Naapurustolla on väliä

Olen aina ollut kotihiiri. Pitkään olin sitä mieltä, että kunhan koti on mukava, ei ole niin väliä missä se sijaitsee. Asumishistoriaani onkin mahtunut monenlaista naapurustoa aina Malmön kehnommilta nurkilta Lontoon paremmille alueille ja Suomen maaseudulta miljoonakaupunkien keskustoihin. Vasta Lontoossa asuessani olen huomannut miten onnelliseksi hyvin valittu naapurusto ihmisen tekeekään.

Asumme tätä nykyä rauhallisella, vehreällä alueella Pohjois-Lontoossa. Naapureina meillä on hyvin toimeentulevia lapsiperheita ja pariskuntia (ja kettu!), alue on Lontoon mittakaavassa erittäin turvallinen, terveellinen ja viihtyisä. Useampi puisto löytyy kivenheiton päästä, on sunnuntaimarkkinat, useita ravintoloita ja kauppoja, liikuntamahdollisuuksia ja kauniit maisemat. Naapurustoa pidetään silmällä, ohikulkijoita tervehditään ja kaupassa tai jumppatunnin jälkeen jäädään höpöttämään muiden kanssa, olivat ne muut tuttuja tai tuntemattomia.

Myönnettäköön, että töihin Lontoon keskustaan on jonkin verran matkaa, ja lähin metropysäkkikin on parin kilometrin päässä. Bussit kuitenkin kulkevat yötä päivää, ja pitkät matkat kuuluvat Lontoossa olevan välttämätön paha. Eikä sillä, sillä viihtyisä naapurusto takaa sen, ettei täältä edes tee mieli lähteä haahuilemaan keskustaan.

Meillä on täällä kaikki mitä vain voimme toivoa.

2 thoughts on “Naapurustolla on väliä

  • Reply Tuula Westra August 1, 2018 at 18:55

    Asuin Edgwaressa, Northern Line viimeinen asema kun lahdin maailmaa kiertamaan au pairina siella. Halusin keskustaan missa oli elamaa, ,muutin sielta Kensingtoniin, Marble Arch ,off Edgware rd, oli mita halusin. Ja sielta Espanjaan, Marokkoon, mutta joka vuosi lontoo viikko kuuluu asiaan Suomiloman yhteydessa, Bayswater hotelli.

    • Reply Laura August 7, 2018 at 23:39

      Nuorempana moni tuntuu kaipaavan nimenomaan sinne keskustan sykkeeseen! Myönnän kyllä, että viihdyin itsekin mainiosti myös Notting Hillissä, jossa asuimme muutama vuosi takaperin – jos vain sieltä suunnalta olisi löydetty kriteerit täyttävä koti niin varmasti oltaisiin jääty. Onni onnettomuudessa ettei löytynyt, sillä Pohjois-Lontoo on ihastuttanut aivan erilailla.

      Erilaiset asuinpaikat ovat valtava rikkaus!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.