Juomien määristä

Häiden alkoholipolitiikka aiheuttaa keskustelua suuntaan jos toiseenkin, ja erityisesti hääryhmissä ja keskustelupalstoilla tunnelma kuumenee herkästi kun toisten valintoja ruoditaan vähän turhan kärkkäästi. Toivottavasti en tällä postauksella heitä itseäni bussin alle, vaan joku häiden alkoholipolitiikkaa miettivä saa tästä jotain irti.

Olen maininnut täällä jo aiemminkin, että meille ruoka ja juoma on korkealla mitä tulee häiden prioriteetteihin. Haluamme että sekä ruoka että juoma on hyvää, ja molempia on tarjolla riittävästi. Alkoholi kuuluu siis häissämme asioihin joihin olemme valmiita panostamaan. Kieltämättä tässä kohtaa huokaisimme helpotuksesta vaihtaessamme hääpaikan ravintolasta tilaan johon saa tuoda oman pitopalvelun ja ennen kaikkea omat juomat. Siitä kun ei pääse yli eikä ympäri, että Viron viinarallin kautta häiden budjetti pysyy aisoissa huomattavasti helpommin kuin ravintolahintaisia juomia ostellessa. Koska asumme itse ulkomailla, emme päässeet tätä klassikkoreissua toteuttamaan, vaan vanhempani ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ja kävivät heittämässä keikan Suomenlahden yli. Muita vastaavaa suunnittelevia muistuttaisin myös siitä, että Viron alkoholiverotusta korotetaan tässä ihan lähitulevaisuudessa, eli tarkistakaahan missä välissä reissu kannattaa tehdä jos aiotte selvitä vanhoilla hinnoilla!

Mitä tulee häidemme alkoholitarjoiluun, alkumaljat ovat asia jonka kohdalla budjetti kärsii suurimman iskun. Olemme nimittäin molemmat suuria samppanjan ystäviä, ja hurjasta litrahinnasta huolimatta haluamme sitä tarjota hääpäivänämme. Tässä kohti onneksi O:n täti, jonka kanssa jaamme rakkauden tätä kuplajuomaa kohtaan, on luvannut avustaa kustantamalla useamman laatikon samppanjaa alkumaljoja ajatellen. Pakko sanoa että olemme äärettömän onnekkaita kaikesta tuesta jota läheisiltämme saamme!

Ruoan kanssa sen sijaan tarjoamme viiniä sekä vinkkaamme mahdollisuudesta olueen ruokajuomana. Ruokailuun valitsimme pulloviinejä jotka avataan pöytiin, ihan vain niiden helppouden takia. Ja rehellisesti, ovathan ne kiva lisä kattaukseen. Iltaa ja mahdollisia santsilaseja varten sen sijaan varasimme kolmen litran tönkkäviinejä, jotka jemmataan baarin taakse. Kyseinen baari aukeaa ruokailun jälkeen, ja sieltä löytyy viinien lisäksi mietoja juomia sekä cocktaileja. Baarimikko meillä on vielä haussa, eli suositukset alan keikkatyöläisistä ovat enemmän kuin tervetulleita!

Viron reissua varten yritimme laskeskella riittävän, muttei liiallisen määrän juomia. Pulloviinit hankimme ilmoittautumisten päätyttyä, jolloin selviää tarkemmin juhlijoiden määrä ja sitä kautta alkoholin menekki. Laskukaavana noin puoli pulloa viiniä per aikuinen ruokailun aikana, jonka jälkeen 1 juoma/tunti/aikuinen. Osa toki juo enemmän, osa vähemmän, eli eiköhän se siitä tasaannu. Ja jos jotain jää yli, niin varmasti ottajia löytyy.

Tässä siis vielä listattuna meidän häidemme alkoholipitoiset juomat:

  • Punaviini x5 3l tönkkä + xx pulloa
  • Valkoviini x3 3l tönkkä + xx pulloa
  • Roseeviini x1 3l tönkkä
  • Olut x10 lavaa
  • Siideri x5 lavaa
  • Lonkero x5 lavaa
  • Gin x4 pulloa
  • Vodka x3pulloa
  • Rommi x2 pulloa
  • Tequila x2 pulloa
  • Salmari x2 pulloa
  • Konjakki x3 pulloa
  • Amaretto x3 pulloa
  • Samppanja

Eiköhän näillä päästä jo pitkälle, mutta laskeskellaan ja tarkistellaan vielä uudelleen vieraslistan vahvistuttua!

4 Comments

  1. Olipas ajankohtainen teksti! Me vietettiin juuri lauantai Tallinnassa hoitamassa kaverin häiden alkopolitiikkaa kuntoon. Aikamoinen suomituristifiilis oli koko reissun ajan 😀

  2. Päiväretki Tallinnaan taitaa olla aika monen listalla tähän aikaan vuodesta 😀 Melkein harmittaa ettei itse päästy tätä reissua tekemään, mutta katsotaan jos hääviikolle mahtuisi tälläinen aktiviteetti yhdessä muiden turistien kanssa tehtäväksi..

  3. Ai että, samppanjaa! Meille on tosiaan tulossa "skumppabaari" ja aluksi ajattelin, että cava tai prosecco saisi kelvata, mutta nyt olen kuitenkin alkanut haaveilla, josko kuitenkin panostaisi ja hankkisi samppanjaa 🙂

  4. Skumppabaarissa kuule cava tai prosecco voi toimia jopa paremmin! Itse ainakin mielelläni juon samppanjani ihan sellaisenaan, kun taas cavasta tai prosecosta raaskii tehdä mimosan tai lisäillä joukkoon muuta "härpäkettä". Mitä jos hankitte molempia? Näin saisitte parhaat molemmista maailmoista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *