkaista toimistolla, joskin toisinaan nilkkurit tai ballerinat pysyvät jalassa koko päivän.

    Samantyyppistä peruskaavaa näkyy noudattavan suurin osa työkavereistanikin. Tummia farkkuja näkyy toimistolla siistimpien yläosien kanssa jonkin verran, samoin siisteja arkimekkoja. Tuttujen työkavereiden kanssa hommia tehdessä kukaan ei välitä käytätkö housuja vai hameita, mutta eipä sitä ole voinut olla huomaamatta, että tärkeämpiin tapaamisiiin suunnatessa naisilla on järjestäin hame tai mekko, korkeat korot ja huulipunaa..

    Tiedä sitten onko tässä kyse muiden (miesten) asettamien odotusten täyttämisestä, vai ihan puhtaasti siitä, että naisella itsellään on itsevarmempi olo korkojen päällä tai punaa huulissaan. Itse koen oloni varmemmaksi ja uskottavammaksi hame päällä ja korkokengät jalassa. En koe tarvetta piilotella naiseuttani, töissä tai missään muuallakaan. Haluan työpukeutumisessanikin tuoda esille parhaita puoliani ja kokea oloni viehättäväksi ja mukavaksi. En pukeudu näin miellyttääkseni ketään, mutten myöskään halua pukeutua telttaan tai vaikka housuihin siksi, että joku voisi väärinymmärtää mitä pukeutumisellani viestitän. Jokainen pukeutukoon juuri niinkuin itse parhaaksi kokee, työpaikan ohjeita noudattaen.

    Toinen seikka, joka Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin useaan otteeseen esiin oli se, miten suomalaisten työpukeutuminen on valovuosia muuta Eurooppaa jäljessä. En millään jaksa uskoa, että tämä olisi totta. Suomen kaduilla näkee nykyään varsin hyvin pukeutunutta väkeä. En tosin ole teinivuosien kesätöitä lukuunottamatta ollut Suomessa töissä, eli en ole päässyt tekemaan empiiristä tutkimusta aiheesta. Olisikin mielenkiintoista kuulla millaisia kokemuksia teiltä löytyy työpukeutumisesta Suomessa tai muualla!

    Tämän postauksen myöta haluan haastaa kaikki kertomaan ja jakamaan kuvia omasta työpukeutumisestaan. Mitä puit päälle tänään?

  • Huulipunavinkki

    Kaunista, klassisen punaista huulipunaa etsivät nyt korvat hörölle! Haluaisin nimittäin vinkata omasta suosikkipunastani, jonka moni spottasi jo meidän Amsterdam -kuvista ja ehti jo kysellä peräänkin.

    Kyseessä on Chanel Rouge Allure Ink, joka on heittämällä paras koskaan käyttämäni huulipuna. Upea väri, levittyy hyvin ja kestää koko päivän syömisineen, juomisineen ja pussailuineen. Vaatii hetken että väri kuivuu kunnolla, mutta sen jälkeen pysyy tiukasti paikoillaan. Plussaa myös siitä, että huulet eivät kuivu kivuliaasti meikin alla, kuten minulle monen muun huulimaalin kanssa käy. Kyseinen puna on ollut ahkerassa käytössä koko kevään ja alkukesän, joten uskallan suositella kaikille kaunista ja kestävää huulipunaa etsiville!

    kuva Susanna Nordvall

  • Kullan sävyjen yhdistäminen

    Joskus lapsuudessani päähäni on vahvasti takoutunut ajatus siitä, että kahta eriväristä kultaa ei sovi yhdistää samassa asussa. Tällä ohjeistuksella on menty muutama vuosikymmen, kunnes poikaystävä meni ja valitsi valkokullan kihlasormuksen materiaaliksi. Yksiä korvakoruja lukuunottamatta kaikki muut koruni nimittäin ovat joko kelta- tai punakultaa. Koska kultakorut ovat kohtuullisen arvokkaita ja pidän kovasti myös kelta- ja punasävyisestä kullasta, en halunnut lähteä uusimaan koko korulipasta. Oli siis pakko alkaa opetella kullan eri sävyjen yhdistämistä.

