• Järjestelyt etenevät

    Palapelissä joka häiden järjestämisenäkin tunnetaan alkaa pikkuhiljaa palat loksahdella kohdilleen. Huhtikuussa järjestelyt ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin. Toistaiseksi monet työn alla olevista jutuista on kuitenkin vielä kesken, mutta ihan lähiviikkoina saan taas valmiita juttuja näytettäväksi ja kerrottavaksi myös blogin puolelle! En millään malttaisi odottaa!

    Sneak peekiä siihen mitä onkaan tulossa?

    • Vihdoinkin meidän kutsut alkavat valmistua! Muistatteko kun avauduin epäluotettavasta graafikosta? Saatiin vihdoin kyseinen kaveri kiinni ja valmis työ hyppysiimme, ja onhan se ihan mahtava! Kutsut ovat parhaillaan painossa, josta ne toivottavasti saadaan postiin jo ensi viikolla. Kerron pian tarkemmin mitä postin matkaan lähteekään.
    • Saan vihkisormukseni kotiin vielä ennen vappua, enkä aio piilotella sitä blogista. Esittelyä ja koruharakan höpinää siis tulossa pian.
    • Ulkomaalaisen puolison kanssa paperityöt nousevat ihan uudelle levelille, eli tästäkin riittää asiaa. Esteidentutkinta on pian ajankohtainen, minkä lisäksi O liittyi kirkkoon tässä muutama viikko takaperin, joten nyt olisi soitettava seurakunnalle että meidän avioliiton siunaus pitäisi muuttaa ihan oikeaksi vihkimiseksi! 
    • Polttarit! Iiks, ensi viikolla mennään! Muistinvirkistykseksi polttarien pakkauslistan ja arvailujani löydät täältä.
    • Ehdin Suomessa pyörähtäessäni tapaamaan myös hääkampauksen (ja meikin?) tekijää, pysykää siis kuulolla tukkajutuista kiinnostuneet.
    • Hääviikon ja -yön majoitukset ovat parhaillaan työn alla, ja kohta toivottavasti saadaan kaikki lyötyä lukkoon. Ennen kuin pääsen kertomaan majoitusratkaisuistamme, voitte lukaista esimerkiksi kiintiövarauksen tekemisestä täältä.
    • Matkajuttuja on myös tiedossa, sillä meidän häämatkasuunnitelmamme menivät uusiksi hieman yllättäen. Allekirjoittaneelle nimittäin tarjottiin unelmaduunia, ja riemusta kiljuen otin paikan vastaan. Valitettavasti uusi työ hieman sekoittaa pakkaa loppuvuoden suunnitelmien osalta.. 
    • Kirjoittelin jo aiemmin ajatuksistani huomenlahjakuviin liittyen, ennen kuvausta. Ihan pian pääsette kuulemaan ajatuksista huomenlahjakuvausten jälkeen!

    Monta mielenkiintoista aihetta odottaa käsittelyä! Vielä pitää hetki odotella ennen kuin pääsen kaikista näistä ja parista muusta jutusta kirjoittamaan blogiin. Sillä välin gradun kirjoittaminen pitää tämän tytön kiireisenä!

  • Häät somessa

    Meillä on ahkerasti keskusteltu viime aikoina somesta ja häistä, ja liippasinkin aihetta jo pohtiessani hääblogia ja elämämme jakamista netissä. Tämän lisäksi kirjoittelin jokin aika sitten myös ajatuksia häähashtageihin liittyen. Tällä kertaa aiheena on kuitenkin sosiaalisen median käyttö, ja se mitä ja miten häistämme jaetaan.

    Kuten sanottu, itse olen semiaktiivinen somettaja: bloggaan ja erityisesti blogini Instagramin kautta jaan paljonkin häihin liittyvää materiaalia. Tuotan sisältöä ja kirjoitan työkseni, mikä valitettavasti aina välillä verottaa henkilökohtaisten somekanavien käyttöäni niin, että lähinnä seuraan muiden tekemisiä. Tuleva aviomieheni sen sijaan hyvä jos muistaa salasanansa Facebookiin, eikä hänellä muita somekanavia taida edes olla käytössään.

    Omat vanhempani sen sijaan ovat hyvinkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Vähän liiankin aktiviisia aina silloin tällöin.. Materiaalia jaetaan ajattelematta kahdesti, ja jaetun materiaalin näkyvyys on laaja. Tämä oli se viimeinen naula arkkuun joka johti vielä toistaiseksi ratkaisemattomaan keskusteluun häidemme somepolitiikasta. Pitäisikö vieraita pyytää olematta jakamatta materiaalia häistämme (ennen meitä)? Antaa vain olla? Vai ehkä avata kännykkäparkki jo kirkon ovella, kuten siskoni ehdotti?

    Meidän puolestamme häistämme saa jakaa kuvia ja muuta materiaalia somessa, kunhan niin tekee sekä meitä että muita vieraita kunnioittaen. Emme todellakaan halua että hätäisimmät jakavat kuvia vihkimisestä jo kirkon penkiltä, emmekä halua, että kukaan tulee joutuneeksi nettiin ilman suostumusta. Olisi myös kiva että hääkuvissa näkyisi kännyköiden näyttöjen sijaan ihmisten iloiset ilmeet. Vaan miten tämän hoitaisi tyylikkäästi? Emme halua tehdä aiheesta suurta numeroa, mutta miten ihmeessä viestin saisi nätisti perille? Kirjoittaako hääohjelmaan vai välittyisiköhän viesti sanallisesti rikkinäisen puhelimen tyyliin? Kaikki ideat ovat enemmän kuin tervetulleita!

    Millainen somepolitiikka teillä on?
  • Bloggaaminen omalla naamalla

    Minä, kuten lukuisat muutkin bloggaavat kanssamorsiamet, kirjoitan nettiin häistämme ja ajatuksistani julkisesti omalla nimelläni ja naamallani. Tästä päätöksestä on keskusteltu kotona sulhasen kanssa, plussia ja miinuksia on listattu ja onpa tätä koko hommaa kyseenalaistettukin. Välillä nimittäin tuntuu hurjalta avata elämäämme, parisuhdettamme ja häitämme kenen tahansa löydettäväksi ja riepoteltavaksi. Blogi on luonnollisesti vain pintaraapaisu siihen mitä kulisseissa todella tapahtuu, mutta kaikki eivät tätä aina meinaa muistaa tai ymmärtää. Siksi kieltämättä välillä pelkäänkin kammottavia väärinymmärryksiä tai verisiä loukkaantumisia tarttuessani johonkin hieman provosoivaan tyyliin tai esittäessäni valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä tai suunnitelmia. Toistaiseksi olen onneksi välttänyt kaikista ikävimmiltä kommenteilta, ja on ollut mahtava huomata miten ihana, aktiivinen ja monimuotoinen bloggaavien suomalaismorsianten joukko on!

    Blogini ei ole salaisuus, mutta tein tietoisen päätöksen olla huutelematta tästä tutuille ja sukulaisille. Olemme avoimesti kertoneet ajatuksistamme ja ideoistamme häihin liittyen kaikille ketkä niistä ovat kyselleet, eli ei täällä mitään suuria salaisuuksia tai yllätyksiä piilotella. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi jakaa suunniteluvaihetta saati loputtomia pohdintoja ja päätöksiä (syvällisiä tai ei) koko vierasjoukon kesken. En kuitenkaan halua alkaa sensuroida blogiani sillä perusteella, että joku tuttu tänne eksyy. Siinähän eksyy, ja toivottavasti jää vakkarilukijaksi!

    Muistelen maininneeni täällä jo aiemmin, että stressasin aikoinaan aivan hirvittävän paljon sitä, että joku muu lukee tuotoksiani. Hassua sinänsä, koska olen rakastanut lukemista ja kirjoittamista aivan lapsesta saakka, ja uskokaa pois, molempia on tullut tehtyä lukemattomia tunteja. Minua kannustettiin aina molempiin ja sain paljon positiivista palautetta kirjoituksistani, mutten silti koskaan vapaaehtoisesti antanut kenenkään lukea tekstejäni. Tästä kauhusta yli pääseminen vaati sen, että sain työpaikan sanomalehdessä. Herranjestas miten sydän lähti ylikierroksille kun ensimmäisen kerran näin oman tekstini painettuna lehteen. Tai kun tuntematon ihminen ilmoitti että luki juttuni ja tykkäsi siitä. Tai luki juttuni, ja ilmoitti että se oli aivan kamala ja virheellinen. Vasta monen monituisen artikkelin ja bylinen jälkeen pääsin yli siitä ahdistuksesta, että oma nimi ja kuva on liitettynä kirjoittamaani tekstiin. Nykyään olen sinut tämän asian kanssa, enkä pelkää kirjoittaa ja julkaista omana itsenäni. Päinvastoin, teen sen oikein mielelläni.

    Tämä pohdiskelu alkoi siitä, kun Facebookin salaisesta hääryhmästä vuodettiin (taas) juttuja kolmansille osapuolille. Tämä johti siihen, että muutamien morsianten tekemisiä, sanomisia ja parisuhteen tilaa on taivasteltu pitkin nettiä yhden ainoan tilapäivityksen perusteella. Että aikuiset ihmiset kehtaavat! Tosi ikävää huomata miten netissä nimettömänä ja kuvattomana kirjoittaminen saa ihmisistä esiin ne kaikista huonoimmat puolet. Kyllähän tälläiset tapahtumat pistää aina välillä miettimään että mitähän täällä taas uskaltaa jakaa ennen kuin joutuu anonyymien hampaisiin.

    Itse haluan voida seisoa sanojeni takana myös netissä, ja jätän kokonaan kommentoimatta jos juttu ei aiheuta muuta kuin silmienpyörittelyä. Toivon, että tekin. Ja vaikka pyörisitte netissä nimettömänä, miettikää kahdesti mitä sanotte tai jaatte eteenpäin. Michelle Obaman sanoin: ”When they go low, we go high”.

  • Matka alttarille

    Minulle on ollut jo hetken aikaa selvää, että haluan kävellä alttarille yksin.

    Tähän ei suinkaan liity minkäänlaista draamaa. Henki kyllä pihisee isässäni edelleen ja meillä on hyvät välit.

    Miksi sitten kävelisin yksin? Rehellisesti on myönnettävä, että ei tälle mitään sen kummempaa selitystä ole. Jostain syystä en ole missään vaiheessa osannut kuvitella käveleväni tuota matkaa muuten kuin yksin, niin että siskoni (= kaasoni) kävelee perässäni.

    Eniten tämän päätöksen kohdalla jännitti kertoa isälleni, sekä vähän myös se, mitä muut ajattelevat. En halua kenenkään ymmärtävän tilannetta väärin, mutten toisaalta myöskään koe tarpeelliseksi selitellä asiaa sen kummemmin. Olen moderni, itsenäinen, aikuinen nainen, enkä näe tarpeelliseksi että kukaan luovuttaisi minua minnekään. En niinkään tarkoituksellisesti yritä kapinoida perinteitä vastaan, mutten halua väkisin noudattaa perinteitä jotka eivät tunnu omilta. Jos häiden suhteen muutenkin mennään sillä periaatteella, että tehdään niinkuin hääparista parhaalta tuntuu, niin miksei sitten tämänkin kohdalla?

    Kenen kanssa te kävelette alttarille?
  • Häät = vauva?

    Kihloista ilmoittamisen myötä ovat vauvautelut (ja juorut) lisääntyneet huomattavasti. Tavallaan ymmärrän kyselyt, mehän ollaan parhaassa vauvantekoiässä ja elämäntilannekin alkaa näyttää siltä että jälkikasvu voisi sopia kuvioihin. Toisaalta taas ymmärrän myös ihmisten tuohtumisen siitä, että moni olettaa vauvan olevan syynä naimisiin menolle, tai että lapsia pitäisi siunaantua heti häiden jälkeen. Aihe koskettaa monia häitään järjestäviä ja tulevaisuuttaan suunnittelevia, ja siksi haluan hieman avata omia ajatuksiani aiheeseen liittyen, sekä herätellä asiallista keskustelua.

    Siinä missä joskus aikoinaan avioton lapsi saattoi olla kauhistus koko suvulle ja yhteisölle, on tilanne nykyään toinen. Perhekuvioita ja järjestelyjä on vaikka minkälaisia, eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua perheen perustamiseen ole.

    Omalla kohdallamme tärkeää on, että ollaan naimisissa ennen mahdollisia lapsia. Ei siksi, etteikö vakavasti voisi sitoutua ilman nimiä paperissa, vaan siksi, että meille se on helpompaa ja lapsemme saavat kaikki mahdolliset oikeudet, edut, ja mahdollisuudet. Erityisen tärkeää tämä on meille siksi, että me edustamme kahta eri kansalaisuutta, ja asumme ainakin toistaiseksi kolmannessa maassa. Tälläisessä tilanteessa paperityöt ovat aivan loputon suo. Haluamme taata lapsillemme kaksoiskansalaisuuden ja välttää ylimääräistä byrokratiaa, mikä onnistuu helpoiten vanhempien ollessa naimisissa.

    Toivomme molemmat että lapsia meille vielä suodaan, mutta milloin, sitä en osaa sanoa. Toivon kuitenkin ettei siitä udeltaisi meiltä tai muiltakaan. Ehkä lapsia ei haluta, ehkä niitä ei voida saada. Ehkä lapsia on menetetty tai vauva on saanut alkunsa yllättäen. Elämäntilanteita on niin monenlaisia, eikä koskaan voi tietää mitä asiassa on taustalla. Asiallisesti aiheesta voi keskustella, mutta koskaan ei pitäisi olettaa, että esimerkiksi häät automaattisesti tarkoittavat että nyt ollaan lisääntymässä.

    Millaisia ajatuksia tälläiset oletukset muissa herättävät?
  • Montako mekkoa morsian tarvitsee?

    Hääpuku on varmasti yksi ensimmäisiä asioita mitä tuoreilla morsiamilla on mielessään. Siihen oikeaan mekkoon ollaan valmiita laittamaan huomattavia määriä aikaa ja rahaa. Silti yhä useammalta morsiamelta löytyy useampi kuin yksi mekko hääpäivälle ja sitä seuraaviin ja edeltäviin juhlallisuuksiin. On kakkosmekkoa, vaimomekkoa, ja vaihtomekkoa. Montako mekkoa morsian oikein tarvitsee?

    Faktahan on se, että minulla on aivan ihana ja mielettömän kaunis hääpuku. Olin pitkään aivan ehdottoman varma siitä, että hääpäivänämme aion viihtyä ihanassa puvussani koko pitkän päivän, aina yömyöhään saakka. Viimeaikoina kakkosmekon hankinta on kuitenkin alkanut kummitella mielessä.. 

    kuva                            kuva

    Hääpukuni on kaunis ja yllättävän mukavakin, mutta puvun käytönnöllisyys hieman mietityttää: pysyykö laahus nätisti ylhäällä, tahriintuuko valkoinen mekko heti alkuunsa, mitä jos ei kykene tanssimaan? Normaalisti arjessa menen käytännöllisyys ja mukavuus edellä, eli helpompaan mekkoon vaihtaminen tuskin yllättäisi ketään. Toisaalta taas häitä juhlitaan (toivottavasti) vain kerran elämässä, joten tottakai haluan ottaa ilon irti puvusta jota pääsee käyttämään tasan yhdesti. Unelmien mekkoon on myös pistetty sievo summa rahaa, joten tuntuisi haaskaukselta käyttää arvokasta mekkoa vain muutaman hassun tunnin verran.

    Tällä hetkellä olen kallistumassa siihen, että hankin kakkosmekon ihan vain varmuuden vuoksi – siltä varalta että punaviinit kaatuvat syliin tai koko helma repeää jonkun tallatessa laahukselle. Haluan kuitenkin pitäytyä hääpuvussa koko päivän ja illan jos vain mahdollista. En kuitenkaan halua kiemurrella epämukavuutta tuona tärkeänä päivänä, joten sen kannalta parempi varautua sievällä ja mukavalla kakkosmekolla.

    Taka-ajatuksena tässä on myös se, että tuo kakkosmekko voisi hyvinkin toimia myös kihlakuvissa ja/tai vaimomekkona häiden jälkeen. Tai miksei vaikka häämatkalla, joka muuten varattiin muutama päivä sitten! Postausta honeymoonista tulossa pian.

  • Miksi 2017?

    Hääpäivän valintaan vaikuttaa moni seikka, joista vain osaan voi itse vaikuttaa. Vuoden valintaan vaikuttaa vahvasti elämäntilanne, ja eri vuodenajoilla on kaikilla omat plussat ja miinukset. Myös tärkeä päivämäärä tai vaikka juhlapaikan varauskalenteri saattavat olla asioita jotka lopulta määrittävät milloin häitä tanssitaan. Haluaisinkin hieman avata miksi me sanomme tahdon (vai I do?) juuri tiettynä päivänä.
     
    Meillä ei ole pohjalla vuosikausien kihlausta vailla tietoa häiden ajankohdasta, vaan hääpäivää alettiin miettiä heti kosinnan jälkeen. Suurpiirteinen idea ajankohdasta saatiin muodostettua aika nopeasti, ja  noin kuukautta myöhemmin päivämäärä oli lyöty lukkoon ja kirkko varattu.

    Me menemme naimisiin ensi kesänä, elokuun viimeisenä lauantaina. Jos ihan totta puhutaan, niin toivoin alunperin kauniita lumisia talvihäitä. Koska alkutalvi 2017 tuntui kuitenkin tulevan vähän liian nopeasti (tosin nyt kun miettii, niin hyvin oltaisiin ehditty) ja 2018 taas oli niin kovin kaukana, valittiin lopulta ajankohdaksi loppukesä. Ajatukseen loppukesän häistä talven sijaan on jo totuttu, ja kieltämättä kesähäissä on paljon hyviä puolia: valoisat illat, nenä ei hohda punaisena pakkasesta, ja moni vieraista ehtii vielä järjestää lomansa niin että pääsee osallistumaan. Suomen säästä ei koskaan tiedä, mutta sääjumalille on esitetty varovainen toivomus kauniista ja lämpimästä elokuusta!

    Vuoteen 2017 liittyy myös häiden kannalta hauska yksityiskohta, sillä samana vuonna juhlitaan myös isovanhempieni 50. hääpäivää, sekä omien vanhempieni 25. hääpäivää. Pidämme siis perinteitä yllä ja jatkamme kaavaa menemällä mekin tuolla 25 vuoden intervallilla naimisiin! 

    Toivottavasti en nyt tuota pettymystä kertomalla että mitään mystistä valitsemaamme päivämäärään ei kuitenkaan liity. Silloin nyt vain sattui olemaan haluamamme kirkko vapaana ja vuodenaikakin miellytti. Tulevina vuosina tuo päivämäärä sitten onkin sitäkin merkityksellisempi!