• Tapaus kalvosinnapit

    Sulhanen ilmoitti tyynenrauhallisesti heti hääsuunnittelun alkumetreillä että hän ei halua smokkia tai frakkia tai muuta, vaan hän pukeutuu hääpäivänämme tyylilleen uskollisesti tummansiniseen pukuun.

    Melkeinpä samaan hengenvetoon herra myös ilmoitti, että haluaisi yhdistää pukuun Kalevala Korun hopeiset Torin vasara -kalvosinnapit. Ennen kuin mennään yhtään pidemmälle, on pakko kertoa miksi juuri nuo kalvosinnapit.. Mies nimittäin löysi kuvia kyseisen korusarjan koruista kihlasormukseni suunnitteluvaiheessa, ja ihastui niin että kiikutti nämä inspiraatiokuvina kultasepälle joka valmisti sormukseni. Kultaseppä ei kuitenkaan jyhkeästä muotoilusta innostunut, varsinkaan kun työn alla oli hyvin siro ja naisellinen timanttisormus. Pienen neuvottelun ja muutaman luonnoksen jälkeen molemmat osapuolet kuitenkin pääsivät yhteisymmärrykseen, ja lopputuloksena on se, että kihlasormukseni timanttia kannattelee kaksi vasaraa. Minun Torin vasarani ovat huomattavasti herkempiä ja sirompia kuin ne joista inspiraatio on saatu, mutta vähintäänkin yhtä kauniit. Sulhaseni itseasiassa sai tietää vasta tarinan minulle kerrottuaan ja inspiraatiokuvat näytettyään että kyseessä on pitkän linjan suomalainen koruvalmistaja. Heti kun tämä selvisi, ei ollut enää kysymystäkään mitä sulhasen hihassa tultaisiin näkemään hääpäivänämme.

  • Mitä mies tietää hääpuvusta

    Suhteemme kaksilahkeinen ei ole se stereotyyppinen mies joka ei ymmärrä mitä eroa on hameella ja mekolla. Päinvastoin. O:lla on hyvä maku, ja konsultoin häntä mielelläni mitä tulee vaatteisiin ja pukeutumiseen. Yritinkin udella miehen mieltymyksiä ennen hääpukuostoksille lähtöä, mutten saanut herrasta irti oikein minkäänlaista mielipidettä. Ainoa vastaus kyselyihini oli: ”you’ll be beautiful in anything”. 
    Ei siis auttanut muu kuin lähteä sovittelukierrokselle ja lopulta valita puku aivan täysin omien mieltymysten mukaan. Olen halunnut näyttää pukuni miehelle siitä asti kun sen kotiin kannoin, mutta vielä pitäisi malttaa kuusi kuukautta. On ollut ihan mahdottoman vaikeaa olla esittelemättä mekkoa! Sulhoni ilmoitti jo heti kättelyssä ettei halua nähdä vilaustakaan mekostani ennen kuin kävelen kohti alttaria, joten olen huolettomasti voinut jättää kaunokaisen vaatehuoneeseen roikkumaan. Hääpuku on kuitenkin tullut puheeksi muutamaan otteeseen, ja olen saattanut tehdä pieniä paljastuksia aiheeseen liittyen.

    Mitä sulhanen sitten tietää hääpuvusta?
    .. se on valkoinen
    .. siinä on laahus
    .. tulen käyttämään huntua
    .. puku pitää vielä käyttää ompelijalla

    Lisäksi ilmoitin jo ennen ostoksille lähtöä etten halua ballgown-tyylistä mekkoa, ja luulen, että olen saattanut myös lipsauttaa jotain hihoista. Yritän kuitenkin olla paljastamatta liikaa!

    Mitä sinun sulhasesi tietää hääpuvustasi?
  • Lahjatoiveemme

    Nykyään häälahjan pyytäminen rahana tuntuu olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus. Moni pariskunta on ehtinyt asua yhdessä jo hyvän tovin ennen naimisiinmenoa, jolloin tavaraakin on usein päässyt kertymään. Perinteisesti häälahjaksi on annettu nimenomaan käyttötavaraa nuoren parin yhteiseen kotiin, mutta mikä lie oikeaoppinen lahja nykypareille?

    Ikuisuuskysymys onkin antaako lahjaksi rahaa, tavaraa vai kenties elämyksiä, ja minkä verran? Meille – kuten varmasti monelle muullekin – tärkeintä on, että mahdollisimman moni läheisistämme pääsee kanssamme juhlimaan hääpäiväämme. Moni vieraista saapuu pitkän matkan takaa, ja olisi epäreilua olettaa että heidän pitäisi kaikkien muiden kustannusten lisäksi hankkia meille vielä lahjojakin! Ei siis tosiaankaan tarvitse! Kaikesta huolimatta tiedän että moni haluaa hankkia jotain, edes ihan pienesti.

    Mitä todennäköisimmin me asumme häiden aikoihin yhä ulkomailla. Iso joukko vieraista saapuu lentäen, toinen osa autolla tai junalla. Toivomme että vieraat osaavat taktikoida edes sen verran etteivät hanki mitään julmetun isoa tai painavaa. Jo pienempienkin tavaralahjojen kanssa joudutaan ehkä sumplimaan vähän enemmän kun mietitään mihin matkalaukkuun mitäkin pakataan. Emme kuitenkaan halua kieltää tavaralahjoja, muttemme myöskään kannusta sellaisen hankintaan. Meille ei tule lahjalistaa, korkeintaan vinkataan molempien vanhemmille muutamasta ideasta joita he voivat sitten välittää eteenpäin. Aiomme kuitenkin avoimesti ilmaista toiveen mahdollisen lahjan sulkemisesta kirjekuoreen tai pankkitilille.

    Muutamat läheisistämme ovat jo ehdottaneet osallistumalle häiden kuluihin häälahjan hankinnan sijaan. He ovat itse ilmoittaneet että haluavat antaa summan x tai kustantaa jonkin tietyn elementin häihin, mikä on mielestäni mahtava lahja! Näin muutkin pääsevät nauttimaan häälahjastamme, meidän budjettimme voidaan käyttää muuhun, eikä antajan tarvitse stressata mitä hankkia tai mihin ne rahat oikein menevät.

    Lahjatoiveen lisäksi oma aiheensa on muistamisista mainitseminen. Miten muotoilla lahjatoiveet kauniisti kutsuun, mielellään niin ettei kovin moni vieraista vetäise palkokasvia sieraimeen? Suomessa tämä on onneksi jo aika tavallista joten vinkkejä löytyy monesta lähteestä, mutta ulkomaalaisten vieraiden kohdalla joudutaan miettimään hieman tarkemmin.

    Millaisia lahjatoiveita teillä on? Miten olette asian esittäneet vieraillenne?

  • Huntu

    Kerroinkin jo aiemmin että huntu on ollut hankitalistalla alusta lähtien, joskin ehdin jo jahkailla sen ostamista. Hääpukuni on koristeellinen ja morsian pienikokoinen, ja olen ajoittain ollut hieman huolissani korujen ja muiden härpäkkeiden sekaan hukkumisesta. Tämä johti siihen, että aloin miettiä onkohan huntu sittenkään niin tärkeä että haluan sen övereiden uhalla laittaa..

    Lopulta päädyin samaan ratkaisuun kuin kakkosmekon kohdalla ja hankin hunnun varmuuden vuoksi. Eihän sitä ole pakko käyttää jos siltä tuntuu. Lisäksi hukattua muutamaa kymppiä enemmän harmittaisi hääpäivänä jos haluaisinkin hunnun päähäni mutta sellaista ei vain olisi.

    Päätöksen tekoa helpotti se, että tiesin täsmälleen millaisen hunnun halusin: lattiaa laahaavan, kevyen ja yksinkertaisen. Täydellinen huntu löytyikin hääkirppikseltä kyseltyäni jo hyvän aikaa sitten, mutta vasta muutama viikko sitten Suomessa käydessäni pääsin hakemaan hunnun uuteen kotiin.

    Suosittelen lämmöllä hankkimaan häämekon ja asusteet käytettynä. En voisi olla tyytyväisempi omiin second handina hankittuihin juttuihin! Hinta on alhaisempi kuin uutena ostettaessa, minkä lisäksi laatu ja eettisyys aivan eri luokkaa kuin kiinakaupoista tilattuna. Taikauskoinenhan tässä hommassa ei kannata olla, mutta oli silti jotenkin tosi sympaattista että sekä hääpuvun että hunnun myyjät molemmat ilmoittivat ettei tarvitse olla huolissaan, onnellisilta vaimoilta ostat!

  • Morsiusseurueen mekot

    Morsiusseurueen kanssa on viimeaikoina ahkerasti pohdittu mitä seurueemme naiset vetävät päälleen hääpäivämme aamuna. Ahkeran chättäilyn, mekkojen linkkailun ja kokotaulukoiden tulkitsemisen tuloksena on se, että valinta on tehty ja kaikilla neidoilla on mekot!

    En missään vaiheessa ole halunnut nipottaa morsiusneitojen tai kaason mekon väristä tai mallista saati pakottaa kaikkia samaan mekkoon. Morsiusseurueeseen mahtuu joukko aivan erityylisiä, -kokosia ja -muotoisia naisia, joten haasteena oli löytää jotain missä jokainen tuntee olonsa kauniiksi ja ennen kaikkea mukavaksi. Myönnettäköön että hieman yllätyin kun tytöt kuitenkin päätyivät lopulta valitsemaan saman mekon.

    Ohjeita mekon metsästykseen annoin sen verran, että helman pitäisi olla säädyllisen mittainen eikä yläosakaan saisi olla ihan mahdottoman antava. Lisäksi tiedossa oli jo se, että niin sulhanen kuin groomsmenit tulevat pukeutumaan tummansiniseen. Olisi siis suotavaa jos mekot sopisivat väreiltään yhteen miesten pukujen kanssa. Luotin kuitenkin hyvin pitkälti siihen, että kaikilla ystävättäristäni on mainio maku.

    Sneak peekeistä näettekin hieman millaiseen mekkoon morsiusseurue lopulta päätyi. Mekot tytöt valitsivat Chi Chi Londonin mallistosta, ja väriksi valikoitui koralliin taittavaa nudea. Midimitta on tyylikäs ja mekon pitsi kaunista. 

  • Matka alttarille

    Minulle on ollut jo hetken aikaa selvää, että haluan kävellä alttarille yksin.

    Tähän ei suinkaan liity minkäänlaista draamaa. Henki kyllä pihisee isässäni edelleen ja meillä on hyvät välit.

    Miksi sitten kävelisin yksin? Rehellisesti on myönnettävä, että ei tälle mitään sen kummempaa selitystä ole. Jostain syystä en ole missään vaiheessa osannut kuvitella käveleväni tuota matkaa muuten kuin yksin, niin että siskoni (= kaasoni) kävelee perässäni.

    Eniten tämän päätöksen kohdalla jännitti kertoa isälleni, sekä vähän myös se, mitä muut ajattelevat. En halua kenenkään ymmärtävän tilannetta väärin, mutten toisaalta myöskään koe tarpeelliseksi selitellä asiaa sen kummemmin. Olen moderni, itsenäinen, aikuinen nainen, enkä näe tarpeelliseksi että kukaan luovuttaisi minua minnekään. En niinkään tarkoituksellisesti yritä kapinoida perinteitä vastaan, mutten halua väkisin noudattaa perinteitä jotka eivät tunnu omilta. Jos häiden suhteen muutenkin mennään sillä periaatteella, että tehdään niinkuin hääparista parhaalta tuntuu, niin miksei sitten tämänkin kohdalla?

    Kenen kanssa te kävelette alttarille?
  • Mitä budjetille kuuluu?

    Kirjoittelin jo viime syksynä hieman meidän hääbudjetista, mutta koska matkan varrelle on mahtunut pari muuttujaa, päätin päivitellä budjettijuttuja vielä uudemman kerran.

    Syksyllä stressasin jonkin verran siitä, millä ihmeellä meidän häät rahoitetaan. Sittemmin stressi on kaikonnut, joskin aina silloin tällöin kohdalle osuu pieniä epätoivonpuuskia. Tuntuu nimittäin että kaiken häät-etuliitteellä kaupiteltavan hinta on vähintään tuplasti normaalihintojen, ja kummasti pienistäkin summista syntyy iso potti kun kaiken laskee yhteen. Niinpä olen ihan rehellisesti jättänyt laskematta..

    Ollaan siitä onnellisessa asemassa, että meidän ei tarvitse venyttää penniä häiden takia. Yritetään toki olla tuhlailematta ja vertaillaan hintoja ja järkeillään, mutta meillä ei ole tiukkaa budjettia juhliin eikä arkeen. Rahat häiden järjestämiseen löytyy, ja molempien perheet ovat tarjonneet avustusta häälahjojen muodossa. Miehen vanhemmat ovat luvanneet häiden järjestämiseen saman summan kuin hänen sisaruksilleen on annettu, omat vanhempani tarjoutuivat kustantamaan Tallinnasta haettavat juomat, ja O:n täti lupasi kustantaa alkumaljojen samppanjat. Tämä on lähipiiriltämme aivan uskomattoman anteliasta, ja olemme äärettömän kiitollisia kaikesta saamastamme avusta ja tuesta – niin häihin kuin muuhunkin liittyen.

    Nyt kun hääkuluja on alkanut pikkuhiljaa kerääntyä, voisin sanoa että yksi asia mikä näissä maksuasioissa pääsi yllättämään on kaikenmaailman osamaksusysteemit. Varausmaksuja ja käsirahoja maksetaan jo kauan ennen juhlia, mutta lopullinen lasku tulee maksettavaksi juuri ennen häitä tai jopa vasta niiden jälkeen. Tämä on tavallaan kiva asia, mutta välillä teettää hieman hankaluuksia pysyä kartalla mitä on jo maksettu, mitä on vielä maksamatta ja paljonko rahaa häihin on suunnilleen uppoamassa. Varsinkin kun olemme molemmat niitä ihmisiä ketkä normaalisti maksaisivat koko potin kerralla eikä summia tarvitsisi enää vatvoa jälkeenpäin.

    Tähän mennessä on maksettu varausmaksu juhlapaikasta, ensimmäinen puolikas kutsuja työstävän graafikon palkasta (kutsuista asiaa piakkoin), sekä hääpuku ja huntu kokonaisuudessaan. Valokuvaajalta ja kultasepältä odotellaan laskua saapuvaksi jotta saadaan maksettua ensimmäiset puolikkaat myös näistä kahdesta. Kaikkiaan häiden isoimmat maksuerät ovat siis vielä suorittamatta, eikä pientä krääsää ole tullut hankittua.

    Luottavaisin mielin kuitenkin mennään eteenpäin, eiköhän me yhdet häät saada järjestettyä alle Pohjois-Amerikan mammuttibudjettien!

  • Ensimmäistä kertaa juhlapaikalla

    Ette ehkä tiedäkään, mutta allekirjoittanut on parhaillaan Helsingissä työmatkalla! Koska vapaa-aikaa ehtii kuitenkin töiden lomassa viettämään, on se vietetty häitä järjestellen. Häihin liittyvät tapaamiset jatkuvat vielä parina tulevana päivänä, joten materiaalia muutamaan aiheeseen liittyvään postaukseen lienee tiedossa.

    Tämän päivän ohjelmaan kuului pikavisiitti kuvailemassa Tuomiokirkkoa, sekä ensimmäinen vierailu juhlapaikallamme Merimelojien majalla. Netissä jaetut kuvat kyseisestä paikasta ovat kieltämättä kiven alla, mutta juhlapaikalta saadun materiaalin ja Googlen haun perusteella uskaltauduimme varaamaan paikan siellä koskaan käymättä. Kieltämättä oli aika jännää kävellä juhlapaikalle johtavaa siltaa, osin siksi ettemme ole aiemmin edes tiennyt paikan olemassaolosta, mutta myös siksi että häät alkavat koko ajan tuntua todellisemmilta!
    Tila on toki talvella hieman eri näköinen kuin loppukesästä, mutta vierailun perusteella uskallan väittää että kyllä me tuolla viihdytään. Kuten sanottu, tilassa viehättää erityisesti mahdollisuus istuttaa kaikki vieraat samaan tilaan, terassi meren äärellä, ja mökkimäinen fiilis. Majan vahtimestari oli erittäin ystävällinen ja vastaili avuliaasti kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Viestittely puolin ja toisin on sujunut mainiosti koko prosessin ajan, joten hyvillä mielin jään suunnittelemaan juhlia etäältä.

    Paikan päällä nappailtiin kuvia ja videoita niin sisältä kuin ulkoakin, ja kartoitettiin niin pöytien kokoa kuin koristelumahdollisuuksiakin. Vessoja on juhlapaikalla valitettavan vähän, minkä lisäksi ne ovat erillisessä rakennuksessa, mikä saa toivomaan kaunista säätä vielä entistä enemmän. Kaikkiaan tila on muutenkin aika alaston, eli ehdottomasti pientä somistusta tiedossa. Uskon kuitenkin että parin ammattilaisen sekä näppärän hääseurueen kanssa saadaan juhlapaikka laitettua – varaustilanteen mukaan joko edellisenä iltana tai samana aamuna. Peukut pystyyn edellisen illan suhteen!