• Työpukeutumisen kulmakivet

    Seurasiko kukaan muu mielenkiinnolla Hesarin työpukeutumisjutun aiheuttamaa some-keskustelua? Mikäli ette tiedä mistä on kyse, kaikki alkoi kun eräs ammattilainen (selvennettäköön että kyseessä oli nainen) kehotti kaikkia työssäkäyviä naisia pukeutumaan hameeseen, värjäämään hiuksensa, hoitamaan kynsinauhansa ja meikkaamaan kauniisti joka aamu. Koska muuten naista ei oteta tosissaan työpaikalla.

    Sanomattakin selvää, että tälläisillä kommenteilla saa somemaailman vihat niskaansa. Erityisesti kun edellisellä viikolla on nostettu #metoo-kampanjan myötä esiin epäkohta toisensa jälkeen mitä tulee naisten kohteluun. Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan feministisen asian ajaminen – moni muu on siihen jo ehtinyt keskustelupalstoilla ja sosiaalisen median kanavissa – vaan haluaisin jatkaa keskustelua keskittymällä ihan vaan työpukeutumiseen.

    Teen itse töitä finanssialalla viestinnän ja sisällöntuotannon parissa. Yrityksen määrittelemä pukukoodi on business casual, paitsi asiakkaita ja isoja pomoja tavatessa, jolloin työntekijöillä on pukupakko. Pukukoodia voi tulkinta monella tapaa, joten päivittäin toimistolla tulee nähtyä koko työpukeutumisen kirjo aina farkuista jakkupukuihin. Ammatikseen kirjoittavien joukosta löytyy persoonallisuus jos toinenkin, ja persoonallisuutta usein ilmaistaan myös pukeutumisen kautta. Luoville ammattilaisille tämä usein sallitaan sen kummemmin mukisematta. Toki ne kaikista luovimmat ja taiteellisimmat varmasti myös hakeutuvat ihan muualle kuin suuryritysten leipiin.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hupparit ja joogapöksyt eivät todellakaan kuulu työpaikalle, ellei kyseessä ole liikunta-alan ammattilainen. Siististi pukeutuva, itsestaan huolta pitävä ihminen antaa huomattavasti osaavamman ja uskottavamman kuvan itsestään ja yrityksestä kuin suoraan sängystä revitty sankari.

    Työpukeutumisen ei silti tarvitse olla vaikeaa tai epämukavaa. Oman työvaatekaappini kulmakiviä ovat mustat, harmaat  ja tummansiniset alaosat (hameet ja housut) yhdessä puseron, kauluspaidan tai neuleen kanssa. Hyvin istuva jakku on vielä haussa. Kauniisti istuva, siisti takki täydentää ammattimaista asua ulkona liikkuessa. Kenkien puolesta tykkään avokkaista toimistolla, joskin toisinaan nilkkurit tai ballerinat pysyvät jalassa koko päivän.

    Samantyyppistä peruskaavaa näkyy noudattavan suurin osa työkavereistanikin. Tummia farkkuja näkyy toimistolla siistimpien yläosien kanssa jonkin verran, samoin siisteja arkimekkoja. Tuttujen työkavereiden kanssa hommia tehdessä kukaan ei välitä käytätkö housuja vai hameita, mutta eipä sitä ole voinut olla huomaamatta, että tärkeämpiin tapaamisiiin suunnatessa naisilla on järjestäin hame tai mekko, korkeat korot ja huulipunaa..

    Tiedä sitten onko tässä kyse muiden (miesten) asettamien odotusten täyttämisestä, vai ihan puhtaasti siitä, että naisella itsellään on itsevarmempi olo korkojen päällä tai punaa huulissaan. Itse koen oloni varmemmaksi ja uskottavammaksi hame päällä ja korkokengät jalassa. En koe tarvetta piilotella naiseuttani, töissä tai missään muuallakaan. Haluan työpukeutumisessanikin tuoda esille parhaita puoliani ja kokea oloni viehättäväksi ja mukavaksi. En pukeudu näin miellyttääkseni ketään, mutten myöskään halua pukeutua telttaan tai vaikka housuihin siksi, että joku voisi väärinymmärtää mitä pukeutumisellani viestitän. Jokainen pukeutukoon juuri niinkuin itse parhaaksi kokee, työpaikan ohjeita noudattaen.

