• Häälahjamme toisillemme

    Huomenlahjaperinteen juuret yltävät pitkälle. Siinä missä aiemmin tuore vaimo sai hääpäivää seuraavana aamuna vakuuden aviomiehen kuoleman varalle, annetaan nykypäivänä lahjoja ihan vain toista ilahduttaakseen. Jos siis annetaan, sillä moni päättää suosiolla skipata tämän ylimääräisenä rahanmenona. Sama lahjojenvaihto perinne tunnetaan myös Pohjois-Amerikassa, joskin rapakon takana annetaan puolisolle ihan vain häälahja joskus häiden alla.

    Onneksi aihe nousi jossain vaiheessa esille, sillä emme kumpikaan olleet tietoisia lahjojen vaihtamiseen liittyviin kulttuurieroihin. Me halusimme molemmat hankkia toisillemme lahjat, joten päätettaväksi jäi ainoastaan milloin nuo lahjat vaihdetaan. Minusta huomenlahja on ideana paljon kivempi (kukapa ei haluaisi aloittaa avioliittoa hotellin sviitissa oman kullan kainalossa lahjapaketteja availlen), mutta käytännön järjestelyiden takia päätimme mennä tässä kohti Kanadan mallin mukaan ja vaihtaa häälahjat jo ennakkoon. 
     
    Tuleva aviomieheni on äärimmäisen taitava valitsemaan lahjoja, mikä on ihanaa mutta toisaalta myös tosi stressaavaa, sillä itse koen lahjojen valitsemisen hirveän vaikeaksi! Varsinkin mitä tulee O:n lahjoihin, silla tuntuu etta aina kun laitan jotakin korvan taakse (”xx olisi tosi kiva”) tulee herra kahden päivän kuluttua kotiin kyseinen tavara/kokemus vyönsa alla.. Samaistuuko muut naisihmiset tähän? Miten miehille on niin vaikea hankkia lahjoja?!
    Kuvien sijaan hankin miehelle nahkaisen läppärilaukun/salkun jota hän on silmäillyt siitä saakka kun aloimme seurustella, muttei koskaan raaskinut ostaa. Itse sain tulevalta aviopuolisoltani lahjaksi aivan upean helminauhan. Molempien lahjat osuivat aivan nappiin! Lahjojen vaihtaminen oli ihana alku hääviikollemme, ja tästä jatketaan hurjalla innolla ja odotuksella kohti hääpäivää!
  • Jotain uutta

    Hieman yllättäen häälorun ”jotain uutta” osoittautui kaikista neljästä osasta (uutta, vanhaa, lainattua, sinistä) kaikkein vaikeimmaksi löytää.

    Iso osa hääpäivän vaatteista ja asusteistani on nimittäin joko kierrätettyä tai vanhaa, eikä uutta ole tullut hamstrattua ihan luvattoman paljoa. Jouduin siis pitkään miettimään mikä olisi riittävän uutta karkottamaan huonon onnen uudesta liitosta. Kenkäni ovat toki uudet, mutta niitä on jo ajettu sisään työkäytössä. Vihkisormuskin on uusi, mutta se varattakoon ihan vain symboloimaan avioliittoamme. Omasta korulaatikosta löytyisi hääpäivään sopivat asusteet. Varsinaista tarvetta millekään uudelle ei siis ole ollut, mutta koska halusin jotain kuitenkin hankkia lorua täydentämään, päädyin uusiin korvakoruihin.

    Olen yleisesti ottaen elämässäni vähemmän on enemmän tyyppiä, jolle ”simplicity is the ultimate sophistication”. Olen toki aina ollut harakka kaiken ihanan pienen kimaltelvan perään, mutta siinä missä lähdin hääpukuostoksille äärimmäisen yksinkertainen ja elegantti puku mielessäni, palasin kotiin kristallein koristellun tylliunelman kanssa. Mekko ei ole kaduttunut, mutta muutaman kerran on kieltämättä naureskeltu että miten meni noin niinkuin omasta mielestä? Jokatapauksessa, kimaltelevan puvun kanssa on parempi pitää korut minimaalisina.

    Mietin pitkään helmiä, mutten lopulta kuitenkaan uskaltanut uhmata vanhoja uskomuksia – vanha kansa nimittäin sanoo että helmet hääpäivänä tuovat kyyneliä avioliittoon. Sirojen, ajattomien korvakorujen metsästys jatkui pitkän aikaa, kunnes täydelliset nappikorvakorut tulivat ohimennen vastaan Swarovskin liikkeessä.

    Käytän yleensä vain kultakoruja, sillä ihoni on herkkä reagoimaan allergisoiviin seoksiin. Swarovskilta kuitenkin vakuuteltiin että allergiat on huomioitu heidän tuotteissaan, ja jos ihoni kuitenkin reagoisi, ottaisivat he täyden vastuun. Näin ollen uskalsin ottaa riskin (tosin koekäytin korut arkena ihan vain varmuuden vuoksi) ja ostin jotain uutta hääpäivään.

  • Jotain lainattua

    Kaikkihan tietävät sen ”jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä” -litannian jota morsiamille tuputetaan? Alkuun ajattelin että turhaa höpinää, mutta kummasti se on mieli muuttunut tämänkin suhteen. Minulle on siis kuitenkin tulossa kaikkia näistä, vain se kuuluisa ”sixpence in her shoe” taitaa jäädä käyttämättä!

    Ensimmäisenä esittelyyn pääsee jotain lainattua. Perinteisesti jotain lainattua pitäisi saada rouvalta, joka elää onnellisessa avioliitossa, jotta avio-onnea saadaan tuoreeseenkin liittoon. Oman lainattuni sain tulevalta anopilta, joka tarjosi lainaan hiuskorua. Sama koru on ollut hänellä käytössä siskonsa häissä kaasoillessa melkein puoli vuosisataa sitten, ja tänä vuonna se pääsee osaksi minun kampaustani. Itse kampauksesta on olemassa vasta suurpiirteinen visio, joten nähtäväksi jää mihin kohtaan kampausta tämä hiuskoru lopulta tuikataan. Mukaan sen kuitenkin haluan aivan ehdottomasti!

    Pysykää kuulolla lorun uuden, vanhan ja sinisen varalta. Esittelen nämä ihan lähitulevaisuudessa, sitä mukaan kun saan kuvattua ja viimeisteltyä luonnoksissa lojuvat postaukset!

    Tuleeko teille uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä?
  • Maailman kaunein vihkisormus

    Pitkän odotuksen jälkeen sain vihdoin vihkisormukseni kotiin! Lähetyksen saapuessa valehtelemaata hihkuin ja pompin itsekseni ihan puhtaasta innostuksesta (onneksi kukaan ei ollut todistamassa). Kävin nimittäin sovittelemassa sormuksia jo alkuvuodesta, ja saatuani tämän ihanuuden mallikappaleen sormeeni tiesin heti, että tässä se on. Siitäkin huolimatta, että mallisormus oli tehty ”väärästä” materiaalista ja se oli auttamatta liian iso. Sain sormuksen tiedot ylös, mietin asiaa loppupäivän, ja seuraavana päivänä ilmoitin että tehdään minulle vihkisormus.

    Sormuksen olisi toki saanut nopeamminkin, mutta koska asialla ole ollut mikään kiire, jäin odottelemaan sormuksen valmistumista ihan kaikessa rauhassa. Meillä on häät vasta elokuussa, ja olisin varmaan tullut hulluksi jos vihkisormus olisi ollut kotona odottelemassa jo puoli vuotta ennen häitä. Nyt odotusta on enää kaksi kuukautta, ja silti on ihan mahdottoman vaikeaa olla hypistelemättä ja sovittelematta tätä kaunotarta.

    Vihkisormuksekseni valitsin Annette Tillanderin Anemyn. Pyynnöstäni sormus valmistettiin punakullasta, ja siihen on upotettu kaikkiaan 24 pikkuruista timanttia. Sisäpuolelle on kaiverrettu tulevan aviomieheni nimikirjaimet sekä hääpäivämme. Sormuksessa viehättää erityisesti sen sirous ja kaunis malli. Se istuu täydellisesti pieniin sormiini kihlasormuksen rinnalle, ja punakultainen väri takaa sen että sormuspari korostaa toistensa parhaita puolia sen sijaan että ne sulautuisivat yhdeksi kimaltelevaksi möykyksi. Vihkisormukseni on täsmälleen sitä mitä halusinkin: naisellinen ja klassinen muttei tylsä. Kihla- ja vihkisormukseni ovat upeita niin yksin kuin yhdessäkin, ja mikä parasta, kantajansa näköiset. Lisäksi minua viehättää ajatus siitä, että tässä setissä yhdistyvät sekä minun että mieheni valinnat, jotka täydentävät toisiaan. Ihan niinkuin elämässämme muutenkin.

    Moni tietääkin, että tuskastelin sormuksen kullan sävyn valinnan kanssa ihan loputtoman pitkään. Halusin itse kahta eriväristä kultaa, mutta kukaan lähipiiristäni ei ole valinnut erikultaisia kihla- ja vihkisormuksia, eikä kahden kullan yhdistäminen saanut kovin positiivista vastaanottoa kysellessäni mielipiteitä perhepiiristä. Annette Tillanderin luona pääsin kuitenkin sovittelemaan molempia vaihtoehtoja – itseasiassa tämä oli ainoa liike jossa minulle ylipäätään tarjottiin kokeiltavaksi muutakin kuin valkokultaa. Kaksi valkokultaista sormusta rinnakkain näytti hyvältä, kahden kullan yhdistelmät vielä paremmilta. Onneksi liikkeessä vieraillessani korusuunnittelija Annette oli myös yhdistelmän kannalla, ja muistutti että minähän niitä sormuksia katselen lopun ikääni eikä kukaan muu. Tällä rohkaisulla uskalsin viimein vahvistaa kahden kullan yhdistelmän. Onneksi kotoa löytyi jo ennestään sekä puna-, kelta- että vihreääkultaa, joten sain rauhassa vertailla sävyjä omaa ihoa vasten vielä ennen lopullista värivalintaa. Lopulta punakullan pehmeys vei voiton, enkä ole joutunut kyseenalaistamaan valintaani.

    Kaiken kaikkiaan täydet pisteet Annette Tillanderille kauniista koruista sekä mahtavasta asiakaspalvelusta! Viestittelymme hoidettiin pitkälti sähköpostitse, ja sain aina nopean ja sydämellisen vastauksen kaikkiin jahkailuihini, kysymyksiin ja pohdintoihin. Muutama pieni väärinymmärrys mahtui mukaan matkalle, mutta nämä tilanteet onnistuttiin pelastamaan ja homma hoidettiin aina tyylikkäästi. Sain todella hyvää palvelua niin kasvotusten, puhelimitse kuin sähköpostitsekin, ja sormusostoksista jäi todella positiivinen fiilis. Aivan varmasti palaan Annetten asiakkaaksi vielä tulevaisuudessakin.

    Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. Vain äärimmäisen onnellinen morsian!

  • Kullan sävyjen yhdistäminen

    Joskus lapsuudessani päähäni on vahvasti takoutunut ajatus siitä, että kahta eriväristä kultaa ei sovi yhdistää samassa asussa. Tällä ohjeistuksella on menty muutama vuosikymmen, kunnes poikaystävä meni ja valitsi valkokullan kihlasormuksen materiaaliksi. Yksiä korvakoruja lukuunottamatta kaikki muut koruni nimittäin ovat joko kelta- tai punakultaa. Koska kultakorut ovat kohtuullisen arvokkaita ja pidän kovasti myös kelta- ja punasävyisestä kullasta, en halunnut lähteä uusimaan koko korulipasta. Oli siis pakko alkaa opetella kullan eri sävyjen yhdistämistä.

    Aloitin ihan pienestä: valkokultainen kihlasormus ja pienet punakultaiset nappikorvakorut. Valkokultainen sormus ja ohut keltakultainen rannekoru. Valkokultainen kihla ja siro punakultainen sormus oikeassa kädessä. Valitelin asiaa O:n aina tyylikkäälle tädille, joka ymmärsi täysin tämän pinnallisen ongelmani. Hän ratkaisi saman ongelman vuosikymmeniä sitten valitsemalla siron ja naisellisen rannekellon, jossa yhdistyy sekä hopean että kullan väriset metallit. Niinpä hän ehdottokin heti, että etsisin muutaman korun tai asusteen jossa yhdistyy tarkoituksella kaksi tai kolme eri sävyä. Jälkeenpäin ajateltuna tämä on tietysti ilmiselvä ratkaisu, mutten jotenkin nähnyt oman oravanpyöräni läpi.