    Aloitin ihan pienestä: valkokultainen kihlasormus ja pienet punakultaiset nappikorvakorut. Valkokultainen sormus ja ohut keltakultainen rannekoru. Valkokultainen kihla ja siro punakultainen sormus oikeassa kädessä. Valitelin asiaa O:n aina tyylikkäälle tädille, joka ymmärsi täysin tämän pinnallisen ongelmani. Hän ratkaisi saman ongelman vuosikymmeniä sitten valitsemalla siron ja naisellisen rannekellon, jossa yhdistyy sekä hopean että kullan väriset metallit. Niinpä hän ehdottokin heti, että etsisin muutaman korun tai asusteen jossa yhdistyy tarkoituksella kaksi tai kolme eri sävyä. Jälkeenpäin ajateltuna tämä on tietysti ilmiselvä ratkaisu, mutten jotenkin nähnyt oman oravanpyöräni läpi.

    Rihkamakoruja en valitettavasti uskalla herkästi reagoivan allergisen ihon takia käyttää, joten siirryin suosiolla tutkimaan valikoimaa kellojen ja arvokorujen kohdalla. Onneksi muutama helmi löytyikin, ja ongelma oli ratkaistu alta aikayksikön. Tässä kohta vuoden verran asian kanssa elettyäni olen itseasiassa ihastunut aivan täysin kaksivärisiin yhdistelmiin. Jopa siinä määrin, että valitsin lopulta vihkisormukseksi jotain aivan muuta kuin mätsäävää valkokultaa.. Kullan eri sävyjen yhdistäminen on juuri nyt kovin trendikästä, ja uskallan väittää että ympäristön suotuisalla myötävaikutuksella on ollut sormensa pelissä omien ajatusmallieni pehmenemiseen. Mielenkiinnolla jään seuraamaan jatkuuko eri metallisävyjen yhdistäminen vai onko tämä ohimenevä vaihe joka pian leimaa käyttäjänsä tietylle ajanjaksolle. Olisikin mielenkiintoista kuulla mitä mieltä muut ovat kullan eri sävyjen yhdistämisestä. Yay vai nay?

  • Mietteitä häämeikistä

    Olen soutanut ja huovannut hääpäivän meikin suhteen siitä lähtien kun tajusin että olisi kiva näyttää nätiltä omissa häissä. Varatako aika meikkiin vai tehdäkö itse?

    Suurin dilemma on siinä, että meikkaan arkena aivan minimaalisen vähän. Häissä ehostusta saisi olla hieman enemmän, mutta olisi silti kiva tunnistaa oma naama peilista ja myöhemmin valokuvista. Omat taidot ovat kaukana siitä mitä ammattilaisen taikasudeilla saa aikaan, mutta mitä jos visiot meikkaajan kanssa ei kohtaa lainkaan? Tai meikkiä suditaan niin paljon etteivät kasvot liiku? Toisaalta mitä jos hääaamuna peilistä kurkkaa suohirviö enkä siinä jännityksessä saakaan edes ripsiväriä ojennukseen?

    Häämeikin lisäksi meikki- ja tukkajuttuja on muutenkin tullut pohdittua tavallista enemmän tässä viime kuukausina. Olen nyt ensimmäistä kertaa työssä jossa pitäisi paitsi osata jotain, myös näyttää ammattilaiselta. Voimistelusalilla tai yliopiston kirjastossa meikitön naama ja sotkunuttura on ollut varsin mainiosti toiminut yhdistelmä, joten nyt ollaan uuden haasteen edessä kun olisikin suotavaa laittautua vähän enemmän. Varsinkin kun on jo tullut todettua että pienikokoinen nainen ja baby face ei ole se uskottavin yhdistelmä mitä tulee ammattimaisen ensivaikutuksen tekemiseen. Ärsyttävää ja pinnallista ehkä, mutta ymmärtääkseni varsin tavallinen ongelma monelle nuorelle naiselle. Meikkikokeilut siis jatkuvat kotona teki häämeikin kuka tahansa.

    Häämeikin kohdalla koemeikki varmasti ratkaisisi monta ongelmaa. Meillä vain on se ongelma, ettemme näillä näkymin ole tulossa Suomeen kuin vasta muutama päivä ennen häitä. Luulenkin että tässä keväällä Susannan kanssa kuvaillessa teen meikin itse, mutta varailen koemeikin vielä tuonne hääviikolle. Katsotaan sitten mihin lopulta päädytään. Tämä on toistaiseksi paras keksimäni suunnitelma, mutta kertokaa toki jos teillä on hyviä ideoita! Lisäksi hyväksi havaituista meikkituotteista saa laittaa vinkkiä kommenttiboksiin! Ja jos jollakulla on neuvoja tai kokemuksia mitä tulee itsetehtyyn meikkkiin vs meikkitaiteilijan penkkiin istumisen suhteen, antaa palaa niitäkin. Kiitos kaunis jo ennakkoon!

  • Rillipöllön elämää – naimisiin silmälaseilla vai ilman?

    Ilman laseja on sokea kuin lepakko. Tai en ehkä ihan, mutta siltä aina välillä tuntuu.

    Ensimmäiset silmälasini sain jo ala-asteella, ja monta vuotta selvisinkin pelkillä rilleillä tai ihan vain reilusti ottamalla lasit pois päästä tilanteissa joissa rikkoutumisen riski oli suuri. Vasta muutama vuosi sitten siirryin käyttämään aktiivisesti myös piilolinssejä. Arkena valitsen edelleen lasit useammin kuin piilolinssit, ihan vain siksi että aamuseitsemältä ei aina vain jaksa alkaa säätämään temppuilevien piilareiden ja unisten silmien kanssa. Salaa ehkä vähän myös siksi, että kuvittelen näyttäväni vanhemmalta ja fiksummalta rillit päässä.. Etenkin nyt, kun vihdoin hankin uudet lasit pari viikkoa takaperin! Käytän kuitenkin piilareita säännöllisen epäsäännöllisesti, enimmäkseen urheillessa ja juhliessa.

    En ole missään vaiheessa kokenut piilolinssejä ihan järjettömän epäkäytännöllisiksi tai epämukaviksi. Ainoastaan uidessa ja suihkussa käydessä tuntuu etteivät ne millään tahdo pysyä siellä missä pitäisi. Tottakai se ottaa aikansa että tekniikan oppii, ja kyllähän ne silmät alkavat kuivua siinä vaiheessa kun piilarit ovat olleet silmissä koko pitkän päivän. Kaiken kaikkiaan kuitenkin koen piilolinssit ihan näppäriksi.

    Hääpäivänä aionkin luottaa piilolinsseihin. Syitä tälle on monia: meikki ja kampaus pääsevät oikeuksiinsa, ei tarvitse niin stressata siitä, onkohan koruja ja asusteita nyt liikaa tai lentääkö lasit päästä jonkun halatessa innokkaasti. Hääkuvia vuosikymmenten kuluttua katsellessa olisi myös suotavaa että huomio kiinnittyisi muuhunkin kuin rillimuodin muuttumisen päivittelyyn. Eli piilareilla mennään jos mitään kummempaa ei satu. Saatan tosin heittää myös lasit johonkin kassiin, ihan varmuuden vuoksi!

    Millä linjoilla muut laseja tarvitsevat ovat? Rillit vai piilarit juhlissa?

  • Hääkengät

    Pari edellistä postausta on keskittynyt ns vakaviin aiheisiin, joten heitetääs välillä hömpän puolelle. Halusin nimittäin kirjoittaa niinkin tärkeästä asiasta kuin kengistä. Ja erityisesti hääkengistä.

    Hääkengistä minulla on ollut visio jo hyvän aikaa, mutta täytyy myöntää että muutaman kerran omia ajatuksia on sittemmin tullut kyseenalaistettua. Olen nimittäin vannonut O:lle jo aikoja sitten että menen naimisiin Louboutinit jalassa. Ainoa mutta tässä suunnitelmassa on se, että nehän eivät hyvällä tahdollakaan ole mitenkään maailman mukavimmat kengät.

    Sain Louboutinin nudet Pigallet O:lta synttärilahjaksi muutamia vuosia sitten. Ihan mielettömän kauniit kengät, jotka ovat ehtineet nähdä jo monet juhlat. Ikävä kyllä viimeistään loppuillasta (tai aamuyöstä, miten sen nyt ottaa) jalkoja särkee niin että tietää vielä seuraavanakin päivänä juhlineensa koroissa. Tosin siinä vaiheessa kun jaloillaan ollaan oltu jo pitkän työpäivän verran, alkavat kengät kuin kengät tuntua ikäviltä. 

                                                                         kuva                                                                                                kuva
    Omalla kohdallani korot ovat ainoa vaihtoehto hääkengiksi, sillä ne tuovat pituuden (jota allekirjoittaneella on vajaa 160cm sulka päässä) lisäksi mukavasti ryhtiä ja itsevarmuutta. Matalat kengät tuntuvat liian arkisilta alttarille asteluun, olivat ne kuinka kauniit tai kimaltavat tahansa. En kuitenkaan halua viettää omaa hääpäivääni huonosta kenkävalinnasta kärvistellen, joten vaihtokengät tulevat kulkemaan mukana.

    Korkojen suhteen pohdin parhaillaan mennäkkö vanhoilla kengillä, vai irtoaisikohan budjetista ihan hirveän paljon rahaa uusiin kenkiin? Ehkä sinisiin sellaisiin? Jos perustelisin kenkähankinnan sillä, että ne jäisivät varmasti käyttöön myös häiden jälkeen? Hmm..

    Entäs ne vaihtokengät? Jos minulla olisi laittaa useampi satanen kertakäyttöisiin kenkiin, Minna Parikan puputennarit olisivat ihanat. Mutta en edes yritä uskotella itselleni että niille tulisi käyttöä häiden jälkeen – pienikokoisena baby facenä pupun korvilla varustetut tennarit veisivät viimeisetkin uskottavuuden rippeet arjessa. Sen sijaan harkinnassa ovat Tomsit tai ehkä Sam Edelmanin ballerinat jossain kivassa värissä. Molemmat vaihtoehdot ovat testattu ja hyväksi havaittu, eivätkä ne varmasti jäisi hyllylle pölyttymään juhlien jälkeenkään.

    Kuten huomaatte, idea on, toteutus vaan on vielä vaiheessa!

  • Hääpukuni

    Yksi ensimmäisiä häihin liittyviä kysymyksiä mitä minulle esitettiin oli se perinteinen ”no, minkäslaista mekkoa olit ajatellut?”. Rehellisesti, en muuten ollut ajatellut! Niinpä alkoi armoton tuttujen ja tuntemattomien hääkuvien plärääminen, sekä luonnollisesti myös Pinterestin ja Instagramin selaaminen.

    Omalla kohdallani ongelmaksi muodostui lähinnä se, että ihania ja kauniita hääpukuja riittää aivan loputtomiin! Minut tuntevat tietävät että olen äärimmäisen huono tekemään päätöksiä, ja saatan jahkailla kahden vaihtoehdon välillä tuntikausia päätymättä minkäänlaiseen ratkaisuun. Hääpuku on kuitenkin aika oleellinen ja ilmiselvä osa juhlaa (kuvista ja muistoista puhumattakaan) mikä tietysti lisää stressiä löytää the mekko!

    Ennen ensimmäistä hääpukusovitustani olin saanut ajatuksiani kasaan tasan sen verran, että tiesin haluavani jonkinlaiset hihat tai olkaimet, eikä helma saisi olla ihan mahdottoman pöyheä. Yksinkertaiset ja eleettömät puvut miellyttivät silmää, blingi ei, pitsi ehkä. Värin suhteen oli kaikki mahdollista (tai siis kaikki vaaleat sävyt olivat ok), mallin puolesta olin kiinnostunut merenneidoista ja kapeista puvuista.

    Sovitukseen saapuessa annoin suosiolla ohjat ammatti-ihmiselle, ja ihana myyjä löysikin useamman mielettömän kauniin mekon minulle sovitettavaksi. Olin liikkeellä yksin, mikä oli omalla kohdallani paras mahdollinen ratkaisu, sillä päättämättömyyteni takia menen helposti muiden mielipiteiden mukaan, enkä halunnut joutua tälläiseen tilanteeseen hääpuvun valinnan kanssa! Yhdessä myyjän kanssa siis mallailimme mikä näyttää hyvältä, ja mitkä jutut jätetään jollekin toiselle morsiamelle. Vaikkei ostopäätöstä ensimmäisellä sovituksella tehty, sain aika hyvin kartoitettua mikä sopii omalle kropalle, ja mistä tykkään.

    Muutama viikko sovituksen jälkeen pöytään iskettiin villi kortti. Pukuasiaa pohtiessani nimittäin muistin ihailleeni reilu vuosi sitten naimisiin menneen valmentajakollegan hääpukua facebookin välityksellä, ja kun salapoliisityö ei tuottanut tulosta, uskaltauduin kysymään lisätietoja hänen mekostaan. Auliisti hän kertoikin mekon mallin ja valmistajan, ja ehdotti vielä että sikäli mikäli käytetty puku on vaihtoehto, voisin tulla sovittamaan mekkoa! Koska käytetty puku on alusta asti ollut potentiaalinen vaihtoehto, ei ehdotusta tarvinnut kahdesti miettiä!

    Jo siinä vaiheessa kun sain mekon ensimmäistä kertaa päälleni homma oli jo melkolailla selvä: puku istui kuin hansikas, ja oli luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa. Ennen lopullista päätöstä lähetin sovituskuvia äidille ja siskolle, ja kun sieltä suunnalta tuli vihreää valoa oli päätös sinetöity. Sovimme myyjän kanssa vielä toisen sovituksen reilun viikon päähän, jolloin pääsin sovittamaan mekkoa meillä kotona, ties kuinka monen pelin edessä luonnonvalossa ja samalla höpöttömään hääjutuista. Tämän jälkeen mekko jäikin meille asumaan.

    Tuntuu hullulta että hääpuku odottaa vaatehuoneessa jo vuotta ennen hääpäivää, mutta kun se oikea osuu kohdalle niin eihän sitä vaan voi jättää ottamatta! Kieltämättä ostopäivänä piti ottaa muutama lasi viiniä sekä löydön juhlistamiseksi, että tasoittaakseni hermoja sen suhteen miten paljon rahaa yhden päivän mekkoon kehtaakin laittaa! Vielä ainakaan mekkopäätös ei ole kaduttanut, vaan päinvastoin. Pukua täytyy käydä hipelöimässä aina silloin tällöin, ja joka kerta se on entistä ihanampi. Vielä pitäisi malttaa pitää puku piilossa hääpäivään asti..

    Koska mekko on vielä pidettävä poissa blogista (siltä varalta että mies vahingossa eksyy tänne), kuvat postaukseen on kerätty Pinterestin hääpuku-boardilta. Toimivat aika hyvänä vinkkinä sen suhteen mitä tämän morsiamen yllä tullaan hääpäivänä näkemään.