• Keinu olohuoneessa

    Kotonamme on yksi elementti ylitse muiden: keinu olohuoneessa.

    Ihastuin jo asuntonäyttöön tullessani olohuoneeseen ripustettuun keinuun. En olisi ikinä keksinyt itse asentaa keinua kotiimme, mutta pakko myöntää että tätä nykyä olen aivan myyty. Kyseinen keinu on saanut aivan valtavan innostuneen vastaanoton kaikkien vieraidemme kesken, joten pakkohan se on esitellä bloginkin puolella.

    Keinu sisätiloissa saattaa kuulostaa lapselliselta ja ehkä vähän riskialttiilta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta. Kyllähän siinä ihan mukavat vauhdit saisi otettua, mutta harvemmin kukaan sisätiloissa on alkanut hurjastella. Ennemminkin se tarjoaa mahdollisuuden rentouttavaan kiikkumiseen seurustellessa. Erinomainen istumapaikkavalinta erityiselle ihmisille joilla täytyy olla koko ajan jotain pientä räpellettävää – kuten servetin hajamielistä repimistä tai mustekynän naksuttelua – mikä ajaa muut hulluuteen ennemmin tai myöhemmin. Allekirjoittanut on nimittäin juuri tätä tyyppiä, ja aviomies on tyytyväinen kun pysyn keinuessa kiireisenä aiheuttamatta ärsyttävää metelia tai tuhoamatta jotain haha.

    Meidän keinumme on kiinnitetty katossa kulkeviin palkkeihin, ja se kestää hyvin isokokoisenkin miehen painon. Keinu tuo lisää istumatilaa ja veikeän lisän huoneen ilmeeseen. Moderni vaihtoehto perinteiselle kiikkutuolille!

    Kuvista kiitos Susanna Nordvallille.

  • Olisiko jo aika asettua aloilleen?

    Viimeiset kuusi vuotta asuinmaa ja sitämyötä kotiosoite on vaihtunut tiuhaa tahtia. Tie on vienyt mielenkiintoisten mahdollisuuksien perässä pitkin maailmaa, ja onhan tämä ollut upea kokemus. Tässä kuluneen vuoden aikana on kuitenkin alkanut iskeä pakottava halu asettua aloilleen vähän pysyvämmin.

    Tällä hetkellä odotan niin sitä päivää, kun saamme käteen oman, tyhjän kodin avaimet, ja pääsemme rakentamaan siitä meille kodin. Sitä tunnetta, kun tietää varmaksi, että täällä ollaan ja pysytään pidempään kuin sen puoli vuotta. Moni expat-elämää kokeillut tai muuten vain wonderlust, gypsy at heart henkinen kanssaeläjä varmasti tietää tunteen.

    Jo monta vuotta ollaan menty eteenpäin niin, ettemme tiedä missä olemme tai mika tilanne on vuoden päästä. Ollaanko samassa kaupungissa tai maassa? Jos ei, niin missä ollaan? Onko meillä yksi vai kaksi kotia? Mikä työtilanne on? Miten pitkään viisumi on voimassa? Mita papereita täytyy muistaa täyttää seuraavaksi?

    Kuvat meidän kotoa otti Susanna Nordvall

    Vuosien ajan on innostuttu lähtemään milloin minnekin, milloin minkäkin mahdollisuuden perässä. Jossain jatkuvan matkalaukkuelämän aikana on kuitenkin taustalla on alkanut kytää ajatus yhteen paikkaan asettumisesta. Toki edelleen matkustaisimme paljon, mutta että meidän pienellä perheellä olisi pysyvä koti jossain. Että osaisi vastata mistä on kotoisin tai missä maassa ollaan että mummot saa laitettua synttärikortin.

    Missä sitten näemme itsemme tulevaisuudessa? Näiden kuuden ulkomailla asutun vuoden aikana koti on ollut Luxemburgissa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa, Etelä-Koreassa, Kanadassa, ja Hollannissa. On kaupunkeja joissa on viihdytty, ja niitä, joille ei syystä tai toisesta lämmetty. On myos paikkoja, joissa emme ole asuneet tai edes käyneet. Tällä hetkellä harkitsemme vain paikkoja, joissa tiedämme jo viihtyvamme.

    Vakituisempaa asuinpaikkaa ja omaa kotia on pyöritelty puheissa jo pitkään, joten toivotaan, että tulevien kuukausien aikana isot pyörät alkavat pyöriä ja saadaan asioita eteenpäin.

    Me olemme valmiita asettumaan aloillemme.

     

  • Kaksikielisessä kodissa

    ”Rakas, do you want some kahvia?”
    ”Se on talvi! Let’s turn the talvivalo on!” 

    Tässä huushollissa sekakielisiä lauseita viljellään varsin ahkerasti. Mies ei vielä osaa suomea, mutta opettelee kovalla innolla, sana kerrallaan. O:n sanavarasto on jo melko hyvä, joskin tuntuu että mieleen jäävät paremmin ne vähemmän hyödylliset sanat.. Tällä hetkellä mieheltä irtoaa hellittelynimien lisäksi varsin sujuvasti muun muassa eläinten, kasvien ja ruokien nimiä, minkä lisäksi numeroissa päästään pariinkymmeneen. Tämänhetkisiin lempisanoihin – joita hoetaan aina kun vain mahdollista – lukeutuvat muun muassa ”appelsiinimehu”, ”moikkeliskoikkelis” ja ”kiitti”. Kielioppi ja lauseiden muodostaminen sen sijaan tuottaa vielä hankaluuksia, mutta yksinkertaisia lauseita osataan ulkoa ja niitä käytetään ahkerasti: ”yks glögi, kiitos”.

    Harmi vain että näin ulkomailla asuessa suomen kieltä ei oikein pääse käyttämään eikä harjoittelemaan muualla kuin kotona. Suomessa vieraillessamme O ottaakin ilon irti opettelemalla lukuisia uusia sanoja ja käyttämällä niitä aivan kaikkialla, niin perheeni kanssa kuin vaikka kahvilan kassallakin. Aina vietettyämme aikaa Suomessa saan huomata miten huimasti miehen kielitaito kehittyy kun kieltä kuulee ympärillä koko ajan ja puhumista pääsee harjoittelemaan niin paljon kuin sielu sietää. 

    En millään muista miten tai milloin aloimme ujuttamaan suomalaisia sanoja keskusteluihin, mutta jotenkin ne ovat eksyneet mukaan. En ole missään vaiheessa vaatinut mieheltä suomen kielen opiskelua, vaan hän on itse ollut innoissaan oppimassa uutta kieltä. Itseasiassa mies on meistä kahdesta ollut se, joka on ajoittain huolissaan siitä miten joudun aina puhumaan pelkkää englantia. Onneksi oma kielitaitoni on sillä tasolla, etten ole enää pariin vuoteen kokenut englannin puhumista tai kuuntelemista mitenkään vaikeaksi tai väsyttäväksi. Nykyään myös kielestä toiseen hyppääminen onnistuu aika luontevasti, joskin välillä kyllä suomen kielestäni kuulee ettei sitä ihan päivittäin tule puhuttua. Olen kuitenkin ollut tosi otettu siitä, miten O aina muistaa ottaa minut huomioon myös kieliasioissa – oli kyse sitten englannin sanojen selittämisestä tai suomen kielen opettelusta.

    Saa nähdä puhutaanko meillä vielä joskus suomea kotikielenä.

  • Vierailla mailla

    Uuteen maahan muuttaminen on sekä hyvä että huono ajankohta uuden blogin aloittamiselle. Materiaaliahan tästä irtoaa aivan varmasti, mutta tällä hetkellä tilanne täällä on lievästi kaaoottinen, ja ajatukset muualla kuin kirjoittamisessa. Majailen tällä hetkellä hotellissa, ja päivät ravaan asuntonäytöissä sekä hoitamassa asioita kuntoon. Sen verran on jo saatu aikaan että paikallinen puhelinnumero, polkupyörä ja pankkitili löytyy. Samoin kuin opiskelijakortti. Asunnon suhteen tilanne Amsterdamissa on kauniisti sanoen haastava. Kysyntää on paljon enemmän kuin tarjontaa, hintataso korkea, ja asunnon kunnosta saati välittäjästä ei koskaan tiedä. Yhdestä näytöstä jäi tosi huono fiilis, kaikkea sitä ulkkareille yritetäänkin syöttää. Nyt meillä on kuitenkin muutama varsin varteenotettava vaihtoehto, joten toivotaan että saadaan pian lopullinen päätös tehtyä, neuvottelut kunnialla loppuun ja avaimet käteen viimeistään loppuviikosta! Pitäkää siis peukut pystyssä!

    Meille tämä ei onneksi ole ensimmäinen kerta kun muutetaan ulkomailla, joten homma on edes jotenkin tuttua, vaikka uutta ja odottamatonta tuleekin vastaan jokaisen muuton yhteydessä. Itsehän muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille syksyllä 2011, ja sille tielle jäin. Tuolloin lähdin juuri lakin saaneena au pairiksi Luxemburgiin. Luxissa viihdyin mainiosti vuoden verran, ja tuon vuoden aikana tavattiin myös mieheni kanssa. Ulkomailla vietetyn mahtavan vuoden jälkeen Suomeen paluu ei yhtään houkuttanut, joten päädyin hakemaan yliopistoon Ruotsiin. Niin kävi että yliopiston ovet avautuivat, ja Etelä-Karjalan likan tie vei Skåneen. Ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen jäin kesätöihin samalle alueelle, mutta sillan toiselle puolelle, eli Kööpenhaminaan. Rakastuin köpikseen, mikä teki Ruotsiin paluusta hankalan. Toisena ja kolmantena vuonna oppinnot onneksi tarjosivat mahdollisuuden vaihto-opinnoille, joten minähän lähdin: ensin puoleksi vuodeksi Souliin, Etelä-Koreaan, ja sitten vielä toiseksi Newcastleen, Englantiin. Kesän vaihtojen välissä vietin miehen luona Kanadassa avovaimoilua opetellen. Vaihtojen jälkeen pyörähdin Ruotsissa enää parin kuukauden verran ennen kuin tyhjensin yksiöni ja lensin rapakon taakse rakkauden perässä. Kirjoittelin kandin valmiiksi Torontossa ja valmistuin vihdoin yliopistosta ennen kuin aloitin työharjoittelun paikallisessa sanomalehdessä. Puoli vuotta toimittajaharjoittelijana vierähti nopeasti, ennen kuin jälleen tuli aika pakata kamat ja muuttaa, tällä kertaa tänne Amsterdamiin maisteriopintojen perässä.

    Mies on kotimaansa Kanadan lisäksi asunut useamman vuoden Englannissa, mikä myös mahdollisti meidän etäsuhteen. Nähtiin toisiamme muutaman viikon välein, ja kyläiltiin aina niin pitkään kuin mahdollista. Näiden vierailujen lisäksi ollaan reissattu yhdessä ja erikseen lukemattomat kerrat. Tällä hetkellä tilanne on se, että minä olen jo Euroopassa, mutta mies vielä Kanadassa. Näin siis koska ei vain saatu työ- ja kouluaikatauluja sovitettua niin että päästäisiin matkaan samaan aikaan. Ei varmaan tarvitse sanoa että odotan kuin kuuta nousevaa että myös mies pääsee muuttokuormansa kanssa Hollantiin..