• Häälahjamme toisillemme

    Huomenlahjaperinteen juuret yltävät pitkälle. Siinä missä aiemmin tuore vaimo sai hääpäivää seuraavana aamuna vakuuden aviomiehen kuoleman varalle, annetaan nykypäivänä lahjoja ihan vain toista ilahduttaakseen. Jos siis annetaan, sillä moni päättää suosiolla skipata tämän ylimääräisenä rahanmenona. Sama lahjojenvaihto perinne tunnetaan myös Pohjois-Amerikassa, joskin rapakon takana annetaan puolisolle ihan vain häälahja joskus häiden alla.

    Onneksi aihe nousi jossain vaiheessa esille, sillä emme kumpikaan olleet tietoisia lahjojen vaihtamiseen liittyviin kulttuurieroihin. Me halusimme molemmat hankkia toisillemme lahjat, joten päätettaväksi jäi ainoastaan milloin nuo lahjat vaihdetaan. Minusta huomenlahja on ideana paljon kivempi (kukapa ei haluaisi aloittaa avioliittoa hotellin sviitissa oman kullan kainalossa lahjapaketteja availlen), mutta käytännön järjestelyiden takia päätimme mennä tässä kohti Kanadan mallin mukaan ja vaihtaa häälahjat jo ennakkoon. 
     
    Tuleva aviomieheni on äärimmäisen taitava valitsemaan lahjoja, mikä on ihanaa mutta toisaalta myös tosi stressaavaa, sillä itse koen lahjojen valitsemisen hirveän vaikeaksi! Varsinkin mitä tulee O:n lahjoihin, silla tuntuu etta aina kun laitan jotakin korvan taakse (”xx olisi tosi kiva”) tulee herra kahden päivän kuluttua kotiin kyseinen tavara/kokemus vyönsa alla.. Samaistuuko muut naisihmiset tähän? Miten miehille on niin vaikea hankkia lahjoja?!
    Kuvien sijaan hankin miehelle nahkaisen läppärilaukun/salkun jota hän on silmäillyt siitä saakka kun aloimme seurustella, muttei koskaan raaskinut ostaa. Itse sain tulevalta aviopuolisoltani lahjaksi aivan upean helminauhan. Molempien lahjat osuivat aivan nappiin! Lahjojen vaihtaminen oli ihana alku hääviikollemme, ja tästä jatketaan hurjalla innolla ja odotuksella kohti hääpäivää!
  • Cocktail Hour

    Suomessa cocktail hour vihkimisen ja ruokailun välillä on kai hiljalleen nostamassa suosiotaan, mutta vielä toistaiseksi enemmän poikkeus kuin sääntö. Tämä tuli itselleni kieltämättä hieman yllätyksenä, sillä Pohjois-Amerikassa cocktail hour on vakiokamaa jokaisissa häissä, enkä ole suomalaisissa häissä ollut mukana sitten taaperoiän. Tykkäämme molemmat tästä osuudesta tosi paljon, sillä pieni ”tauko” virvokkeineen tarjoaa hyvän tilaisuuden päästä moikkaamaan kavereita, spekuloida läpi vihkitilaisuus ja tutustua uusiin ihmisiin.

    Mitä tulee cocktail hourin järjestämiseen, on tässä kohti tärkeintä huolellinen suunnittelu ja toteutus. Tilaisuus sujuu kaikkien kannalta mukavimmin kun varmistetaan ennakkoon että juomaa ja naposteltavaa on tarjolla sitä mukaan kun vieraat pääsevät kirkolta juhlapaikalle, istumapaikkoja riittää niitä kaipaaville, ja kaikilla on mahdollisuus päästä suojaan satoi tai paahtoi. Mitään sen kummempia aktiviteettejä en itse ole koskaan tässä kohti juhlaa osannut kaivata. Meidän häihimme saapuvat vain lähimmät ja tärkeimmät ihmiset (uskokaa tai älkää, äkkiä niistä se reilu 120 henkeä tulee), joten jokaiselle riittää kavereita, tuttuja ja sukulaisia joiden kanssa seurustella ja päivitellä. Toki pidetään myös huoli, että paikalla on seremoniamestari tai muu päivän kulusta kartalla oleva henkilö, joka voi vastailla mahdollisiin kysymyksiin ja ohjata vieraita oikeaan suuntaan jos cocktail hourin kulku ei ole tuttua.

    Me itse jäämme vihkimisen jälkeen ottamaan kuvia, joten cocktail hour naposteltavineen ja vapaine seurusteluineen tuntuu luonnolliselta valinnalta ”viihdyttämään” vieraita sillä aikaa kun olemme poissa. Mitään suurta sisääntuloa emme ole järjestämässä ja samppanjaakin on tarjolla heti kun vieraat saapuvat paikalle, mutta eiköhän me vielä nosteta malja hääparin saapuessa paikalle. Tai pöydissä viimeistään. Tässä kohdin saadaan siis meidän suomalaisiin häihimme mukaan hieman kanadalaista vivahdetta.

    Mitä teillä on mielessä siirtymiin tai odotteluun? Cocktail hour vai jotain ihan muuta?

  • Matka alttarille

    Minulle on ollut jo hetken aikaa selvää, että haluan kävellä alttarille yksin.

    Tähän ei suinkaan liity minkäänlaista draamaa. Henki kyllä pihisee isässäni edelleen ja meillä on hyvät välit.

    Miksi sitten kävelisin yksin? Rehellisesti on myönnettävä, että ei tälle mitään sen kummempaa selitystä ole. Jostain syystä en ole missään vaiheessa osannut kuvitella käveleväni tuota matkaa muuten kuin yksin, niin että siskoni (= kaasoni) kävelee perässäni.

    Eniten tämän päätöksen kohdalla jännitti kertoa isälleni, sekä vähän myös se, mitä muut ajattelevat. En halua kenenkään ymmärtävän tilannetta väärin, mutten toisaalta myöskään koe tarpeelliseksi selitellä asiaa sen kummemmin. Olen moderni, itsenäinen, aikuinen nainen, enkä näe tarpeelliseksi että kukaan luovuttaisi minua minnekään. En niinkään tarkoituksellisesti yritä kapinoida perinteitä vastaan, mutten halua väkisin noudattaa perinteitä jotka eivät tunnu omilta. Jos häiden suhteen muutenkin mennään sillä periaatteella, että tehdään niinkuin hääparista parhaalta tuntuu, niin miksei sitten tämänkin kohdalla?

    Kenen kanssa te kävelette alttarille?
  • Häävalssi

    Hääparin ensimmäinen tanssi on hääperinne jota ei olla missään vaiheessa edes harkittu skippaavamme. Kanadalaiselle puoliskolle tuli täysin uutena tietona että suomalaissa häissä tuo tanssi on nimenomaan valssi eikä mikä tahansa nojailubiisi. Noin kaksi sekuntia asiaa mietittyään mies ilmoitti että maassa maan tavalla, kyllä hänestä parkettien partaveitsi juhliin mennessä kuoriutuu.

    Joten, meidän häissä tullaan näkemään perinteinen häävalssi. Pikkaisen vielä joudutaan treenaamaan ennen suurelle yleisölle esiintymistä, mutta uskon vahvasti että selvitään kunnialla. Minulla on pohjalla niin vanhojen tanssit kuin vuosikausien tanhumenneisyys, kun taas miehellä on ymmärrystä musiikin päälle vaikka paritanssit ovatkin jääneet vähemmälle. Luultavasti saisin tarpeen vaatiessa miehen ylipuhuttua myös tanssikurssille, mutta jos nyt aloitellaan ihan vaan kotona villasukissa valssaamalla.

    Minkä biisin tahtiin tämä ensimmäinen valssi sitten tanssahdellaan? Oletettavasti valitaan jotain perinteistä ja suomalaista, mistä johtuen minulle on annettu aika vapaat kädet valssin valinnan suhteen. O haluaa kuulla pari vaihtoehtoa ja kuulemma myös käännöksiä lyriikoista pitäisi tarjota. Ollaan musiikin suhteen yleensä aika samoilla linjoilla – häämusiikin suhteen vielä tavallista enemmän – joten veikkaisin että aika helposti päästään yhteisymmärrykseen. Omana ykkössuosikkinani tällä hetkellä on Maijan ja Jannen häävalssi, joskin taidetaan aloittaa harjoittelu hieman hitaampitempoisella kappaleella.

    Luulen että ensimmäistä tanssia seuraa muutama muukin valssi, joilla saadaan molempien vanhemmat ja muukin tanssitaitoinen väki lattialle. Valssien jälkeen sitten vähän menevämpää musiikkia, jonka valinnasta vetovuoron ottaa joku muu!

  • Sukunimen valinta

    Meidän kohdalla päätös sukunimen suhteen oli tosi helppo. Minä nimittäin otan enemmän kuin mielelläni tulevan mieheni sukunimen avioliiton myötä. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin facebookin hääryhmien ja kanssamorsianten blogien avustuksella miten pitkään ja hartaasti moni muu tätä nimiasiaa pohtii aloin kyseenalaistamaan olinkohan kuitenkin tehnyt päätöksen liian kevyin perustein..

    Nimi (uusi tai vanha) on iso osa identiteettiä, ja kukapa ei haluaisi että nimi tuntuu ja kuulostaa omalta ja hyvältä. Niinpä pienen stressaamisen jälkeen päätin luottaa intuitioon tässä asiassa, enkä enää edes ala vertailemaan omaa päätöksentekoprosessia muihin – kaikkien meidän elämäntilanteet ja taustat ovat kuitenkin aivan erilaiset, ja jokainen tehköön niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.

    Me haluamme ehdottomasti yhteisen sukunimen jonka alla on kiva aloittaa yhteinen elämä avioparina ja perheenä. Oma sukunimeni ei ole mitenkään mahdottoman yleinen, muttei harvinainenkaan. Aika tavallinen -nen loppuinen nimi. Välit sukuun on lämpimät, ja samalla nimellä jää vielä muita jatkamaan sukua, eli senkään puolesta ei stressiä. Miehelläni taas on englanninkielisissä maissa varsin yleinen, mutta kaunis ja helppo sukunimi. Hänellä on myös ihana suku, johon liityn varsin mielelläni, ja alan tuoreimmaksi rouva H:ksi. Etunimeni natsaavat mukavasti myös miehen sukunimeen, ja itseasiassa hänen sukupuustaan löytyykin nimikaima kun mennään pari sukupolvea taaksepäin! Muistakin vaihtoehdoista toki puhuttiin, ja vaikkei O innostunut ottamaan minun nimeäni, hän väläytteli muutamaan kertaan yhdistelmänimen mahdollisuutta. Yhdistelmänä nimi kuitenkin venyisi turhan pitkäksi ja hankalaksi, varsinkin kun suomalaista sukunimeä saa jo nyt olla tavaamassa kaiken aikaa. Yhdistelmänimen mahdollisuus siis hylättiin lopulta täysin käytännön syistä.

    Huomaattekin ehkä miksi päätös oli meille niin helppo ja nopea – eihän tästä meinaa saada kasaan edes kunnollista argumenttia oman sukunimen pitämisen puolesta! Niinpä tyttönimi on vaihtumassa miehen nimeksi vajaan vuoden päästä.