Ensimmäinen 10km

Allekirjoittanutta ei todellakaan ole luotu juoksijaksi. Ei vaan voi olla, jos pituutta on sulka päässä 157 senttiä eikä kilpailuhengestä tietoakaan. Ja silti vain täytyy mennä ja ilmoittautua juoksutapahtumiin.

Kerroin elokuun alussa osallistuneeni elämäni ensimmäiseen juoksutapahtumaan, vitosen skabaan paikallisessa puistossa. Minkä voittajafiiliksen maaliviivan ylittäminen saikaan aikaan! Olin aivan pirun ylpeä (salaa tietenkin, koska monelle liikuntaa harrastavalle vitonen on kevyt suoritus), mutta samaan aikaan viiden kilometrin yhtämittainen juokseminen tuntui aivan maksimisaavutukselta.

Luonnollisesti menin ja ilmottauduin heti seuraavalla viikolla elämäni ensimmäiselle 10 kilometrin juoksulle..

Vertailin netistä löytyneitä juoksuohjelmia, ja yhdistelin niitä parhaani mukaan niin, että sain rakennettua itselleni ja aikatauluihini sopivan sotasuunnitelman. Suunnitelman, jolla juostu matka saataisiin nousemaan viidestä kilometristä kymmeneen kahdeksassa viikossa.

Tuolle kahdeksan viikon ajalle mahtui fiiliksiä laidasta laitaan. Osa lenkeistä kulki tosi hyvin, osa ei ollenkaan. Joskus mies joutui patistelemaan lenkille, toisinaan treenejä olisi voinut tehdä kolmekin samana päivänä. Kaiken kaikkiaan edistyminen kuitenkin oli mukavan tasaista, ja oli kiva huomata miten paljon paremmin jaksaa – ensin sen viisi kilometriä, sitten vähän enemmän. Kun päätin, että varmasti pystyn juoksemaan koko matkan, asetin myös aikatavoitteen: alita tunti ja kymmenen minuuttia.

Juoksupäivänä jo ennestään kutkuttavaa jännitystä lisäsi se, että sekä mieheni että ystäväpariskuntamme päättivät myös juosta saman kympin, ja matkalla olisi vielä muita tuttuja kannustamassa. Juoksen normaalisti yksin, ja stressasin juoksukaverin kanssa juoksemista – mitä jos en vaan jaksa tai toinen juoksee aivan eri tahtia? Ja mitä jos juuri kannustajien kohdalla onkin ihan pakko kävellä? Mitähän ne kaikki oikein ajattelee?

Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin osasin odottaa. Juoksu kulki, pystyin puhumaan koko matkan, ja itseasiassa samaa tahtia juoksevan kaverin kanssa oli helpompi tsempata ja pitää mentaalinen puoli kasassa, tsemppareiden kannustuksen tuomasta lisäboostista puhumattakaan. Loppuhuipennuksena vielä tavoiteaika alitettiin kevyesti, sillä viralliseksi ajaksi ensimmäiseltä kympiltäni jäi 1 tunti ja 5 minuuttia!

Nyt pari päivää juoksujen jälkeen mielessä on jo uudet haasteet, mutta niistä lisää myöhemmin. Tähän väliin oli vain tultava kertomaan, että aina silloin tällöin kannattaa poistua omalta mukavuusalueelta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.