    Toinen seikka, joka Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin useaan otteeseen esiin oli se, miten suomalaisten työpukeutuminen on valovuosia muuta Eurooppaa jäljessä. En millään jaksa uskoa, että tämä olisi totta. Suomen kaduilla näkee nykyään varsin hyvin pukeutunutta väkeä. En tosin ole teinivuosien kesätöitä lukuunottamatta ollut Suomessa töissä, eli en ole päässyt tekemaan empiiristä tutkimusta aiheesta. Olisikin mielenkiintoista kuulla millaisia kokemuksia teiltä löytyy työpukeutumisesta Suomessa tai muualla!

    Tämän postauksen myöta haluan haastaa kaikki kertomaan ja jakamaan kuvia omasta työpukeutumisestaan. Mitä puit päälle tänään?

  • Morsian, joka luuli ettei stressaa

    Syksy toi mukanaan paitsi kirpeät aamut ja keltaiset lehdet, myös valtavan määrän uutta energiaa. Nyt on intoa laittaa kotia, opiskella kieliä, panostaa työjuttuihin ja treenata. Minulla on taipumusta energiapuuskiin vuodenaikojen vaihtuessa, mutta nyt ollaan menty jo pari kuukautta aivan uusissa sfääreissä.

    Ihmettelin ääneen miten jaksankaan olla epätavallisen innostunut aivan kaikesta, kunnnes tajusin mistä tämän kauden valtaisa energiapuuska johtuu. Siitä, että häät ovat takana.

    En missään vaiheessa hääsuunnittelua kokenut stressaavani, vaan nautin suunnitteluvaiheesta täysin siemauksin. Siksi yllätyinkin suuresti, kun huomasin miten paljon rennompi ja onnellisempi olen ollut kuluneet pari kuukautta. Ennen häitämme häähömppä täytti mielen aina kun vapaa-aikaa löytyi, ja mielen perukoilla kummittelivat tekijäänsä odottelevat tehtavät silloinkin kun aikaa ei yksinkertaisesti ollut. Nyt, kun juhlat on juhlittu ja laskut maksettu, olen pystynyt hengittämään vapaammin ja energiaa on riittänyt paljon monipuolisemmin.

    Muistan miettineeni jossain vaiheessa miltä tuntuu kun häät ovat ohi. Iskeekö häiden jälkeinen masennus tai hää-ähky? No ei kumpikaan, vaan married bliss!

    Avioelämän ensimmäiset kuukaudet ovat olleet aivan mielettömän onnellisia. Arkemme ei muuttunut naimisiin menon jälkeen millään lailla, mutta paperilla ja asenteissa (niin omissa kuin muidenkin) jokin muuttui. Meistä tuli virallisesti perhe.

    Uskon kuitenkin, etta kahdella valinnalla oli iso vaikutus siihen, miten elämämme vaimona ja miehenä lähti käyntiin. Nimittäin sillä, että lähdimme häämatkalle heti häiden jalkeen, ja sillä, että maksoimme hää-aiheisest laskut pois samantien. Suosittelen molempia erittäin lämpimästi kaikille tuleville aviopareille.

    Häämatka, vaikka se olisi kuinka pieni, tarjoaa hengähdystauon asioiden hoitamisesta. Ennen häita on huimasti tehtävää, eikä se todellakaan lopu häihin. Edessä on vielä iso pino paperitöita aina kiitoskorteista passin uusimiseen ja muihin käytännön asioihin. Siksi pieni tauko kaikesta tekee enemmän kuin hyvää. Ja rehellisesti, kukapa ei haluaisi aloittaa avioelämäänsa kaksin rakkaimman kanssa?

    Laskujen maksamiseen on ihan luvallista varata tasoittava viinilasillinen, mutta lupaan, että laskut maksettuanne harteilta vierähtää suuri paino. Ei ole kiva kun monen sadan tai tuhannen euron lasku kummittelee mielen perukoilla. Fiilis on paljon kevyempi kun kaikki on hoidettu pois alta, ja voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä tulevaisuuteen.

    Näiden vinkkien myötä me jatkamme kohti talvea, täynnä tarmoa ja intoa kaikkea uutta ja ihanaa kohti!

    Kuvat Ida Lohela ja Susanna Nordvall

  • Valokuvaajan vaihto viime metreillä

    Blogissa on jäänyt nostamatta esille yksi iso muutos joka mahtui hääsuunnittelun viimeiselle kuukaudelle. Me nimittäin päädyimme irtisanomaan valitsemamme valokuvaajan.

    Miksi? Tähän ei ole yhtä suoraviivaista vastausta, vaan päätös oli monen asian summa. Suurimpana syynä kuitenkin on se, ettemme ole ihmisiä jotka tekevät asioita vain valokuvien takia. Halusimme pitää juhlamme intiiminä, ja nauttia päivästä ilman stressiä kameran läsnäolosta tai ulkopuolisia juhlissamme. Kuvauksen suhteen meille oli alusta asti tärkeintä saada se yksi kaunis potrettikuva kehyksiin mummojen ja vanhempien kirjahyllyyn, ja muut, tilannekuvat olisivat vain bonusta.  First look-kuvat ja muut vastaavat lavastetut tilanteet tyrmäsimme heti alkuunsa.

    Päätimme kuitenkin palkata ammattikuvaajan, sillä se kuului olevan se yksi asia mitä monet jo juhlineet morsiamet kehuvat maasta taivaisiin, tai vaihtoehtoisesti katuvat ammattilaisen palkkaamatta jättämistä. Kuvailimme kihlakuvat valitsemamme kuvaajan kanssa, ja saimme pinon kauniita kuvia. Lavastetut poseeraukset eivät kuitenkaan tuntuneet meille luonnolliselta, ja vaikka ”harjoittelusta” jäi hyvä fiilis, jäi jokin kummittelemaan takaraivoon. Häiden lähestyessä se jokin kasvoi yhä isommaksi möröksi, kunnes viimein kissa nostettiin pöydälle.

    Päätös irtisanoa ammattilainen ei ollut helppo, vaan asiaa pohdittiin monta viikkoa ja monelta kantilta. Lopulta kamelin selän katkaisi se, että kutsuvieraidemme joukosta löytyi taitava valokuvaaja. Ida Lohela on ystäväni ja entinen kollegani Toronton tomittaja-ajoiltamme. Juttelin hänen kanssaan tilanteesta, ja Idan lupauduttua häihimme kameran kanssa oli päätös sillä selvä.

    Kannattiko vaihtaa? No kannatti! Tuttu, ihana ihminen hääkuvaajana oli meidän kohdallamme täysin oikea päätös. Ida on tosi rento ja sydämellinen tyyppi, eikä meidän tarvinnut hääpäivänämme stressata kameran läsnäoloa missään vaiheessa, saati suunnata huomiota pois juhlista. Saimme upeita, aitoja valokuvia, ja ennen kaikkea saimme rauhassa nauttia jokaisesta hetkestä ja rakkaista ihmisistä ympärillämme.

    Ammattilainen on toki aina ammattilainen, ja hääkuvaus vaatii kuvaajalta paljon. Päivään mahtuu paljon sellaista mitä kokemattomampana ei välttämättä osaa odottaa tai mihin ei tajua valmistautua. Kuvaajan työpäivä on pitkä, eivätkä työt lopu valomerkkiin, vaan ne jatkuvat vielä monta viikkoa tuon tärkeän päivän jälkeen. Arvostan hääkuvaajien tekemää kovaa työtä, mutta uskallan myös väittää että realiteetit mielessä pitäen vähemmän kokenut kuvaaja, puoliammattilainen tai vaikka harrastelijakin voi olla varteenotettava vaihtoehto. Miettikää asioita omista lähtökohdistanne, älkääkä tehkö asioita vain siksi, että kaikki muutkin tekevät tai sanovat niin. Hääjutuissa ei vain ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa vaihtoehtoa.

    //Edit: kuvaajan pyynnöstä hänen nimensä on poistettu tekstistä.

  • Jännittääkö naimisiinmeno?

    Perhosia mahassa, ylimääräisiä sydämentykytyksiä, käsien tärinää.. Näiltä ja muilta jännitysoireilta ollaan täällä ainakin toistaiseksi vältytty mitä tulee häihin ja naimisiinmenoon. Voin nimittäin rehellisesti sanoa, että ei jännitä ollenkaan! Tokihan tässä on vielä useampi kuukausi aikaa ennen kuin pitäisi astella kirkon käytävää, joten saa nähdä joudunko perumaan puheeni vielä hääpäivän lähestyessä.

    Tässä vaiheessa kuitenkin mieli on rauhallinen. Olemme seurustelleet viitisen vuotta, ja tunnemme toisemme kuin omat taskumme. Ollaan asuttu yhdessä, ollaan oltu etäsuhteessa, reissattu pitkin maailmaa, ja eletty niin arkea kuin juhlaakin. Jaamme samat arvot ja tulevaisuuden toiveet. Kuten varmasti jokaisella pariskunnalla, on meilläkin välillä huonompia päiviä, mutta eron mahdollisuutta ei ole koskaan jouduttu nostamaan pöydälle. Haluamme olla yhdessä, ja olemme valmiita tekemään töitä toimivan suhteen ja onnellisen perheen eteen. Naimisiin meneminen tuntuu luonnolliselta seuraavalta etapilta, ja odotamme molemmat innolla että pääsemme aloittamaan elämän avioparina, ja juhlistamaan tätä päivää yhdessä rakkaiden ystävien ja perheenjäsenten kanssa.

    Itse hääjuhlan sujuminen on osuus joka jännittää ehkä hieman.Tarttuuko huntu kiinni kirkon käytävään, riittäähään ruoka ja juoma, mitä jos vessa meneekin tukkoon, miten ihmeessä saan illan päätteeksi hääpuvun pois päältä? Juhlat eivät onneksi aiheuta suurta stressiä, vaan häitä on ollut tosi kiva suunnitella ja järjestellä. Aina silloin tällöin pieni epätoivon puuska pääsee yllättämään, mutta toistaiseksi kaikki on lopulta järjestynyt parhain pän. Hyvillä mielin siis vedetään viimeiset kuukaudet!

    Jännityksen puuttumiseen lienee osasyynä myös se, että tällä hetkellä meidän elämässä riitttää tohinaa. Minulla on parhaillaan menossa parin viikon loppurutistus gradun ja pakollisten kurssien parissa, jonka jälkeen hyppään uuteen firmaan, uuteen rooliin. Myös O lopetti vastikään edellisessä työpaikassaan, ja puuhaa jo täyttä häkää uusien haasteiden parissa. Lisäksi meillä on riittänyt vierailijoita tasaisena virtana huhtikuun alusta saakka, ja väkeä majoittuu meidän sohvallamme vielä pitkälle kesään. Nämä seikat selittänevät myös viimeaikoina hieman hiipuneen postailutahdin, mutta ei hätää, täällä ollaan ja homma jatkuu!

    Mites siellä, joko jännittää?

  • Sormukset – panostus vai pihistys?

    Vihki- ja kihlasormuksiin liittyvää keskustelua on mielestäni ollut hirmuisen mielenkiintoista seurata. Sen lisäksi, että jokaisella on oma tyylinsä ja erilaiset korut, materiaalit, mallit ja yhdistelmät miellyttävät, tulee väkisinkin esille koruihin käytettävät summat. Jonkun mielestä on hulluutta laittaa tuhansia euroja vihki- tai kihlasormukseen kun kympeilläkin saa, toiset taas eivät mistään hinnasta tinkisi sormuksen kohdalla. Joku tykkää näyttävistä sormuksista tai stacking ringseistä, joku ei missään nimessä halua kuin yhden sormuksen.

    Me kuulumme siihen ryhmään joka haluaa panostaa sormuksiin. Ne ovat lopulta puolison, kuvien ja muistojen lisäksi ainoat mitä häistä jää käteen (kirjaimellisesti). Me haluamme sormukset, jotka kestävät vuosikymmenten käyttöä, ovat klassiset, mutta kuitenkin jollain tapaa uniikit. Mies tuntee makuni todella hyvin, ja hän tekikin kihlasormuksen kohdalla ihan mielettömän hyvää työtä. Vihkisormukseni sen sijaan valitsin itse, eikä mies ole itseasiassa vielä edes nähnyt kyseistä kaunokaista. Täällä jo kuumeisesti odotellaan että saisin sormuksen kotiin! Minunhan piti saada vihkini Suomesta mukaani jo polttarireissulla vapun tienoilla, mutta liikkeessä sattuneen mokan takia joudun vielä hetken aikaa odottelemaan. Ei tässä onneksi mikään kiire ole, vähän malttamaton morsian vain.

    Miehellä ei kihlasormusta ole ollenkaan, sillä Kanadassa tämä ei ole tapana. Vihkisormus toki hankitaan myös hänelle, mutta saa nähdä jääkö se miehellä päivittäiseen käyttöön. Mun puolesta saisi jäädä, koska onhan se vihkisormus ihan järjettömän seksikäs. Mutta toisaalta, eipä hän ole yhtään vähempää naimisissa vaikka sormus jäisi käyttämättä.

    Mitä tulee sormusten materiaaliin, omalla kohdallani kulta oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Olen lapsuudessa saanut pysyvät traumat rihkamakoruista, sillä sain kerta toisensa jälkeen hyvin vahvan allergisen reaktion käyttäessäni rihkama- tai hopeakoruja. Jälkiviisaana uskaltaisin väittää että syypäänä oli nikkeli, mutta paha sanoa. Ei ole nimittäin noiden kokemusten jälkeen paljon tehnyt mieli alkaa testailla mistä ne iho-oireet alkavat! Mitä todennäköisimmin myös miehen sormus tulee olemaan perinteinen kultarinkula, mikäli hänen mielensä ei yllättäen sovitellessa muutu. Kullan lisäksihän nykyään on saatavilla esimerkiksi platinasta ja palladiumista ja muista kultaa kovemmista seoksista valmistettuja sormuksia, mutta ne eivät missään vaiheessa houkutelleet meitä vaihtoehtoina – varsinkaan sen jälkeen kun kuulin kauhutarinoita siitä, miten onnettomuustilanteessa näitä vahvoja sormuksia ei voida leikata poikki, vaan silloin joudutaan pahimmassa tapauksessa leikkaamaan koko sormi irti!

    Hieman pohjustusta ajatuksiini ennen varsinaista sormusesittelyä. Kunhan nyt saataisiin vihkit kotiin saakka! Kuvituksena sovitettuja sormuksia, joista yksikään ei kuitenkaan ollut se sormus, vaikka kauniita ovatkin. Valitettavasti sovituskoot ovat aivan liian isoja minisormiini, mikä teki mallailusta hieman haastavaa. Suosittelen silti sormussovittelua kaikille, sillä vain niin pääsee testaamaan miltä sormukset oikeasti näyttävät yhdessä (tai erikseen).

    Ovatko sormukset teille panostuksen vai pihistyksen kohde?
  • Negatiiviset tunteet

    Hääryhmiä seuratessa ei voi olla huomaamatta valtavaa negatiivisten tunteiden määrää joka keskusteluissa velloo. Rahan puutetta voivotellaan, vieraslistan kokoaminen ja kutsumattomat vieraat ahdistavat, oma kroppa ei kelpaa muttei myöskään toisen tekemä meikki tai kampaus, muiden mielipiteet ahdistaa, oikean väristen lautasliinojen löytäminen aiheuttaa itkupotkuraivareita. Erityisesti ulkopuoliselle nämä tuskastelun aiheet kuulostavat aivan järjettömiltä, ja kyllähän sitä aina välillä itsekin tulee mietittyä että miten näin pienestä asiasta saa muodestettua maailmanlopunluokan ongelman.

    Häissä on lopulta kuitenkin tärkeintä se, että rakkaat ihmiset pääsevät paikalle ja hääpari naimisiin. Se, että ruokaa ja juomaa riittää tulee hyvänä kakkosena, ja muut jutut ovat vain bonusta. Tämä tiivistää aika hyvin meidän hääsuunnittelumentaliteetin. Naimisiin päästään ilman tuolihuppuja tai kakunkoristettakin, eikä rehellisesti kukaan varmastikaan muista oliko kutsuissa monogrammi tai viinipulloissa itse tehdyt etiketit. Tottakai toivon, että jokainen saisi tuotua mukaan häihin juuri niin paljon hääparin omia juttuja kuin mahdollista, ja että juhlien järjestämiseen saisi apua läheisiltään. Yritetään kuitenkin rakkaat morsiamet muistaa, että vaikka omat häät olisivat mielessä 24/7, eivät ne aina ole muiden mielessä. On ihan ok, että kaasot eivät muista häämatkakohdettanne tai vapaaehtoisesti ilmoittaudu monen tunnin askartelutuokioon vuotta ennen häitä (tosin, ehdottakaapa vaikka viininmaistelua niin johan alkaa kiinnostuneita ilmaantua). Toisaalta, on myös ihan ok pyytää apua ja suoraan ilmoittaa jos jossakin mättää. Ne ovat teidän juhlanne – eivät vanhempienne, sukulaistenne tai bestistenne. Teidän.

    Häähumussa helposti unohtuu se perimmäinen syy juhlien järjestämiseen kun pikkujutut ja yksityiskohdat ottavat vallan. Siksi tekeekin välillä hyvää istua alas ja rauhassa miettiä miksi häät järjestetään. Miksi menette naimisiin, mitä rakastatte toisissanne. Kertokaa ihmeessä sille puolisollekin miksi hän on maailman ihanin ja rakkain ihminen.

    Rakkaudentäyteistä viikonloppua ♥

  • Järjestelyt etenevät

    Palapelissä joka häiden järjestämisenäkin tunnetaan alkaa pikkuhiljaa palat loksahdella kohdilleen. Huhtikuussa järjestelyt ovat ottaneet huiman harppauksen eteenpäin. Toistaiseksi monet työn alla olevista jutuista on kuitenkin vielä kesken, mutta ihan lähiviikkoina saan taas valmiita juttuja näytettäväksi ja kerrottavaksi myös blogin puolelle! En millään malttaisi odottaa!

    Sneak peekiä siihen mitä onkaan tulossa?