    Rihkamakoruja en valitettavasti uskalla herkästi reagoivan allergisen ihon takia käyttää, joten siirryin suosiolla tutkimaan valikoimaa kellojen ja arvokorujen kohdalla. Onneksi muutama helmi löytyikin, ja ongelma oli ratkaistu alta aikayksikön. Tässä kohta vuoden verran asian kanssa elettyäni olen itseasiassa ihastunut aivan täysin kaksivärisiin yhdistelmiin. Jopa siinä määrin, että valitsin lopulta vihkisormukseksi jotain aivan muuta kuin mätsäävää valkokultaa.. Kullan eri sävyjen yhdistäminen on juuri nyt kovin trendikästä, ja uskallan väittää että ympäristön suotuisalla myötävaikutuksella on ollut sormensa pelissä omien ajatusmallieni pehmenemiseen. Mielenkiinnolla jään seuraamaan jatkuuko eri metallisävyjen yhdistäminen vai onko tämä ohimenevä vaihe joka pian leimaa käyttäjänsä tietylle ajanjaksolle. Olisikin mielenkiintoista kuulla mitä mieltä muut ovat kullan eri sävyjen yhdistämisestä. Yay vai nay?

  • Sormukset – panostus vai pihistys?

    Vihki- ja kihlasormuksiin liittyvää keskustelua on mielestäni ollut hirmuisen mielenkiintoista seurata. Sen lisäksi, että jokaisella on oma tyylinsä ja erilaiset korut, materiaalit, mallit ja yhdistelmät miellyttävät, tulee väkisinkin esille koruihin käytettävät summat. Jonkun mielestä on hulluutta laittaa tuhansia euroja vihki- tai kihlasormukseen kun kympeilläkin saa, toiset taas eivät mistään hinnasta tinkisi sormuksen kohdalla. Joku tykkää näyttävistä sormuksista tai stacking ringseistä, joku ei missään nimessä halua kuin yhden sormuksen.

    Me kuulumme siihen ryhmään joka haluaa panostaa sormuksiin. Ne ovat lopulta puolison, kuvien ja muistojen lisäksi ainoat mitä häistä jää käteen (kirjaimellisesti). Me haluamme sormukset, jotka kestävät vuosikymmenten käyttöä, ovat klassiset, mutta kuitenkin jollain tapaa uniikit. Mies tuntee makuni todella hyvin, ja hän tekikin kihlasormuksen kohdalla ihan mielettömän hyvää työtä. Vihkisormukseni sen sijaan valitsin itse, eikä mies ole itseasiassa vielä edes nähnyt kyseistä kaunokaista. Täällä jo kuumeisesti odotellaan että saisin sormuksen kotiin! Minunhan piti saada vihkini Suomesta mukaani jo polttarireissulla vapun tienoilla, mutta liikkeessä sattuneen mokan takia joudun vielä hetken aikaa odottelemaan. Ei tässä onneksi mikään kiire ole, vähän malttamaton morsian vain.

    Miehellä ei kihlasormusta ole ollenkaan, sillä Kanadassa tämä ei ole tapana. Vihkisormus toki hankitaan myös hänelle, mutta saa nähdä jääkö se miehellä päivittäiseen käyttöön. Mun puolesta saisi jäädä, koska onhan se vihkisormus ihan järjettömän seksikäs. Mutta toisaalta, eipä hän ole yhtään vähempää naimisissa vaikka sormus jäisi käyttämättä.

    Mitä tulee sormusten materiaaliin, omalla kohdallani kulta oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Olen lapsuudessa saanut pysyvät traumat rihkamakoruista, sillä sain kerta toisensa jälkeen hyvin vahvan allergisen reaktion käyttäessäni rihkama- tai hopeakoruja. Jälkiviisaana uskaltaisin väittää että syypäänä oli nikkeli, mutta paha sanoa. Ei ole nimittäin noiden kokemusten jälkeen paljon tehnyt mieli alkaa testailla mistä ne iho-oireet alkavat! Mitä todennäköisimmin myös miehen sormus tulee olemaan perinteinen kultarinkula, mikäli hänen mielensä ei yllättäen sovitellessa muutu. Kullan lisäksihän nykyään on saatavilla esimerkiksi platinasta ja palladiumista ja muista kultaa kovemmista seoksista valmistettuja sormuksia, mutta ne eivät missään vaiheessa houkutelleet meitä vaihtoehtoina – varsinkaan sen jälkeen kun kuulin kauhutarinoita siitä, miten onnettomuustilanteessa näitä vahvoja sormuksia ei voida leikata poikki, vaan silloin joudutaan pahimmassa tapauksessa leikkaamaan koko sormi irti!

