Inspiraatiota hääkampaukseen

Tunnustan: olen aivan onnettoman huono laittautumaan. Arjessa käytän minimaalisen vähän meikkiä, ja kampauksetkin vaihtelevat lähinnä ponnarin, donitsinutturan ja parin letin välillä. Niinpä hääpäivän meikkiä ja kampausta on tullut pohdittua innon ja jännityksen sekaisella yhdistelmällä. Mitä jos näytän aivan oudolta tavallista vahvemman meikin kanssa? Mitä jos näitä hiuksia ei vaan saa kivasti? Uskallanko sanoa jos jokin ei miellytä? Tajuanko ajoissa jos jokin ei miellytä?

Pinterestiä on selattu kampausideoita hakiessa tuntitolkulla, samoin Instagramia. Näiden lisäksi suosituksia, palautetta ja portfolioita on käyty läpi yhdestä jos toisestakin lähteestä. Vihdoin tilanne on se, että koko meidän hääseurueelle on varattu hääaamulle aika Riina K -kampaamoon, ja suunnitelmat niin tukka- kuin meikkijuttuihin on jotakuinkin selvä.

Minulla on sekä meikin että kampauksen suhteen ollut alusta lähtien kaksi vaihtoehtoa: se, mitä itse haluan, ja sitten se klassisempi, varmempi vaihtoehto. Pitkään jo ajattelin että valitsen klassisemman hius- ja meikkityylin, ettei vain ala vuosien päästä kaduttamaan. Kunnes konsultoin siskoani, joka kannusti valitsemaan villin kortin, ja tajusin että häitä pitää suunnitella sen mukaan mistä nyt tykkää, ei sen mukaan mistä joku muu tai tulevaisuuden minä ehkä tykkäisi.

Ei sillä, ettei suunnitelmani missään vaiheessa ole ollut erityisen villi tai muutenkaan radikaali. Se vain ei ole se perinteinen niskanuttura. Nutturan sijaan toiveena on ihana letti. Hiuksissani riittää pituutta, mutta monen muun suomalaisen tapaan hiukseni ovat ohuet, hennot ja liukkaat, minkä lisäksi kasvatan ihmeellistä pientä vauvahaituvaa sekä otsalla että niskassa. Näillä spekseillä siis uskon, että tämän morsiamen kohdalla letti on näyttävämpi ja omempi ratkaisu. Inspiraationa kampaussuunnittelussa on käytetty Frozenin Elsaa sekä tätä Style Me Prettyn julkaisemaa kuvasarjaa.

Miltä näyttää? Millaisia kampauksia teillä on mielessä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *