• Maailman kaunein vihkisormus

    Pitkän odotuksen jälkeen sain vihdoin vihkisormukseni kotiin! Lähetyksen saapuessa valehtelemaata hihkuin ja pompin itsekseni ihan puhtaasta innostuksesta (onneksi kukaan ei ollut todistamassa). Kävin nimittäin sovittelemassa sormuksia jo alkuvuodesta, ja saatuani tämän ihanuuden mallikappaleen sormeeni tiesin heti, että tässä se on. Siitäkin huolimatta, että mallisormus oli tehty ”väärästä” materiaalista ja se oli auttamatta liian iso. Sain sormuksen tiedot ylös, mietin asiaa loppupäivän, ja seuraavana päivänä ilmoitin että tehdään minulle vihkisormus.

    Sormuksen olisi toki saanut nopeamminkin, mutta koska asialla ole ollut mikään kiire, jäin odottelemaan sormuksen valmistumista ihan kaikessa rauhassa. Meillä on häät vasta elokuussa, ja olisin varmaan tullut hulluksi jos vihkisormus olisi ollut kotona odottelemassa jo puoli vuotta ennen häitä. Nyt odotusta on enää kaksi kuukautta, ja silti on ihan mahdottoman vaikeaa olla hypistelemättä ja sovittelematta tätä kaunotarta.

    Vihkisormuksekseni valitsin Annette Tillanderin Anemyn. Pyynnöstäni sormus valmistettiin punakullasta, ja siihen on upotettu kaikkiaan 24 pikkuruista timanttia. Sisäpuolelle on kaiverrettu tulevan aviomieheni nimikirjaimet sekä hääpäivämme. Sormuksessa viehättää erityisesti sen sirous ja kaunis malli. Se istuu täydellisesti pieniin sormiini kihlasormuksen rinnalle, ja punakultainen väri takaa sen että sormuspari korostaa toistensa parhaita puolia sen sijaan että ne sulautuisivat yhdeksi kimaltelevaksi möykyksi. Vihkisormukseni on täsmälleen sitä mitä halusinkin: naisellinen ja klassinen muttei tylsä. Kihla- ja vihkisormukseni ovat upeita niin yksin kuin yhdessäkin, ja mikä parasta, kantajansa näköiset. Lisäksi minua viehättää ajatus siitä, että tässä setissä yhdistyvät sekä minun että mieheni valinnat, jotka täydentävät toisiaan. Ihan niinkuin elämässämme muutenkin.

    Moni tietääkin, että tuskastelin sormuksen kullan sävyn valinnan kanssa ihan loputtoman pitkään. Halusin itse kahta eriväristä kultaa, mutta kukaan lähipiiristäni ei ole valinnut erikultaisia kihla- ja vihkisormuksia, eikä kahden kullan yhdistäminen saanut kovin positiivista vastaanottoa kysellessäni mielipiteitä perhepiiristä. Annette Tillanderin luona pääsin kuitenkin sovittelemaan molempia vaihtoehtoja – itseasiassa tämä oli ainoa liike jossa minulle ylipäätään tarjottiin kokeiltavaksi muutakin kuin valkokultaa. Kaksi valkokultaista sormusta rinnakkain näytti hyvältä, kahden kullan yhdistelmät vielä paremmilta. Onneksi liikkeessä vieraillessani korusuunnittelija Annette oli myös yhdistelmän kannalla, ja muistutti että minähän niitä sormuksia katselen lopun ikääni eikä kukaan muu. Tällä rohkaisulla uskalsin viimein vahvistaa kahden kullan yhdistelmän. Onneksi kotoa löytyi jo ennestään sekä puna-, kelta- että vihreääkultaa, joten sain rauhassa vertailla sävyjä omaa ihoa vasten vielä ennen lopullista värivalintaa. Lopulta punakullan pehmeys vei voiton, enkä ole joutunut kyseenalaistamaan valintaani.

    Kaiken kaikkiaan täydet pisteet Annette Tillanderille kauniista koruista sekä mahtavasta asiakaspalvelusta! Viestittelymme hoidettiin pitkälti sähköpostitse, ja sain aina nopean ja sydämellisen vastauksen kaikkiin jahkailuihini, kysymyksiin ja pohdintoihin. Muutama pieni väärinymmärrys mahtui mukaan matkalle, mutta nämä tilanteet onnistuttiin pelastamaan ja homma hoidettiin aina tyylikkäästi. Sain todella hyvää palvelua niin kasvotusten, puhelimitse kuin sähköpostitsekin, ja sormusostoksista jäi todella positiivinen fiilis. Aivan varmasti palaan Annetten asiakkaaksi vielä tulevaisuudessakin.

    Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. Vain äärimmäisen onnellinen morsian!

  • Sormukset – panostus vai pihistys?

    Vihki- ja kihlasormuksiin liittyvää keskustelua on mielestäni ollut hirmuisen mielenkiintoista seurata. Sen lisäksi, että jokaisella on oma tyylinsä ja erilaiset korut, materiaalit, mallit ja yhdistelmät miellyttävät, tulee väkisinkin esille koruihin käytettävät summat. Jonkun mielestä on hulluutta laittaa tuhansia euroja vihki- tai kihlasormukseen kun kympeilläkin saa, toiset taas eivät mistään hinnasta tinkisi sormuksen kohdalla. Joku tykkää näyttävistä sormuksista tai stacking ringseistä, joku ei missään nimessä halua kuin yhden sormuksen.

    Me kuulumme siihen ryhmään joka haluaa panostaa sormuksiin. Ne ovat lopulta puolison, kuvien ja muistojen lisäksi ainoat mitä häistä jää käteen (kirjaimellisesti). Me haluamme sormukset, jotka kestävät vuosikymmenten käyttöä, ovat klassiset, mutta kuitenkin jollain tapaa uniikit. Mies tuntee makuni todella hyvin, ja hän tekikin kihlasormuksen kohdalla ihan mielettömän hyvää työtä. Vihkisormukseni sen sijaan valitsin itse, eikä mies ole itseasiassa vielä edes nähnyt kyseistä kaunokaista. Täällä jo kuumeisesti odotellaan että saisin sormuksen kotiin! Minunhan piti saada vihkini Suomesta mukaani jo polttarireissulla vapun tienoilla, mutta liikkeessä sattuneen mokan takia joudun vielä hetken aikaa odottelemaan. Ei tässä onneksi mikään kiire ole, vähän malttamaton morsian vain.

    Miehellä ei kihlasormusta ole ollenkaan, sillä Kanadassa tämä ei ole tapana. Vihkisormus toki hankitaan myös hänelle, mutta saa nähdä jääkö se miehellä päivittäiseen käyttöön. Mun puolesta saisi jäädä, koska onhan se vihkisormus ihan järjettömän seksikäs. Mutta toisaalta, eipä hän ole yhtään vähempää naimisissa vaikka sormus jäisi käyttämättä.

    Mitä tulee sormusten materiaaliin, omalla kohdallani kulta oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Olen lapsuudessa saanut pysyvät traumat rihkamakoruista, sillä sain kerta toisensa jälkeen hyvin vahvan allergisen reaktion käyttäessäni rihkama- tai hopeakoruja. Jälkiviisaana uskaltaisin väittää että syypäänä oli nikkeli, mutta paha sanoa. Ei ole nimittäin noiden kokemusten jälkeen paljon tehnyt mieli alkaa testailla mistä ne iho-oireet alkavat! Mitä todennäköisimmin myös miehen sormus tulee olemaan perinteinen kultarinkula, mikäli hänen mielensä ei yllättäen sovitellessa muutu. Kullan lisäksihän nykyään on saatavilla esimerkiksi platinasta ja palladiumista ja muista kultaa kovemmista seoksista valmistettuja sormuksia, mutta ne eivät missään vaiheessa houkutelleet meitä vaihtoehtoina – varsinkaan sen jälkeen kun kuulin kauhutarinoita siitä, miten onnettomuustilanteessa näitä vahvoja sormuksia ei voida leikata poikki, vaan silloin joudutaan pahimmassa tapauksessa leikkaamaan koko sormi irti!

    Hieman pohjustusta ajatuksiini ennen varsinaista sormusesittelyä. Kunhan nyt saataisiin vihkit kotiin saakka! Kuvituksena sovitettuja sormuksia, joista yksikään ei kuitenkaan ollut se sormus, vaikka kauniita ovatkin. Valitettavasti sovituskoot ovat aivan liian isoja minisormiini, mikä teki mallailusta hieman haastavaa. Suosittelen silti sormussovittelua kaikille, sillä vain niin pääsee testaamaan miltä sormukset oikeasti näyttävät yhdessä (tai erikseen).

    Ovatko sormukset teille panostuksen vai pihistyksen kohde?
  • Käyttökokemus: timanttisormus arjessa

    Kimaltavan perään olevana koruharakkana olen suurella mielenkiinnolla seurannut vihki- ja kihlasormuksiin liittyvää keskustelua niin netissä kuin oikeassa elämässäkin. Mieltymyksiä on yhtä monia kuin morsiamiakin, mikä on ollut ihana huomata.

    Omaan silmääni/korvaani monessa timanttisormuksia koskevassa keskustelussa on osunut se, että erityisesti isompikivisten sormusten soveltuvuus arkeen on mietityttänyt. Siksi halusinkin jakaa oman kokemukseni näin vajaan vuoden käyttökokemuksella.

    Heti alkuun voin sanoa ettei timanttisormuksesta kannata olla turhan huolissaan arjessa. Se kulkee kyllä mukana, ja siihen tottuu aivan samalla lailla kuin yksinkertaisempaankin rinkulaan. Minulla on kihlassa useampi pikkutimantti ja yksi isompi, korkealle istutettu timantti. Kihlauksen ollessa aivan tuore pelkäsin kamalasti että hukkaan koko sormuksen. Lisäksi minua mietitytti myös se, repiiko timantti vahingossa neuleet rikki, onko sormus tiellä arkihommissa ja kolhiiko sitä koko ajan johonkin. Myönnän, olen jokseenkin kömpelö enkä todellakaan kohtele kallisarvoista sormustani silkkihansikkain. Otan kihlan pois vain suihkussa, urheillessa ja pullaa leipoessa. Kaikesta tästä huolimatta sormus on selvinnyt ainoastaan pienillä pintanaarmuilla, joita ei vain voi välttää kun materiaalina on pehmeä kulta. Tokihan korkea istutus takaa sen, että aina silloin tällöin sormus tarraa johonkin. Toistaiseksi en kuitenkaan ole saanut vielä mitään rikki enkä satuttanut ketään (sulhasen fist bumbeja lukuunottamatta). Hyvin on sujunut niin ruoanlaitto, pyykkivuoren taltuttaminen kuin vaipanvaihtokin.

    Sormukseni on vakuutettu, ja näin tullaan varmasti tekemään myös vihkisormukselle. Onpahan ainakin varasuunnitelma siltä varalta että jotain sattuu, sormus varastetaan tai hukkuu. Mitä tulee huoltoihin, on sormusta tarkoitus käyttää vuosihuollossa taitavan kultasepän luona. Näin varmistetaan etteivät timantit lähde irti omia aikojaan ja sormus pysyy siistinä ja kauniina. Kotihoitona en mitään kummempia rutiineja suorita, vaan ammattilaisen ohjeiden mukaan pesen sormuksen aina silloin tällöin pehmeällä hammasharjalla käyttäen lämpimän veden ja Fairyn yhdistelmää.

    Tietysti se todellinen testi on nähdä miten sormus kestää elämää vuosikymmeniä. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin sujunut mainiosti, ja haluaisin sanoa kaikille asiaa pohtiville morsiamille että menkää ja valitkaa juuri se sormus joka saa haukkomaan henkeä joka kerta! Suuremmatkaan timantit eivät estä normaalia elämää, eivätkä ne ole sen alttiimpia häviämään kuin yksinkertaisemmatkaan sormukset!