    Hieman pohjustusta ajatuksiini ennen varsinaista sormusesittelyä. Kunhan nyt saataisiin vihkit kotiin saakka! Kuvituksena sovitettuja sormuksia, joista yksikään ei kuitenkaan ollut se sormus, vaikka kauniita ovatkin. Valitettavasti sovituskoot ovat aivan liian isoja minisormiini, mikä teki mallailusta hieman haastavaa. Suosittelen silti sormussovittelua kaikille, sillä vain niin pääsee testaamaan miltä sormukset oikeasti näyttävät yhdessä (tai erikseen).

    Ovatko sormukset teille panostuksen vai pihistyksen kohde?
  • Käyttökokemus: timanttisormus arjessa

    Kimaltavan perään olevana koruharakkana olen suurella mielenkiinnolla seurannut vihki- ja kihlasormuksiin liittyvää keskustelua niin netissä kuin oikeassa elämässäkin. Mieltymyksiä on yhtä monia kuin morsiamiakin, mikä on ollut ihana huomata.

    Omaan silmääni/korvaani monessa timanttisormuksia koskevassa keskustelussa on osunut se, että erityisesti isompikivisten sormusten soveltuvuus arkeen on mietityttänyt. Siksi halusinkin jakaa oman kokemukseni näin vajaan vuoden käyttökokemuksella.

    Heti alkuun voin sanoa ettei timanttisormuksesta kannata olla turhan huolissaan arjessa. Se kulkee kyllä mukana, ja siihen tottuu aivan samalla lailla kuin yksinkertaisempaankin rinkulaan. Minulla on kihlassa useampi pikkutimantti ja yksi isompi, korkealle istutettu timantti. Kihlauksen ollessa aivan tuore pelkäsin kamalasti että hukkaan koko sormuksen. Lisäksi minua mietitytti myös se, repiiko timantti vahingossa neuleet rikki, onko sormus tiellä arkihommissa ja kolhiiko sitä koko ajan johonkin. Myönnän, olen jokseenkin kömpelö enkä todellakaan kohtele kallisarvoista sormustani silkkihansikkain. Otan kihlan pois vain suihkussa, urheillessa ja pullaa leipoessa. Kaikesta tästä huolimatta sormus on selvinnyt ainoastaan pienillä pintanaarmuilla, joita ei vain voi välttää kun materiaalina on pehmeä kulta. Tokihan korkea istutus takaa sen, että aina silloin tällöin sormus tarraa johonkin. Toistaiseksi en kuitenkaan ole saanut vielä mitään rikki enkä satuttanut ketään (sulhasen fist bumbeja lukuunottamatta). Hyvin on sujunut niin ruoanlaitto, pyykkivuoren taltuttaminen kuin vaipanvaihtokin.

    Sormukseni on vakuutettu, ja näin tullaan varmasti tekemään myös vihkisormukselle. Onpahan ainakin varasuunnitelma siltä varalta että jotain sattuu, sormus varastetaan tai hukkuu. Mitä tulee huoltoihin, on sormusta tarkoitus käyttää vuosihuollossa taitavan kultasepän luona. Näin varmistetaan etteivät timantit lähde irti omia aikojaan ja sormus pysyy siistinä ja kauniina. Kotihoitona en mitään kummempia rutiineja suorita, vaan ammattilaisen ohjeiden mukaan pesen sormuksen aina silloin tällöin pehmeällä hammasharjalla käyttäen lämpimän veden ja Fairyn yhdistelmää.

    Tietysti se todellinen testi on nähdä miten sormus kestää elämää vuosikymmeniä. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin sujunut mainiosti, ja haluaisin sanoa kaikille asiaa pohtiville morsiamille että menkää ja valitkaa juuri se sormus joka saa haukkomaan henkeä joka kerta! Suuremmatkaan timantit eivät estä normaalia elämää, eivätkä ne ole sen alttiimpia häviämään kuin yksinkertaisemmatkaan sormukset!