    • Vihdoinkin meidän kutsut alkavat valmistua! Muistatteko kun avauduin epäluotettavasta graafikosta? Saatiin vihdoin kyseinen kaveri kiinni ja valmis työ hyppysiimme, ja onhan se ihan mahtava! Kutsut ovat parhaillaan painossa, josta ne toivottavasti saadaan postiin jo ensi viikolla. Kerron pian tarkemmin mitä postin matkaan lähteekään.
    • Saan vihkisormukseni kotiin vielä ennen vappua, enkä aio piilotella sitä blogista. Esittelyä ja koruharakan höpinää siis tulossa pian.
    • Ulkomaalaisen puolison kanssa paperityöt nousevat ihan uudelle levelille, eli tästäkin riittää asiaa. Esteidentutkinta on pian ajankohtainen, minkä lisäksi O liittyi kirkkoon tässä muutama viikko takaperin, joten nyt olisi soitettava seurakunnalle että meidän avioliiton siunaus pitäisi muuttaa ihan oikeaksi vihkimiseksi! 
    • Polttarit! Iiks, ensi viikolla mennään! Muistinvirkistykseksi polttarien pakkauslistan ja arvailujani löydät täältä.
    • Ehdin Suomessa pyörähtäessäni tapaamaan myös hääkampauksen (ja meikin?) tekijää, pysykää siis kuulolla tukkajutuista kiinnostuneet.
    • Hääviikon ja -yön majoitukset ovat parhaillaan työn alla, ja kohta toivottavasti saadaan kaikki lyötyä lukkoon. Ennen kuin pääsen kertomaan majoitusratkaisuistamme, voitte lukaista esimerkiksi kiintiövarauksen tekemisestä täältä.
    • Matkajuttuja on myös tiedossa, sillä meidän häämatkasuunnitelmamme menivät uusiksi hieman yllättäen. Allekirjoittaneelle nimittäin tarjottiin unelmaduunia, ja riemusta kiljuen otin paikan vastaan. Valitettavasti uusi työ hieman sekoittaa pakkaa loppuvuoden suunnitelmien osalta.. 
    • Kirjoittelin jo aiemmin ajatuksistani huomenlahjakuviin liittyen, ennen kuvausta. Ihan pian pääsette kuulemaan ajatuksista huomenlahjakuvausten jälkeen!

    Monta mielenkiintoista aihetta odottaa käsittelyä! Vielä pitää hetki odotella ennen kuin pääsen kaikista näistä ja parista muusta jutusta kirjoittamaan blogiin. Sillä välin gradun kirjoittaminen pitää tämän tytön kiireisenä!

  • Häät somessa

    Meillä on ahkerasti keskusteltu viime aikoina somesta ja häistä, ja liippasinkin aihetta jo pohtiessani hääblogia ja elämämme jakamista netissä. Tämän lisäksi kirjoittelin jokin aika sitten myös ajatuksia häähashtageihin liittyen. Tällä kertaa aiheena on kuitenkin sosiaalisen median käyttö, ja se mitä ja miten häistämme jaetaan.

    Kuten sanottu, itse olen semiaktiivinen somettaja: bloggaan ja erityisesti blogini Instagramin kautta jaan paljonkin häihin liittyvää materiaalia. Tuotan sisältöä ja kirjoitan työkseni, mikä valitettavasti aina välillä verottaa henkilökohtaisten somekanavien käyttöäni niin, että lähinnä seuraan muiden tekemisiä. Tuleva aviomieheni sen sijaan hyvä jos muistaa salasanansa Facebookiin, eikä hänellä muita somekanavia taida edes olla käytössään.

    Omat vanhempani sen sijaan ovat hyvinkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Vähän liiankin aktiviisia aina silloin tällöin.. Materiaalia jaetaan ajattelematta kahdesti, ja jaetun materiaalin näkyvyys on laaja. Tämä oli se viimeinen naula arkkuun joka johti vielä toistaiseksi ratkaisemattomaan keskusteluun häidemme somepolitiikasta. Pitäisikö vieraita pyytää olematta jakamatta materiaalia häistämme (ennen meitä)? Antaa vain olla? Vai ehkä avata kännykkäparkki jo kirkon ovella, kuten siskoni ehdotti?

    Meidän puolestamme häistämme saa jakaa kuvia ja muuta materiaalia somessa, kunhan niin tekee sekä meitä että muita vieraita kunnioittaen. Emme todellakaan halua että hätäisimmät jakavat kuvia vihkimisestä jo kirkon penkiltä, emmekä halua, että kukaan tulee joutuneeksi nettiin ilman suostumusta. Olisi myös kiva että hääkuvissa näkyisi kännyköiden näyttöjen sijaan ihmisten iloiset ilmeet. Vaan miten tämän hoitaisi tyylikkäästi? Emme halua tehdä aiheesta suurta numeroa, mutta miten ihmeessä viestin saisi nätisti perille? Kirjoittaako hääohjelmaan vai välittyisiköhän viesti sanallisesti rikkinäisen puhelimen tyyliin? Kaikki ideat ovat enemmän kuin tervetulleita!

    Millainen somepolitiikka teillä on?