• Työpukeutumisen kulmakivet

    Seurasiko kukaan muu mielenkiinnolla Hesarin työpukeutumisjutun aiheuttamaa some-keskustelua? Mikäli ette tiedä mistä on kyse, kaikki alkoi kun eräs ammattilainen (selvennettäköön että kyseessä oli nainen) kehotti kaikkia työssäkäyviä naisia pukeutumaan hameeseen, värjäämään hiuksensa, hoitamaan kynsinauhansa ja meikkaamaan kauniisti joka aamu. Koska muuten naista ei oteta tosissaan työpaikalla.

    Sanomattakin selvää, että tälläisillä kommenteilla saa somemaailman vihat niskaansa. Erityisesti kun edellisellä viikolla on nostettu #metoo-kampanjan myötä esiin epäkohta toisensa jälkeen mitä tulee naisten kohteluun. Tämän postauksen tarkoitus ei kuitenkaan feministisen asian ajaminen – moni muu on siihen jo ehtinyt keskustelupalstoilla ja sosiaalisen median kanavissa – vaan haluaisin jatkaa keskustelua keskittymällä ihan vaan työpukeutumiseen.

    Teen itse töitä finanssialalla viestinnän ja sisällöntuotannon parissa. Yrityksen määrittelemä pukukoodi on business casual, paitsi asiakkaita ja isoja pomoja tavatessa, jolloin työntekijöillä on pukupakko. Pukukoodia voi tulkinta monella tapaa, joten päivittäin toimistolla tulee nähtyä koko työpukeutumisen kirjo aina farkuista jakkupukuihin. Ammatikseen kirjoittavien joukosta löytyy persoonallisuus jos toinenkin, ja persoonallisuutta usein ilmaistaan myös pukeutumisen kautta. Luoville ammattilaisille tämä usein sallitaan sen kummemmin mukisematta. Toki ne kaikista luovimmat ja taiteellisimmat varmasti myös hakeutuvat ihan muualle kuin suuryritysten leipiin.

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hupparit ja joogapöksyt eivät todellakaan kuulu työpaikalle, ellei kyseessä ole liikunta-alan ammattilainen. Siististi pukeutuva, itsestaan huolta pitävä ihminen antaa huomattavasti osaavamman ja uskottavamman kuvan itsestään ja yrityksestä kuin suoraan sängystä revitty sankari.

    Työpukeutumisen ei silti tarvitse olla vaikeaa tai epämukavaa. Oman työvaatekaappini kulmakiviä ovat mustat, harmaat  ja tummansiniset alaosat (hameet ja housut) yhdessä puseron, kauluspaidan tai neuleen kanssa. Hyvin istuva jakku on vielä haussa. Kauniisti istuva, siisti takki täydentää ammattimaista asua ulkona liikkuessa. Kenkien puolesta tykkään avokkaista toimistolla, joskin toisinaan nilkkurit tai ballerinat pysyvät jalassa koko päivän.

    Samantyyppistä peruskaavaa näkyy noudattavan suurin osa työkavereistanikin. Tummia farkkuja näkyy toimistolla siistimpien yläosien kanssa jonkin verran, samoin siisteja arkimekkoja. Tuttujen työkavereiden kanssa hommia tehdessä kukaan ei välitä käytätkö housuja vai hameita, mutta eipä sitä ole voinut olla huomaamatta, että tärkeämpiin tapaamisiiin suunnatessa naisilla on järjestäin hame tai mekko, korkeat korot ja huulipunaa..

    Tiedä sitten onko tässä kyse muiden (miesten) asettamien odotusten täyttämisestä, vai ihan puhtaasti siitä, että naisella itsellään on itsevarmempi olo korkojen päällä tai punaa huulissaan. Itse koen oloni varmemmaksi ja uskottavammaksi hame päällä ja korkokengät jalassa. En koe tarvetta piilotella naiseuttani, töissä tai missään muuallakaan. Haluan työpukeutumisessanikin tuoda esille parhaita puoliani ja kokea oloni viehättäväksi ja mukavaksi. En pukeudu näin miellyttääkseni ketään, mutten myöskään halua pukeutua telttaan tai vaikka housuihin siksi, että joku voisi väärinymmärtää mitä pukeutumisellani viestitän. Jokainen pukeutukoon juuri niinkuin itse parhaaksi kokee, työpaikan ohjeita noudattaen.

    Toinen seikka, joka Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin useaan otteeseen esiin oli se, miten suomalaisten työpukeutuminen on valovuosia muuta Eurooppaa jäljessä. En millään jaksa uskoa, että tämä olisi totta. Suomen kaduilla näkee nykyään varsin hyvin pukeutunutta väkeä. En tosin ole teinivuosien kesätöitä lukuunottamatta ollut Suomessa töissä, eli en ole päässyt tekemaan empiiristä tutkimusta aiheesta. Olisikin mielenkiintoista kuulla millaisia kokemuksia teiltä löytyy työpukeutumisesta Suomessa tai muualla!

    Tämän postauksen myöta haluan haastaa kaikki kertomaan ja jakamaan kuvia omasta työpukeutumisestaan. Mitä puit päälle tänään?

  • Hääpukuni

    Pieniä sneak peekejä lukuunottamatta hääpuku pysyi poissa blogista hamaan loppuun asti. Koska olen todella huono pitämään salaisuuksia, ehti oikeassa elämässä melko moni nähdä kuvia puvusta jo ennen hääpäivää. En halunnut pitää hääpukua mitenkään ylitsepääsemättömän suurena salaisuutena tai muutenkaan tehdä spektaakkelia yhdestä mekosta, mutta toisaalta en myöskään halunnut paljastaa puvusta liikaa sulhaselle. Vihdoin on kuitenkin aika esitellä hääpukuni myös blogin puolella!

    Kyseessä on Jasmine Bridalin puku ja malli numero T162067. Ostin mekon valmentajakollegaltani Kanadasta yhdet häät tanssineena. Ihastuin pukuun nähdessäni sen ensimmäistä kertaa Facebook feedilläni pari vuotta sitten, eivätkä muut puvut näyttäneet sen jälkeen enää miltään.

    Haaveilin itse aivan toisenlaisesta puvusta, mutta jokaisessa sovituksessa huomasin vertailevani päälläni olevaa mekkoa pukuun josta olin nähnyt vain kuvia. Muutaman viikon tuskailun jälkeen uskaltauduin ottamaan yhteyttä kollegaani kyselläkseni hänen puvustaan, ja vastauksena sain kutsun sovittamaan mekkoa. Heti kun sain tämän helmikirjaillun kaunokaisen ylleni totesin, että se on juuri niin kaunis kuin kuvittelinkin. Mietin asiaa vielä viikon, ennenkuin soitin ja ilmoitin että ostan mekon.

    Varsinaista dress regretiä, mekkokatumusta, ei iskenyt missään vaiheessa, vaikka muutamaan otteeseen kyllä kyseenalaistin valintaani. Olihan alunperin mielessäni ollut jotain paljon yksinkertaisempaa. Lisäksi ostin hääpukuni lähes vuosi ennen häitä, mikä on tälläiselle tuuliviirille pitkä aika olla muuttamatta mieltään! Varsinkin kun melkeinpä kaikki alkuperäiset suunnitelmat ja ideat ehtivät mennä vaihtoon tuon vuoden aikana.. Mekko kuitenkin jaksoi ihastuttaa aina kun kurkkasin pukupussin sisälle, ja hääviikolla viimeisissä sovituksissa oli todella varma olo. Tämä se on.Ateljee Aarian Terhi teki viimeiset korjaukset hääpukuuni kolme päivää ennen häitämme. Metsästin ompelijaa kissojen ja koirien kanssa Amsterdamista, mutta en löytänyt hääpukuompelijaa joka olisi halukas korjaamaan muualta ostettua mekkoa. Onneksi Terhi pelastavana enkelinä kuitenkin lupasi tehdä viimehetken fiksaukset Helsingissä juuri ennen häitä! Pieni jännitysmomentti iski vielä hääpäivän aamuna, kun pikkusiskoni joutui ompelemaan muutamia pistoja pukuun, sillä olkaimet olivat kuitenkin jääneet liian pitkiksi..

    Viimehetken korjausten jälkeen puvussa oli tosi hyvä olla, ja se päällä jaksoi bailata yön pikkutunneille saakka. Kieltämättä juhlien jälkeen puvun helma oli aivan karmaisevassa kunnossa, mutta sehän on vain merkki hyvistä juhlista! Toivotaan että pesulassa saavat sen edes jotakuinkin puhtaaksi.

    Nyt pitäisi vielä päättää mitä puvulle tapahtuu häiden jälkeen. Laittaako myyntiin, pitääkö kaapissa, lahjoittaako pukua kaipaavalle morsiamelle? Mitä te olette tehneet tai aiotte tehdä puvullenne häiden jälkeen?

    Kuvat Ida Lohela

  • Lettipäinen morsian

    Morsiusseurueen aamun ohjelma alkoi kello kahdeksalta, jolloin koko jengi löysi tiensä Riina K -kampaamoon. Kampaajat Riina ja Sara keittivät heti ensimmäiseksi meille kahvit, ja jatkoivat aamuaan kampaamalla meidän kaikkien kuuden naisen hiukset juhlakuntoon.

    Omaa morsiuskampaustani olin ehtinyt mietiskellä jo hyvän tovin, kuten tässä postauksessa oli puhetta. Valitako kampaus tunteella vai järjellä? Voiko morsiuskampaus olla jotain muutakin kuin perinteinen sliipattu niskanuttura tai muodikas bohonuttura? Uskallanko pyytää jotain vähän erilaista?  Ennen lopullista päätöstä konsultoin niin siskoa, morsiusneitoja kuin kampaajaakin. Sain kaikilta vihreää valoa idealleni, minkä myötä uskalsin lopulta mennä oman pääni mukaan. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Pelkäsin alkuun ettei hentoon, ohueen tukkaani saisi ihanan muhkeaa lettiä, mutta jollain taikakonsteilla Riina taikoi omaan hiukseeni niin paljon volyymia ettei kampaukseen tarvittu minkäänlaisia lisäkkeitä tai jatkeita. Ainoa lisä mikä kampaukseen liitettiin oli anopilta lainaan saatu hiuskoru. Letistä tuli aivan upea, se kesti kasassa seuraavaan aamuun asti, enkä ole ikinä saanut näin paljoa positiivisia kommentteja hiuksistani. Hieman yllättäen on muuten sanottava, että eniten ihasteluja hiuksiin liittyen tuli miespuolisilta vierailta! Ilmeisesti letit viehättävät myös kaksilahkeisia!

    Kaaso ja morsiusneidot olivat jokainen etsineet inspiraatiokuvat omiin kampauksiinsa, jonka pohjalta heidän hiuksiaan lähdettiin työstämään. Seurueemme naisilla on kaikilla aivan erityyppiset ja -malliset hiukset, joten tämä toimi tosi hyvin. Kaikki saivat mitä halusivat, ja lopputuloksena oli kolme kaunista lettinutturaa ja kaksi sliipatumpaa nutturaa. Kaikkien kampaukset olivat todella kauniita, ja pysyivät kuosissa yömyöhään saakka.

    Meidän porukalta lähtee isot kiitokset Riina K:n taitaville kampaajille, ja lämpimät suositukset jos joku on vailla kampaajaa Helsingissä!

    Kuvat Felix Reichardt

  • Inspiraatiota hääkampaukseen

    Tunnustan: olen aivan onnettoman huono laittautumaan. Arjessa käytän minimaalisen vähän meikkiä, ja kampauksetkin vaihtelevat lähinnä ponnarin, donitsinutturan ja parin letin välillä. Niinpä hääpäivän meikkiä ja kampausta on tullut pohdittua innon ja jännityksen sekaisella yhdistelmällä. Mitä jos näytän aivan oudolta tavallista vahvemman meikin kanssa? Mitä jos näitä hiuksia ei vaan saa kivasti? Uskallanko sanoa jos jokin ei miellytä? Tajuanko ajoissa jos jokin ei miellytä?

    Pinterestiä on selattu kampausideoita hakiessa tuntitolkulla, samoin Instagramia. Näiden lisäksi suosituksia, palautetta ja portfolioita on käyty läpi yhdestä jos toisestakin lähteestä. Vihdoin tilanne on se, että koko meidän hääseurueelle on varattu hääaamulle aika Riina K -kampaamoon, ja suunnitelmat niin tukka- kuin meikkijuttuihin on jotakuinkin selvä.

    Minulla on sekä meikin että kampauksen suhteen ollut alusta lähtien kaksi vaihtoehtoa: se, mitä itse haluan, ja sitten se klassisempi, varmempi vaihtoehto. Pitkään jo ajattelin että valitsen klassisemman hius- ja meikkityylin, ettei vain ala vuosien päästä kaduttamaan. Kunnes konsultoin siskoani, joka kannusti valitsemaan villin kortin, ja tajusin että häitä pitää suunnitella sen mukaan mistä nyt tykkää, ei sen mukaan mistä joku muu tai tulevaisuuden minä ehkä tykkäisi.

    Ei sillä, ettei suunnitelmani missään vaiheessa ole ollut erityisen villi tai muutenkaan radikaali. Se vain ei ole se perinteinen niskanuttura. Nutturan sijaan toiveena on ihana letti. Hiuksissani riittää pituutta, mutta monen muun suomalaisen tapaan hiukseni ovat ohuet, hennot ja liukkaat, minkä lisäksi kasvatan ihmeellistä pientä vauvahaituvaa sekä otsalla että niskassa. Näillä spekseillä siis uskon, että tämän morsiamen kohdalla letti on näyttävämpi ja omempi ratkaisu. Inspiraationa kampaussuunnittelussa on käytetty Frozenin Elsaa sekä tätä Style Me Prettyn julkaisemaa kuvasarjaa.

    Miltä näyttää? Millaisia kampauksia teillä on mielessä?
  • Huulipunavinkki

    Kaunista, klassisen punaista huulipunaa etsivät nyt korvat hörölle! Haluaisin nimittäin vinkata omasta suosikkipunastani, jonka moni spottasi jo meidän Amsterdam -kuvista ja ehti jo kysellä peräänkin.

    Kyseessä on Chanel Rouge Allure Ink, joka on heittämällä paras koskaan käyttämäni huulipuna. Upea väri, levittyy hyvin ja kestää koko päivän syömisineen, juomisineen ja pussailuineen. Vaatii hetken että väri kuivuu kunnolla, mutta sen jälkeen pysyy tiukasti paikoillaan. Plussaa myös siitä, että huulet eivät kuivu kivuliaasti meikin alla, kuten minulle monen muun huulimaalin kanssa käy. Kyseinen puna on ollut ahkerassa käytössä koko kevään ja alkukesän, joten uskallan suositella kaikille kaunista ja kestävää huulipunaa etsiville!

    kuva Susanna Nordvall

  • Kullan sävyjen yhdistäminen

    Joskus lapsuudessani päähäni on vahvasti takoutunut ajatus siitä, että kahta eriväristä kultaa ei sovi yhdistää samassa asussa. Tällä ohjeistuksella on menty muutama vuosikymmen, kunnes poikaystävä meni ja valitsi valkokullan kihlasormuksen materiaaliksi. Yksiä korvakoruja lukuunottamatta kaikki muut koruni nimittäin ovat joko kelta- tai punakultaa. Koska kultakorut ovat kohtuullisen arvokkaita ja pidän kovasti myös kelta- ja punasävyisestä kullasta, en halunnut lähteä uusimaan koko korulipasta. Oli siis pakko alkaa opetella kullan eri sävyjen yhdistämistä.

    Aloitin ihan pienestä: valkokultainen kihlasormus ja pienet punakultaiset nappikorvakorut. Valkokultainen sormus ja ohut keltakultainen rannekoru. Valkokultainen kihla ja siro punakultainen sormus oikeassa kädessä. Valitelin asiaa O:n aina tyylikkäälle tädille, joka ymmärsi täysin tämän pinnallisen ongelmani. Hän ratkaisi saman ongelman vuosikymmeniä sitten valitsemalla siron ja naisellisen rannekellon, jossa yhdistyy sekä hopean että kullan väriset metallit. Niinpä hän ehdottokin heti, että etsisin muutaman korun tai asusteen jossa yhdistyy tarkoituksella kaksi tai kolme eri sävyä. Jälkeenpäin ajateltuna tämä on tietysti ilmiselvä ratkaisu, mutten jotenkin nähnyt oman oravanpyöräni läpi.

    Rihkamakoruja en valitettavasti uskalla herkästi reagoivan allergisen ihon takia käyttää, joten siirryin suosiolla tutkimaan valikoimaa kellojen ja arvokorujen kohdalla. Onneksi muutama helmi löytyikin, ja ongelma oli ratkaistu alta aikayksikön. Tässä kohta vuoden verran asian kanssa elettyäni olen itseasiassa ihastunut aivan täysin kaksivärisiin yhdistelmiin. Jopa siinä määrin, että valitsin lopulta vihkisormukseksi jotain aivan muuta kuin mätsäävää valkokultaa.. Kullan eri sävyjen yhdistäminen on juuri nyt kovin trendikästä, ja uskallan väittää että ympäristön suotuisalla myötävaikutuksella on ollut sormensa pelissä omien ajatusmallieni pehmenemiseen. Mielenkiinnolla jään seuraamaan jatkuuko eri metallisävyjen yhdistäminen vai onko tämä ohimenevä vaihe joka pian leimaa käyttäjänsä tietylle ajanjaksolle. Olisikin mielenkiintoista kuulla mitä mieltä muut ovat kullan eri sävyjen yhdistämisestä. Yay vai nay?

  • Käyttökokemus: timanttisormus arjessa

    Kimaltavan perään olevana koruharakkana olen suurella mielenkiinnolla seurannut vihki- ja kihlasormuksiin liittyvää keskustelua niin netissä kuin oikeassa elämässäkin. Mieltymyksiä on yhtä monia kuin morsiamiakin, mikä on ollut ihana huomata.

    Omaan silmääni/korvaani monessa timanttisormuksia koskevassa keskustelussa on osunut se, että erityisesti isompikivisten sormusten soveltuvuus arkeen on mietityttänyt. Siksi halusinkin jakaa oman kokemukseni näin vajaan vuoden käyttökokemuksella.

    Heti alkuun voin sanoa ettei timanttisormuksesta kannata olla turhan huolissaan arjessa. Se kulkee kyllä mukana, ja siihen tottuu aivan samalla lailla kuin yksinkertaisempaankin rinkulaan. Minulla on kihlassa useampi pikkutimantti ja yksi isompi, korkealle istutettu timantti. Kihlauksen ollessa aivan tuore pelkäsin kamalasti että hukkaan koko sormuksen. Lisäksi minua mietitytti myös se, repiiko timantti vahingossa neuleet rikki, onko sormus tiellä arkihommissa ja kolhiiko sitä koko ajan johonkin. Myönnän, olen jokseenkin kömpelö enkä todellakaan kohtele kallisarvoista sormustani silkkihansikkain. Otan kihlan pois vain suihkussa, urheillessa ja pullaa leipoessa. Kaikesta tästä huolimatta sormus on selvinnyt ainoastaan pienillä pintanaarmuilla, joita ei vain voi välttää kun materiaalina on pehmeä kulta. Tokihan korkea istutus takaa sen, että aina silloin tällöin sormus tarraa johonkin. Toistaiseksi en kuitenkaan ole saanut vielä mitään rikki enkä satuttanut ketään (sulhasen fist bumbeja lukuunottamatta). Hyvin on sujunut niin ruoanlaitto, pyykkivuoren taltuttaminen kuin vaipanvaihtokin.

    Sormukseni on vakuutettu, ja näin tullaan varmasti tekemään myös vihkisormukselle. Onpahan ainakin varasuunnitelma siltä varalta että jotain sattuu, sormus varastetaan tai hukkuu. Mitä tulee huoltoihin, on sormusta tarkoitus käyttää vuosihuollossa taitavan kultasepän luona. Näin varmistetaan etteivät timantit lähde irti omia aikojaan ja sormus pysyy siistinä ja kauniina. Kotihoitona en mitään kummempia rutiineja suorita, vaan ammattilaisen ohjeiden mukaan pesen sormuksen aina silloin tällöin pehmeällä hammasharjalla käyttäen lämpimän veden ja Fairyn yhdistelmää.

    Tietysti se todellinen testi on nähdä miten sormus kestää elämää vuosikymmeniä. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin sujunut mainiosti, ja haluaisin sanoa kaikille asiaa pohtiville morsiamille että menkää ja valitkaa juuri se sormus joka saa haukkomaan henkeä joka kerta! Suuremmatkaan timantit eivät estä normaalia elämää, eivätkä ne ole sen alttiimpia häviämään kuin yksinkertaisemmatkaan sormukset!

  • Hääkengät check!

    Kumma miten heti kalenterin käännyttyä huhtikuun puolelle tuntuu että hääjuttuja riiitäisi blogiin vaikka joka päiväksi. Konkreettisia hankintoja tupsahtelee kaappiin tasaiseen tahtiin, ja niitä vähemmän konkreettisiakin päätöksiä on kulisseissa tehty ihan urakalla. Jotain pientä häihin liittyvää tuntuu olevan työn alla jatkuvasti.

    Tällä viikolla löysin itseni kenkäkaupoilta alekylttien houkuttelemana, enkä joutunut poistumaan tyhjin käsin. Nyt on nimittäin niin, että taisin löytää itselleni hääkengät!  Höpisin täällä jo joskus viime syksynä hääkenkähaaveistani. Siinä vaiheessa oli vielä vakaasti harkinnassa jumalaisen kauniit ja valitettavan epäkäytännölliset Louboutinit. Kuten sanottu, kyseiset kengät löytyvät omasta takaa, ja ne ovat nähneet juhlat jos toisetkin. Valitettavasti kymmenen sentin piikkikorot eivät vain ole kovin miellyttävät jalkineet silloin kun jaloillaan pitäisi jaksaa myöhään yöhön.

    Järki ja käytännön kokemus siis kannustivat miettimään jalkinevalintaa vielä uudemman kerran, ja onhan sitä pyöriteltykin. Varmaa oli edelleen, että korkoa on oltava. Vaihtoehtoja tutkittuani ja muutamia malleja soviteltuani totesin, että paksummat korot ovat paitsi mukavan tukevat myös trendikkäät! Käyttömukavuuden lisäksi toinen tärkeä kriteeri kenkäkaupoilla oli se, että hääkengille pitäisi löytyä jatkokäyttöä  myös tulevaisuudessa.

    Bongasin kauniit kengät jo muutama viikko takaperin Manfieldin ikkunasta, mutten jostain syystä vakuuttunut niin paljoa että olisin kokeillut niitä jalkaan. Kengät jäivät kuitenkin kummittelemaan ajatuksiin, joten alennusmyyntilapun ilmestyessä kaupan ikkunaan kipaisin kiireen vilkkaa sovittelemaan. Harmikseni kävi taas niin, että pieninkin koko jäi auttamatta liian isoksi. Pienijalkaisena sopivien kenkien löytäminen on ikuisuusongelma, ja pohjalliset sun muut härpäkkeet ovat tulleet tutuksi. Tälläkin kertaa sain lisätä tujut pohjalliset näihin kaunokaisiin, ja kappas, kengät pysyvät jaloissa. Himpun verran isothan ne edelleen ovat, mutta juuri sitä mitä kaipasin. En siis suostunut lähtemään kaupasta tyhjin käsin, vaan luotan siihen että pitkä päivä jaloillaan kesäkeleillä saa jalat sen verran turvoksiin että kengät istuvat aika mukavasti. Pitäkää peukut pystyssä että näin on!

    Kaunista metsänvihreää mokkanahkaa, korkoa löytyy noin 7cm. Kengät vaativat vielä muutamat koeajot, mutta luulisi näillä jaksavan ihan mukavasti koko päivän.

    Joko teillä on hääkengät? Tai kengät muihin kesän juhliin?