• Kanadalaiset perinteet: rehearsal dinner

    Kanadassa tapana on, että häitä edeltävänä päivänä käydään hääseremonia läpi kaikkien niiden ihmisten kanssa, joilla on vihkimisessa jokin rooli. Tähän harjoitukseen osallistuvat hääparin lisäksi niin molempien vanhemmat kuin hääseurue ja raamattua lukevat henkilöt. Suomessakin kirkkoharjoituksia kuulemma järjestetään, joskin useimmiten pienemmässä mittakaavassa. Tosin tähän varmasti vaikuttaa myös se, että harvalla suomalaisella edes on samanlaisia monipäisiä hääseurueita kuin rapakon toisella puolella usein nähdään..

    Seremonian läpikäyntiä seuraa harjoitusillallinen. Illallisen tarkoituksena on rentoutua ennen hääpäivää, ja kiittää kaikkia osallisia avusta jo ennakkoon. Nykyään Kanadassa varsinkin häissä jotka vaativat matkustamista isolta osalta vieraista hääpari organizoi melkein järjestäen jonkinlaiset tervetulojuhlat vielä harjoitusillallisen jälkeen. Näihin juhliin ovat tervetulleita aivan kaikki vieraat, ja ne tarjoavat mainion tilaisuuden esitellä esimerkiksi kohteen historiaa tai hauskoja perinteitä, sekä tutustuttaa vieraat toisiinsa jo ennen varsinaisia juhlia.

    Me pähkäilimme harjoitusillallisen kohtaloa pitkään ja hartaasti. Toisaalta haluamme kiittää kaikkia jotka näkevät vaivaa hääpäivämme eteen, muttemme halua järjestää kaksia juhlia – varsinkaan peräkkäisinä päivinä. Pienemmällä kokoonpanolla illallistettaessa taas tulee hieman turhan helposti sanomista siitä kuka kutsutaan ja miksi, ja millä perusteella joku jätetään kutsumatta.

    Ratkaisimme lopulta tilanteen järjestämällä muutamia vapaamuotoisia pre-wedding eventsejä. Muutama päivä ennen häitä siis vietetään mm päiväretkellä Tallinnassa ja suomalaisessa saunassa. Näin voimme skipata virallisemman harjoitusillallisen sekä tervetulojuhlat, mutta koota väen yhteen järjestämättä varsinaisesti mitään. Jokainen saa tulla, mennä tai olla tulematta aivan oman mielensä ja suunnitelmiensa mukaan. Emme ota vastuuta kenestäkään, mutta kerromme avoimesti kaikille mistä ja mihin aikaan meidät tavoittaa. Toki ilmoittelemme valituille paikoille ja varaamme tiloja ennakkoon parhaamme mukaan että homma sujuisi mahdollisimman mukavasti kaikkien kannalta, mutta emme ota näistä ylimääräisistä aktiviteeista turhaa stressiä.

    Muilla kokemusta häitä edeltävistä tapahtumista tai ehkä hääpäivää seuraavan aamun brunssista? 

     

  • Häälahjamme toisillemme

    Huomenlahjaperinteen juuret yltävät pitkälle. Siinä missä aiemmin tuore vaimo sai hääpäivää seuraavana aamuna vakuuden aviomiehen kuoleman varalle, annetaan nykypäivänä lahjoja ihan vain toista ilahduttaakseen. Jos siis annetaan, sillä moni päättää suosiolla skipata tämän ylimääräisenä rahanmenona. Sama lahjojenvaihto perinne tunnetaan myös Pohjois-Amerikassa, joskin rapakon takana annetaan puolisolle ihan vain häälahja joskus häiden alla.

    Onneksi aihe nousi jossain vaiheessa esille, sillä emme kumpikaan olleet tietoisia lahjojen vaihtamiseen liittyviin kulttuurieroihin. Me halusimme molemmat hankkia toisillemme lahjat, joten päätettaväksi jäi ainoastaan milloin nuo lahjat vaihdetaan. Minusta huomenlahja on ideana paljon kivempi (kukapa ei haluaisi aloittaa avioliittoa hotellin sviitissa oman kullan kainalossa lahjapaketteja availlen), mutta käytännön järjestelyiden takia päätimme mennä tässä kohti Kanadan mallin mukaan ja vaihtaa häälahjat jo ennakkoon. 
     
    Tuleva aviomieheni on äärimmäisen taitava valitsemaan lahjoja, mikä on ihanaa mutta toisaalta myös tosi stressaavaa, sillä itse koen lahjojen valitsemisen hirveän vaikeaksi! Varsinkin mitä tulee O:n lahjoihin, silla tuntuu etta aina kun laitan jotakin korvan taakse (”xx olisi tosi kiva”) tulee herra kahden päivän kuluttua kotiin kyseinen tavara/kokemus vyönsa alla.. Samaistuuko muut naisihmiset tähän? Miten miehille on niin vaikea hankkia lahjoja?!
    Kuvien sijaan hankin miehelle nahkaisen läppärilaukun/salkun jota hän on silmäillyt siitä saakka kun aloimme seurustella, muttei koskaan raaskinut ostaa. Itse sain tulevalta aviopuolisoltani lahjaksi aivan upean helminauhan. Molempien lahjat osuivat aivan nappiin! Lahjojen vaihtaminen oli ihana alku hääviikollemme, ja tästä jatketaan hurjalla innolla ja odotuksella kohti hääpäivää!
  • Bridal Shower

    Bridal Shower on Pohjois-Amerikkalainen perinne, joka ei ainakaan toistaiseksi kuulu rantautuneen Suomeen. Kanadassa Bridal Shower on kuitenkin varsin yleinen traditio, joka järjestetään yleensä brunssin tai iltapäiväteen ympärille, joko jonkun perheenjäsenen kotona tai ravintolassa. Kutsuille on perinteisesti tervetullutta vain naisväki, ja siellä höpistään häistä, jaetaan avioliittoneuvoja, pelataan hassuja hääaiheista pelejä/leikkeijä/kisoja, ja annetaan lahjoja morsiamelle.

    O:n suvussa nämä kutsut järjestetään jokaiselle morsiamelle, myös sukuun naiville naisille. Minulle ilmoitettiin jo hyvissä ajoin että täytyy tulla käymään Kanadassa vielä ennen häitämme, sillä suvun naiset haluavat ehdottomasti järjestää Bridal Showerin myös minulle. Mukisin pitkän aikaan kutsuja vastaan, sillä minulle perinne on vieras. En nauti huomion keskipisteenä olemisesta, ja muutenkin tuntuu oudolta, että Bridal Shower lahjoineen tuottaa häävieraille ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa. Puhumattakaan siitä, että näihin juhliin kutsutaan myös henkilöitä jotka eivät edes saa kutsua häihimme! Miehen suvun naisille kuitenkin on kunnia-asia järjestää Bridal Shower, joten jouduin vihdoin myöntymään ja lyömään päivämäärän lukkoon.

    Kyseiset kemut juhlittiin  muutama viikko sitten, joten nyt on hyvä aika kertoa mitä juhlissa tapahtui ja millaisilla fiiliksillä mentiin. Bridal Showerini järjestettiin O:n tädin kotona Torontossa, ja paikalle saapui noin 25 sukulaisnaista ja muutama taaperoikäinen. Moni vieraista toi tarjottavia mukanaan, ja sekä lounas- että kahvipöytä oli täynnä toisen toistaan herkullisempia ruokia. Harmi vain että siinä syödessä ja seurustella juhlien ja juhlapöydän kuvaaminen jäi ihan kokonaan unholaan.. Lounaan jälkeen paikalle saapuneet esittelivät kaikki itsensä (tapasin puolet vieraista ensi kertaa) ja minut esiteltiin suvulle. Tätä seurasi kutsuille sopiva bingo, jossa kerättiin kuvauksia vastaavien vieraiden nimiä bingolappuun. Tämä vaati sen, että ihmiset pääsivät kiertelemään ja kyselemään kummallisiakin kysymyksiä toisiltaan. Bingo toimi aivan loistavana avausleikkinä! Bingon jälkeen kisailtiin vessapaperihääpukujen valmistamisessa – vapiskaa hääpukusuunnittelijat, niin upeita (ja kamalia) morsiuspukuja saatiin vessapaperista valmistettua. Viimeisenä ”ohjelmanumerona” meillä oli vielä testi, jossa selvitettiin miten hyvin tunnemme sulhasen kanssa toisemme. O:lle soitettiin samana aamuna ja kysyttiin samat kysymykset jotka minulle esitettiin Bridal Showerissa. Aika hyvin me osattiin vastata samalla lailla! Muutamat vastaukset meni metsään ihan siitä syystä ettei minulla ole lempileffaa tai ruokaa, mutta onneksi kaikkiin tärkeisiin kysymyksiin osattiin vastata.

    Herkuttelun ja ohjelman lisäksi Bridal Showerin tärkeänä osana on morsiamen hukuttaminen lahjoihin. Koska asumme ulkomailla, oli kutsujen järjestäjä pyytänyt vieraita tuomaan lahjan rahana tai shekkinä, yhdessä reseptin kanssa. Näitä ohjeita oltiinkin noudatettu tosi hyvin, minkä lisäksi saimme vielä muutamia keittiöaiheisia lahjoja, kuten teepyyhkeitä ja lusikoita. Lahjojen joukosta löytyi myös suvussa kulkevia pöytähopeita, ja ollaan tosi otettuja miten avokätisesti sukulaiset muistivat pian avioelämän aloittavaa pariskuntaa.

    Kaiken kaikkiaan Bridal Shower oli todella positiivinen kokemus, vaikka odotinkin juhlia hieman kauhunsekaisin tuntein. Tosiasia kuitenkin on, että erityisesti suvun vanhemmille jäsenille nämä juhlat ovat tärkeä perinne ja mahdollisuus koota kaikki naiset yhteen. En myöskään malta odottaa että pääsen kokeilemaan kaikkia lahjaksi saamiamme reseptejä!

  • Cocktail Hour

    Suomessa cocktail hour vihkimisen ja ruokailun välillä on kai hiljalleen nostamassa suosiotaan, mutta vielä toistaiseksi enemmän poikkeus kuin sääntö. Tämä tuli itselleni kieltämättä hieman yllätyksenä, sillä Pohjois-Amerikassa cocktail hour on vakiokamaa jokaisissa häissä, enkä ole suomalaisissa häissä ollut mukana sitten taaperoiän. Tykkäämme molemmat tästä osuudesta tosi paljon, sillä pieni ”tauko” virvokkeineen tarjoaa hyvän tilaisuuden päästä moikkaamaan kavereita, spekuloida läpi vihkitilaisuus ja tutustua uusiin ihmisiin.

    Mitä tulee cocktail hourin järjestämiseen, on tässä kohti tärkeintä huolellinen suunnittelu ja toteutus. Tilaisuus sujuu kaikkien kannalta mukavimmin kun varmistetaan ennakkoon että juomaa ja naposteltavaa on tarjolla sitä mukaan kun vieraat pääsevät kirkolta juhlapaikalle, istumapaikkoja riittää niitä kaipaaville, ja kaikilla on mahdollisuus päästä suojaan satoi tai paahtoi. Mitään sen kummempia aktiviteettejä en itse ole koskaan tässä kohti juhlaa osannut kaivata. Meidän häihimme saapuvat vain lähimmät ja tärkeimmät ihmiset (uskokaa tai älkää, äkkiä niistä se reilu 120 henkeä tulee), joten jokaiselle riittää kavereita, tuttuja ja sukulaisia joiden kanssa seurustella ja päivitellä. Toki pidetään myös huoli, että paikalla on seremoniamestari tai muu päivän kulusta kartalla oleva henkilö, joka voi vastailla mahdollisiin kysymyksiin ja ohjata vieraita oikeaan suuntaan jos cocktail hourin kulku ei ole tuttua.

    Me itse jäämme vihkimisen jälkeen ottamaan kuvia, joten cocktail hour naposteltavineen ja vapaine seurusteluineen tuntuu luonnolliselta valinnalta ”viihdyttämään” vieraita sillä aikaa kun olemme poissa. Mitään suurta sisääntuloa emme ole järjestämässä ja samppanjaakin on tarjolla heti kun vieraat saapuvat paikalle, mutta eiköhän me vielä nosteta malja hääparin saapuessa paikalle. Tai pöydissä viimeistään. Tässä kohdin saadaan siis meidän suomalaisiin häihimme mukaan hieman kanadalaista vivahdetta.

    Mitä teillä on mielessä siirtymiin tai odotteluun? Cocktail hour vai jotain ihan muuta?

  • Matka alttarille

    Minulle on ollut jo hetken aikaa selvää, että haluan kävellä alttarille yksin.

    Tähän ei suinkaan liity minkäänlaista draamaa. Henki kyllä pihisee isässäni edelleen ja meillä on hyvät välit.

    Miksi sitten kävelisin yksin? Rehellisesti on myönnettävä, että ei tälle mitään sen kummempaa selitystä ole. Jostain syystä en ole missään vaiheessa osannut kuvitella käveleväni tuota matkaa muuten kuin yksin, niin että siskoni (= kaasoni) kävelee perässäni.

    Eniten tämän päätöksen kohdalla jännitti kertoa isälleni, sekä vähän myös se, mitä muut ajattelevat. En halua kenenkään ymmärtävän tilannetta väärin, mutten toisaalta myöskään koe tarpeelliseksi selitellä asiaa sen kummemmin. Olen moderni, itsenäinen, aikuinen nainen, enkä näe tarpeelliseksi että kukaan luovuttaisi minua minnekään. En niinkään tarkoituksellisesti yritä kapinoida perinteitä vastaan, mutten halua väkisin noudattaa perinteitä jotka eivät tunnu omilta. Jos häiden suhteen muutenkin mennään sillä periaatteella, että tehdään niinkuin hääparista parhaalta tuntuu, niin miksei sitten tämänkin kohdalla?

    Kenen kanssa te kävelette alttarille?
  • Sukunimen valinta

    Meidän kohdalla päätös sukunimen suhteen oli tosi helppo. Minä nimittäin otan enemmän kuin mielelläni tulevan mieheni sukunimen avioliiton myötä. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin facebookin hääryhmien ja kanssamorsianten blogien avustuksella miten pitkään ja hartaasti moni muu tätä nimiasiaa pohtii aloin kyseenalaistamaan olinkohan kuitenkin tehnyt päätöksen liian kevyin perustein..

    Nimi (uusi tai vanha) on iso osa identiteettiä, ja kukapa ei haluaisi että nimi tuntuu ja kuulostaa omalta ja hyvältä. Niinpä pienen stressaamisen jälkeen päätin luottaa intuitioon tässä asiassa, enkä enää edes ala vertailemaan omaa päätöksentekoprosessia muihin – kaikkien meidän elämäntilanteet ja taustat ovat kuitenkin aivan erilaiset, ja jokainen tehköön niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.

    Me haluamme ehdottomasti yhteisen sukunimen jonka alla on kiva aloittaa yhteinen elämä avioparina ja perheenä. Oma sukunimeni ei ole mitenkään mahdottoman yleinen, muttei harvinainenkaan. Aika tavallinen -nen loppuinen nimi. Välit sukuun on lämpimät, ja samalla nimellä jää vielä muita jatkamaan sukua, eli senkään puolesta ei stressiä. Miehelläni taas on englanninkielisissä maissa varsin yleinen, mutta kaunis ja helppo sukunimi. Hänellä on myös ihana suku, johon liityn varsin mielelläni, ja alan tuoreimmaksi rouva H:ksi. Etunimeni natsaavat mukavasti myös miehen sukunimeen, ja itseasiassa hänen sukupuustaan löytyykin nimikaima kun mennään pari sukupolvea taaksepäin! Muistakin vaihtoehdoista toki puhuttiin, ja vaikkei O innostunut ottamaan minun nimeäni, hän väläytteli muutamaan kertaan yhdistelmänimen mahdollisuutta. Yhdistelmänä nimi kuitenkin venyisi turhan pitkäksi ja hankalaksi, varsinkin kun suomalaista sukunimeä saa jo nyt olla tavaamassa kaiken aikaa. Yhdistelmänimen mahdollisuus siis hylättiin lopulta täysin käytännön syistä.

    Huomaattekin ehkä miksi päätös oli meille niin helppo ja nopea – eihän tästä meinaa saada kasaan edes kunnollista argumenttia oman sukunimen pitämisen puolesta! Niinpä tyttönimi on vaihtumassa miehen nimeksi vajaan vuoden päästä.