DJ ja häiden musiikki

Häiden musiikkipuoli oli alusta asti miehen vastuulla. Itse en musiikista juuri ymmärrä, vaan popitan lähinnä radion listahittejä ja välttelen DJ-vuoroja ja musiikista puhumista aivan viimeiseen saakka. Miehellä sen sijaan on selvät suosikit ja ymmärrystä hyvän musiikin päälle, joten työnjako tässä kohti oli ilmiselvä.

Meille oli alusta saakka selvää, että haluamme DJ:n, emme bändiä. Tiskijukka löytyi kaveripiiristä, ja laitteet vuokrasimme Sonic Visionilta. Pienella tee-se-itse meiningillä saatiin kasaan mainio paketti.

Palkkasimme hyvän ystävän ja miehen yliopistoaikojen kämppiksen DJ:ksi, ja pakko sanoa että vaikka miten hullulta kuulostaa lennättää DJ Kanadasta Suomeen keikalle, oli se joka pennin arvoista. Kyseinen kaveri sai vapaat kädet soittolistojen kokoamiseen, ja teki huiman hyvää työtä! Siis niin hyvää, että sai muutaman työtarjouksen jo kesken iltaa!

Musiikkivalinnat saivat tanssilattialle kaikki ikäluokat ja kansalaisuudet, ja lattia oli täynnä hikisiä tanssijoita valomerkkiin saakka. Tiskijukkamme on lupaillut lataavansa illan soittolistat YouTubeen kunhan vain ehtii, ja jos/kun tämä tapahtuu, lupaan linkkailla listat myös blogin puolelle niin pääsette fiilistelemään meidän häämusaa.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *