• Häämatkalle Eurooppaan: 3 x suosikkini

    Viimeaikoina olen törmännyt useisiin kyselyihin kohteista minihäämatkalle Euroopassa. Jos pidemmälle häämatkalle ei ole heti häiden jälkeen mahdollista lähteä, on mielestäni aivan ihana idea ottaa edes muutama päivä vapaaksi ja matkata Eurooppaan nauttimaan elämästä tuoreena avioparina.

    Moni haikailee klassisten kaupunkikohteiden perään (Pariisi, Lontoo, Berliini, Praha) tai rannalle (Espanja, Kreikka, Croatia), mutta haluaisin muistuttaa että Euroopassa on niin monta muutakin ihanaa kohdetta! Siksi listasin nyt omat suosikkikohteeni häämatkailijoille, jotka kaipaavat reissultaan jotain vähän erilaista.

    Pietari

    Valitettavan moni karttaa Venäjää aivan turhaan, tai ei osaa edes kuvitella tekevänsä lomereissua itärajan taa. tse kasvoin aivan Venäjän rajalla, eli naapurimaa ei ole koskaan tuntunut erityisen kaukaiselta tai eksoottiselta kohteelta. Muutama vuosi sitten teimme O:n kanssa reissun talviseen Pietariin (ja Moskovaan) ja rakastuin aivan täysin. Pietari on upea kaupunki joka huokuu historiaa ja kulttuuria. Herkullista ruokaa, ystävällisiä ihmisiä, loistavat ostosmahdollisuudet, tsaarinajan loistoa, balettia ja museoita. Pietariin pääsee Suomesta helposti ja nopeasti ihan vain junaan (tai vaikka laivaan) hyppäämällä, ja vastassa on aivan toinen maailma. Suosittelen täydestä sydämestäni, enkä malta odottaa että päästään palaamaan tähän kauniiseen kaupunkiin.

    Islanti

    Turistien määrä Islannissa on noussut räjähdysmäisesti mutta hyvästä syystä. Reykjavik on pieni ja sympaattinen pääkaupunki, mutta rehellisesti en itse jäisi pääkaupunkiin, vaan vuokraisin auton ja seikkailisin pitkin saarta. Islannin karu ja kaunis luonto tarjoaa henkeäsalpaavat puitteet vaelluksiin, kävelyretkiin ja omaan suosikkiaktiviteettiini ratsastukseen. Vesiputouksia, mustaa hiekkaa, kuumia lähteitä, jäätikköjä, tulivuoria.

    Etelä-Englanti

    Lontoo ja Edinburgh ovat kestosuosikkejani, mutta roadtrip Etelä-Englannin rannikkoseutuja pitkin on mahtava kokemus. Tosin väärällä puolella tietä ajaminen pitkin kapeita kyläteitä saa välillä sydämen tykyttämään parin ylimääräisen lyönnin verran. Jylhiä kallioita meren rannalla, kauniita hiekkarantoja ja turkoosia vettä, sekä toisaalla nummia silmänkantamattomiin. Ratsastamaan Dartmoorissa tai Exmoorissa, tutkimaan kuningas Arthurin linnanraunioita, etsimään dinosaurusten fossiileja rannikolta ja vaeltamaan pubista toiseen. Loputtomiin sympaattisia pikkukyliä kapeine teineen ja kivimuureineen – Englanti ei todellakaan ole missään määrin yhtäkuin Lontoo.

  • Lentäminen hääpuvun kanssa

    Me asumme tällä hetkellä Hollannissa. Häitämme juhlitaan Suomessa. Hääpukuni ostin Kanadasta. Lentäminen hääpuvun kanssa on siis ollut oleellinen ongelma aivan puvun hankkimisesta saakka. Ottaen huomioon, että häät ulkomailla ovat vuosi vuodelta suositumpia, en varmasti ole ainoa joka on pohdiskellut hääpuvun kanssa lentämistä.

    Asiaa on tullut selviteltyä ihan urakalla, ja säästääkseni teidät isommalta vaivalta haluan jakaa tutkimustyöni hedelmät kanssanne. Otin yhteyttä muutamaan lentoyhtiöön kyselläkseni heidän ohjeistustaan puvun kanssa lentämiseen, ja ohjeet olivat melko yhdenmukaiset niin yhtiöden välillä kuin oman kokemuksenikin kanssa.

    Finnairin asiakaspalvelusta osattiin kertoa että hääpuvun saa ottaa mukaan käsimatkatavarana, jos se vain mahtuu annettuihin maksimimittoihin. Puvun kuljetus pukupussissa on ok, mutta henkaripaikkaa ei voida taata ellei lippu osoita bisnesluokan paikoille. Lentokentälle ja lähtöportille saapuessa kannattaa toki kysyä josko henkarista löytyisi tilaa, sillä puku mielellään sinne otetaan mikäli paikka vain löytyy. Kannattaa silti varautua siihen, että puvun joutuu runttaaman istuimen yläpuolella olevaan lokeroon – oman harkinnan mukaan kannattaa siis miettiä haluaako pukua kuljettaa pukupussissa irrallaan vai yrittääkö sitä taiteilla kässärikokoiseen matkalaukkuun.

    Jos puvun joutuu sullomaan matkalaukkuun, on tärkeää tehdä homma huolella, ja kohteessa päästää puku roikkumaan täyteen pituuteensa mahdollisimman pian, sekä suorittaa pieni (tai vähän isompikin) pöyhintä lennon jälkeen. Hääpuvut saa usein viikattua aika nätisti, tai vaihtoehtoisesti rullattua samaan tyyliin kuin makuupussia pakatessa. Ihan sellaisenaan pukua en välttämättä likaiseen matkalaukkuun laittaisi, vaan käyttäisin esimerkiksi lakanaa tai edes pakkauspaperia puvun suojaamiseen.

    KLM:llä lensin puvun kanssa jo kertalleen, ja tuolla reissulla kaikki meni mainiosti. Puku lensi bisnesluokan komerossa vaikka morsian itse istui turistiluokassa. Lentokentällä ja koneessa henkilökunta oli aivan upean ymmärtäväistä ja niin minä kuin pukuni sain osakseni äärimmäisen ystävällistä ja joustavaa palvelua! Kuitenkin myös sieltä suunnalta annettiin samat periaatteelliset ohjeet: puvun saa ottaa mukaan kunhan se mahtuu mittoihin, ja jos tilaa henkarikaapeissa on niukasti voi puvun joutua tyrkkäämään hyllylle tai penkin alle.

    Kummankaan yhtiön kohdalla puvusta ei tarvitse ilmoittaa ennakkoon, joskin niinkin voi tehdä ainakin KLM:n netissä tehtävän check inin kautta tai soittamalla lentoyhtiölle. Loppuviimein kuitenkin se on lentokenttähenkikökunta ja koneen miehistö jotka osaavat asiassa parhaiten auttaa.

    Onko sinulla kokemusta hääpuvun kanssa lentämisestä? Tai onko tämä vielä edessä?