Sukunimen valinta

Meidän kohdalla päätös sukunimen suhteen oli tosi helppo. Minä nimittäin otan enemmän kuin mielelläni tulevan mieheni sukunimen avioliiton myötä. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin facebookin hääryhmien ja kanssamorsianten blogien avustuksella miten pitkään ja hartaasti moni muu tätä nimiasiaa pohtii aloin kyseenalaistamaan olinkohan kuitenkin tehnyt päätöksen liian kevyin perustein..

Nimi (uusi tai vanha) on iso osa identiteettiä, ja kukapa ei haluaisi että nimi tuntuu ja kuulostaa omalta ja hyvältä. Niinpä pienen stressaamisen jälkeen päätin luottaa intuitioon tässä asiassa, enkä enää edes ala vertailemaan omaa päätöksentekoprosessia muihin – kaikkien meidän elämäntilanteet ja taustat ovat kuitenkin aivan erilaiset, ja jokainen tehköön niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.

Me haluamme ehdottomasti yhteisen sukunimen jonka alla on kiva aloittaa yhteinen elämä avioparina ja perheenä. Oma sukunimeni ei ole mitenkään mahdottoman yleinen, muttei harvinainenkaan. Aika tavallinen -nen loppuinen nimi. Välit sukuun on lämpimät, ja samalla nimellä jää vielä muita jatkamaan sukua, eli senkään puolesta ei stressiä. Miehelläni taas on englanninkielisissä maissa varsin yleinen, mutta kaunis ja helppo sukunimi. Hänellä on myös ihana suku, johon liityn varsin mielelläni, ja alan tuoreimmaksi rouva H:ksi. Etunimeni natsaavat mukavasti myös miehen sukunimeen, ja itseasiassa hänen sukupuustaan löytyykin nimikaima kun mennään pari sukupolvea taaksepäin! Muistakin vaihtoehdoista toki puhuttiin, ja vaikkei O innostunut ottamaan minun nimeäni, hän väläytteli muutamaan kertaan yhdistelmänimen mahdollisuutta. Yhdistelmänä nimi kuitenkin venyisi turhan pitkäksi ja hankalaksi, varsinkin kun suomalaista sukunimeä saa jo nyt olla tavaamassa kaiken aikaa. Yhdistelmänimen mahdollisuus siis hylättiin lopulta täysin käytännön syistä.

Huomaattekin ehkä miksi päätös oli meille niin helppo ja nopea – eihän tästä meinaa saada kasaan edes kunnollista argumenttia oman sukunimen pitämisen puolesta! Niinpä tyttönimi on vaihtumassa miehen nimeksi vajaan vuoden päästä.

6 thoughts on “Sukunimen valinta

  • Reply Mrs B. syyskuu 27, 2016 at 16:06

    Ah, veit kyllä sanat mun suustani tässä asiassa! 🙂

    Mulle oli syystä tai toisesta alusta asti todella selvää, että otan Charlesin sukunimen. Tykkäsin siitä muutenkin alusta asti, ja mulle oli hirveän tärkeää myös se, että meillä on yhtenäinen identiteetti pariskuntana ja perheenä. Että me olemme eräänlainen yksikkö, yhtenäinen palanen jossakin suuremmassa kokonaisuudessa. Vanhanaikaista tai ei, minusta toisaalta oli myös oikein ottaa miehen sukunimi avioliiton myötä. Toisalta, Roimola-Buchanan ei sekään varsinaisesti kuulostanut erityisen… Houkuttelevalta :—D Sama homma kuin sullakin – suomenkielistä sukunimeä sai tavata jo muutenkin, saati sitten yhdistelmäsukunimenä… Brrrh!

    (Mulla muuten on nimikaima Australiassa – suuren ja mittavan Facebook-tutkimustyön mukaan ilmeisesti hieman keski-iän ylittänyt rouva, joka rakastaa käsitöitä ja kissojaan.)

    Ja hei – mulla tuli aivan samanlainen stressi kuin sullakin – että olenko ottanut tämän päätöksenteon liian kevyesti, enkä ole uhrannut tarpeeksi ajatusta asialle. Tämäkin juuri naamiksen kanssamorsioiden pohdinnoista ja keskustelufoorumeilta lähtöisin…

    En kuitenkaan voisi olla tyytyväisempi kuin nyt! 🙂 Vaikka tämä ei alunperin "oma nimeni" ole ollutkaan, tämä tuntuu omalta – nyt, kun tähän on ehtinyt jo vähän reilun vuoden verran totutella. Välit omaan, biologiseen sukuun ovat edelleen äärimmäisen hyvät ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin aika vanhanaikaisia taidetaan olla me kaikki – kaikilla meillä (naispuolisilla) nimittäin on vaihtunut nimi miehen sukunimeksi avioliiton myötä, vastaavasti suvun miesten vaimot ovat ottaneet suvun nimen käyttöönsä. Mä menin siis ihan täysin intuitiolla, eikä ole kaduttanut 🙂

  • Reply Medar syyskuu 27, 2016 at 21:29

    Minullekin päätös oli aika itsestään selvä ja hämmästyinkin, kuinka paljon minulta kysyttiin "oletko nyt varma". Mieheni sukunimen ottaminen vain tuntui oikealta, joten en pohtinut asiaa sen kummemmin.

    Blogisi on muuten mukava uusi tuttavuus ja jään mielenkiinnolla seuraamaan hääjärjestelyjäsi. 🙂

    Terveisin, Marjo / Elämäni päivä
    http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/

  • Reply Laura syyskuu 28, 2016 at 16:57

    Ihana kuulla mitä ajatuksia aihe herättää! Erityisesti koska sulla tämä päätös on jo takana ja olet tyytyväinen ratkaisuun 🙂 Aloin itseasiassa juuri miettimään että lieköhän meillä ulkkareita naivilla tämä päätös usein helpompi? Juurikin sen suomalaisen sukunimen vaikeuden takia, ja ehkä vähän ulkomaalaisen eksotiikankin?

  • Reply Laura syyskuu 28, 2016 at 17:01

    Tosi kiva kuulla että nopeakin päätös voi olla se oikea! Ja mukava että olet löytänyt tiesi tänne 🙂 Ihana aina kuulla vähän ketä siellä ruudun toisella puolella on!

  • Reply Syysmorsian syyskuu 28, 2016 at 22:36

    Itsellä oli nimiasia päätetty jo ennen kosintaa ja suurinpiirtein ennen miestäkin jo. Omaan sukunimeen ei ole mitään erityistä tunnesidettä ja luovun siitä mielelläni että koko perheellä on yhteinen ja sama nimi. Lisäksi oma sukunimi on kohtuullisen yleinen -nen päätteinen nimi, joten senkään vuoksi sitä ei kovin ikävä jää. Ja kaiken kukkuraksi miehen sukunimi on vielä kaikenlisäksi todella kiva ja jonkin verran harvinaisempi 🙂

  • Reply Laura syyskuu 30, 2016 at 12:01

    Olen samoilla linjoilla kanssasi! Tosi kiva saada perheelle yhteinen nimi, siitä kumpuaa jotain maagista "me"-henkeä! Eikä varmasti haittaa ollenkaan jos puolisolla on miellyttävä nimi 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *