• Montako mekkoa morsian tarvitsee?

    Hääpuku on varmasti yksi ensimmäisiä asioita mitä tuoreilla morsiamilla on mielessään. Siihen oikeaan mekkoon ollaan valmiita laittamaan huomattavia määriä aikaa ja rahaa. Silti yhä useammalta morsiamelta löytyy useampi kuin yksi mekko hääpäivälle ja sitä seuraaviin ja edeltäviin juhlallisuuksiin. On kakkosmekkoa, vaimomekkoa, ja vaihtomekkoa. Montako mekkoa morsian oikein tarvitsee?

    Faktahan on se, että minulla on aivan ihana ja mielettömän kaunis hääpuku. Olin pitkään aivan ehdottoman varma siitä, että hääpäivänämme aion viihtyä ihanassa puvussani koko pitkän päivän, aina yömyöhään saakka. Viimeaikoina kakkosmekon hankinta on kuitenkin alkanut kummitella mielessä.. 

    kuva                            kuva

    Hääpukuni on kaunis ja yllättävän mukavakin, mutta puvun käytönnöllisyys hieman mietityttää: pysyykö laahus nätisti ylhäällä, tahriintuuko valkoinen mekko heti alkuunsa, mitä jos ei kykene tanssimaan? Normaalisti arjessa menen käytännöllisyys ja mukavuus edellä, eli helpompaan mekkoon vaihtaminen tuskin yllättäisi ketään. Toisaalta taas häitä juhlitaan (toivottavasti) vain kerran elämässä, joten tottakai haluan ottaa ilon irti puvusta jota pääsee käyttämään tasan yhdesti. Unelmien mekkoon on myös pistetty sievo summa rahaa, joten tuntuisi haaskaukselta käyttää arvokasta mekkoa vain muutaman hassun tunnin verran.

    Tällä hetkellä olen kallistumassa siihen, että hankin kakkosmekon ihan vain varmuuden vuoksi – siltä varalta että punaviinit kaatuvat syliin tai koko helma repeää jonkun tallatessa laahukselle. Haluan kuitenkin pitäytyä hääpuvussa koko päivän ja illan jos vain mahdollista. En kuitenkaan halua kiemurrella epämukavuutta tuona tärkeänä päivänä, joten sen kannalta parempi varautua sievällä ja mukavalla kakkosmekolla.

    Taka-ajatuksena tässä on myös se, että tuo kakkosmekko voisi hyvinkin toimia myös kihlakuvissa ja/tai vaimomekkona häiden jälkeen. Tai miksei vaikka häämatkalla, joka muuten varattiin muutama päivä sitten! Postausta honeymoonista tulossa pian.

  • Rillipöllön elämää – naimisiin silmälaseilla vai ilman?

    Ilman laseja on sokea kuin lepakko. Tai en ehkä ihan, mutta siltä aina välillä tuntuu.

    Ensimmäiset silmälasini sain jo ala-asteella, ja monta vuotta selvisinkin pelkillä rilleillä tai ihan vain reilusti ottamalla lasit pois päästä tilanteissa joissa rikkoutumisen riski oli suuri. Vasta muutama vuosi sitten siirryin käyttämään aktiivisesti myös piilolinssejä. Arkena valitsen edelleen lasit useammin kuin piilolinssit, ihan vain siksi että aamuseitsemältä ei aina vain jaksa alkaa säätämään temppuilevien piilareiden ja unisten silmien kanssa. Salaa ehkä vähän myös siksi, että kuvittelen näyttäväni vanhemmalta ja fiksummalta rillit päässä.. Etenkin nyt, kun vihdoin hankin uudet lasit pari viikkoa takaperin! Käytän kuitenkin piilareita säännöllisen epäsäännöllisesti, enimmäkseen urheillessa ja juhliessa.

    En ole missään vaiheessa kokenut piilolinssejä ihan järjettömän epäkäytännöllisiksi tai epämukaviksi. Ainoastaan uidessa ja suihkussa käydessä tuntuu etteivät ne millään tahdo pysyä siellä missä pitäisi. Tottakai se ottaa aikansa että tekniikan oppii, ja kyllähän ne silmät alkavat kuivua siinä vaiheessa kun piilarit ovat olleet silmissä koko pitkän päivän. Kaiken kaikkiaan kuitenkin koen piilolinssit ihan näppäriksi.

    Hääpäivänä aionkin luottaa piilolinsseihin. Syitä tälle on monia: meikki ja kampaus pääsevät oikeuksiinsa, ei tarvitse niin stressata siitä, onkohan koruja ja asusteita nyt liikaa tai lentääkö lasit päästä jonkun halatessa innokkaasti. Hääkuvia vuosikymmenten kuluttua katsellessa olisi myös suotavaa että huomio kiinnittyisi muuhunkin kuin rillimuodin muuttumisen päivittelyyn. Eli piilareilla mennään jos mitään kummempaa ei satu. Saatan tosin heittää myös lasit johonkin kassiin, ihan varmuuden vuoksi!

    Millä linjoilla muut laseja tarvitsevat ovat? Rillit vai piilarit juhlissa?

  • Hääkengät

    Pari edellistä postausta on keskittynyt ns vakaviin aiheisiin, joten heitetääs välillä hömpän puolelle. Halusin nimittäin kirjoittaa niinkin tärkeästä asiasta kuin kengistä. Ja erityisesti hääkengistä.

    Hääkengistä minulla on ollut visio jo hyvän aikaa, mutta täytyy myöntää että muutaman kerran omia ajatuksia on sittemmin tullut kyseenalaistettua. Olen nimittäin vannonut O:lle jo aikoja sitten että menen naimisiin Louboutinit jalassa. Ainoa mutta tässä suunnitelmassa on se, että nehän eivät hyvällä tahdollakaan ole mitenkään maailman mukavimmat kengät.

    Sain Louboutinin nudet Pigallet O:lta synttärilahjaksi muutamia vuosia sitten. Ihan mielettömän kauniit kengät, jotka ovat ehtineet nähdä jo monet juhlat. Ikävä kyllä viimeistään loppuillasta (tai aamuyöstä, miten sen nyt ottaa) jalkoja särkee niin että tietää vielä seuraavanakin päivänä juhlineensa koroissa. Tosin siinä vaiheessa kun jaloillaan ollaan oltu jo pitkän työpäivän verran, alkavat kengät kuin kengät tuntua ikäviltä. 

                                                                         kuva                                                                                                kuva
    Omalla kohdallani korot ovat ainoa vaihtoehto hääkengiksi, sillä ne tuovat pituuden (jota allekirjoittaneella on vajaa 160cm sulka päässä) lisäksi mukavasti ryhtiä ja itsevarmuutta. Matalat kengät tuntuvat liian arkisilta alttarille asteluun, olivat ne kuinka kauniit tai kimaltavat tahansa. En kuitenkaan halua viettää omaa hääpäivääni huonosta kenkävalinnasta kärvistellen, joten vaihtokengät tulevat kulkemaan mukana.

    Korkojen suhteen pohdin parhaillaan mennäkkö vanhoilla kengillä, vai irtoaisikohan budjetista ihan hirveän paljon rahaa uusiin kenkiin? Ehkä sinisiin sellaisiin? Jos perustelisin kenkähankinnan sillä, että ne jäisivät varmasti käyttöön myös häiden jälkeen? Hmm..

    Entäs ne vaihtokengät? Jos minulla olisi laittaa useampi satanen kertakäyttöisiin kenkiin, Minna Parikan puputennarit olisivat ihanat. Mutta en edes yritä uskotella itselleni että niille tulisi käyttöä häiden jälkeen – pienikokoisena baby facenä pupun korvilla varustetut tennarit veisivät viimeisetkin uskottavuuden rippeet arjessa. Sen sijaan harkinnassa ovat Tomsit tai ehkä Sam Edelmanin ballerinat jossain kivassa värissä. Molemmat vaihtoehdot ovat testattu ja hyväksi havaittu, eivätkä ne varmasti jäisi hyllylle pölyttymään juhlien jälkeenkään.

    Kuten huomaatte, idea on, toteutus vaan on vielä vaiheessa!

  • Hääpukuni

    Yksi ensimmäisiä häihin liittyviä kysymyksiä mitä minulle esitettiin oli se perinteinen ”no, minkäslaista mekkoa olit ajatellut?”. Rehellisesti, en muuten ollut ajatellut! Niinpä alkoi armoton tuttujen ja tuntemattomien hääkuvien plärääminen, sekä luonnollisesti myös Pinterestin ja Instagramin selaaminen.

    Omalla kohdallani ongelmaksi muodostui lähinnä se, että ihania ja kauniita hääpukuja riittää aivan loputtomiin! Minut tuntevat tietävät että olen äärimmäisen huono tekemään päätöksiä, ja saatan jahkailla kahden vaihtoehdon välillä tuntikausia päätymättä minkäänlaiseen ratkaisuun. Hääpuku on kuitenkin aika oleellinen ja ilmiselvä osa juhlaa (kuvista ja muistoista puhumattakaan) mikä tietysti lisää stressiä löytää the mekko!

    Ennen ensimmäistä hääpukusovitustani olin saanut ajatuksiani kasaan tasan sen verran, että tiesin haluavani jonkinlaiset hihat tai olkaimet, eikä helma saisi olla ihan mahdottoman pöyheä. Yksinkertaiset ja eleettömät puvut miellyttivät silmää, blingi ei, pitsi ehkä. Värin suhteen oli kaikki mahdollista (tai siis kaikki vaaleat sävyt olivat ok), mallin puolesta olin kiinnostunut merenneidoista ja kapeista puvuista.

    Sovitukseen saapuessa annoin suosiolla ohjat ammatti-ihmiselle, ja ihana myyjä löysikin useamman mielettömän kauniin mekon minulle sovitettavaksi. Olin liikkeellä yksin, mikä oli omalla kohdallani paras mahdollinen ratkaisu, sillä päättämättömyyteni takia menen helposti muiden mielipiteiden mukaan, enkä halunnut joutua tälläiseen tilanteeseen hääpuvun valinnan kanssa! Yhdessä myyjän kanssa siis mallailimme mikä näyttää hyvältä, ja mitkä jutut jätetään jollekin toiselle morsiamelle. Vaikkei ostopäätöstä ensimmäisellä sovituksella tehty, sain aika hyvin kartoitettua mikä sopii omalle kropalle, ja mistä tykkään.

    Muutama viikko sovituksen jälkeen pöytään iskettiin villi kortti. Pukuasiaa pohtiessani nimittäin muistin ihailleeni reilu vuosi sitten naimisiin menneen valmentajakollegan hääpukua facebookin välityksellä, ja kun salapoliisityö ei tuottanut tulosta, uskaltauduin kysymään lisätietoja hänen mekostaan. Auliisti hän kertoikin mekon mallin ja valmistajan, ja ehdotti vielä että sikäli mikäli käytetty puku on vaihtoehto, voisin tulla sovittamaan mekkoa! Koska käytetty puku on alusta asti ollut potentiaalinen vaihtoehto, ei ehdotusta tarvinnut kahdesti miettiä!

    Jo siinä vaiheessa kun sain mekon ensimmäistä kertaa päälleni homma oli jo melkolailla selvä: puku istui kuin hansikas, ja oli luonnossa vielä kauniimpi kuin kuvissa. Ennen lopullista päätöstä lähetin sovituskuvia äidille ja siskolle, ja kun sieltä suunnalta tuli vihreää valoa oli päätös sinetöity. Sovimme myyjän kanssa vielä toisen sovituksen reilun viikon päähän, jolloin pääsin sovittamaan mekkoa meillä kotona, ties kuinka monen pelin edessä luonnonvalossa ja samalla höpöttömään hääjutuista. Tämän jälkeen mekko jäikin meille asumaan.

    Tuntuu hullulta että hääpuku odottaa vaatehuoneessa jo vuotta ennen hääpäivää, mutta kun se oikea osuu kohdalle niin eihän sitä vaan voi jättää ottamatta! Kieltämättä ostopäivänä piti ottaa muutama lasi viiniä sekä löydön juhlistamiseksi, että tasoittaakseni hermoja sen suhteen miten paljon rahaa yhden päivän mekkoon kehtaakin laittaa! Vielä ainakaan mekkopäätös ei ole kaduttanut, vaan päinvastoin. Pukua täytyy käydä hipelöimässä aina silloin tällöin, ja joka kerta se on entistä ihanampi. Vielä pitäisi malttaa pitää puku piilossa hääpäivään asti..

    Koska mekko on vielä pidettävä poissa blogista (siltä varalta että mies vahingossa eksyy tänne), kuvat postaukseen on kerätty Pinterestin hääpuku-boardilta. Toimivat aika hyvänä vinkkinä sen suhteen mitä tämän morsiamen yllä tullaan hääpäivänä näkemään.