• Vuosi 2016 pähkinänkuoressa

    Vuosi on vilahtanut ohi ihan hujauksessa! Muisteluun avuksi tarvittiin niin kalenteria kuin blogiakin, mutta sainpa aikaan koosteen kuluneesta vuodesta.

    Tammikuuhun ei mahtunut mitään sen kummempaa, elettiin normaalia arkea Kanadassa. Lisäksi sain jo heti alkuvuodesta tiedon siitä, että kandini on hyväksytty ja todistuskin kolahti postista! Helmikuussa sain pitkän paperisodan jälkeen työluvan Kanadaan, juhlittiin O:n 30-vuotisynttäreitä, ja loppukuusta aloitin työt paikallisessa sanomalehdessä. Maaliskuu meni sovittaessa päivätyötä ja voimisteluvalmennuksia yhteen, ja aika samoilla linjoilla jatkettiin myös huhtikuu. Noihin aikoihin tehtiin myös päätöksiä tulevaisuuden suhteen, ja vastaanotin paikan maisteriohjelmasta Amsterdamin yliopistossa. Toukokuuhun puolestaan mahtui niin voimistelukisoja, mökkeilyä kuin kavereiden häitä, läksiäisiä ja ties mitä kissanristiäisiä. Kesäkuussa tehtiin viikonloppureissu Washington D.C.hen sekä pidempi reissu Islantiin ja Suomeen – reissu, jolta palasin timantti sormessa. Heinäkuussa jatkettiin mökkeilyä rakkauskuplassa leijaillen, ja lähdetiin vielä kuun lopussa St John’s:iin Newfoundlandiin. Elokuussa käväistiin vielä Ottawassa ennenkuin lopettelin työt toimituksessa ja hyppäsin laukkuineni Amsterdamin koneeseen. Samoihin aikoihin aloittelin myös blogin parissa. Syyskuun alkupuolella pääsin muuttamaan meidän nykyiseen kotiin, aloitin maisterivaiheen opinnot ja ehtihän O:kin reissuiltansa tänne käymään. Lokakuussa elettiin etäsuhteessa ja stressattiin hääbudjetista, ja kaiken sen keskelle sain vanhempani kylään Amsterdamiin. Marraskuussa arjessa piti kiirettä: aloitin opintojen ohella uudessa työpaikassa, O kantoi jälleen tavaransa samaan osoitteeseen, ja hääkuntoprojektikin laitettiin aluilleen. Blogikin kävi läpi pienen muodonmuutoksen. Joulukuu aloitettiin Luxemburgissa joulumarkkinoita kierrellen, ja otettiinpa näin vuoden loppua kohti vielä kunnon loppukiri hääjuttujen suhteen: varattiin hääkuvaaja, juhlapaikka sekä catering. Jouluksi lensimme Suomeen perheeni luo muutamaksi päiväksi, ja vaikka löhöily lumisissa maisemissa olikin mukavaa muutaman päivän verran, on ihana olla taas kotona! Saamme tänään ystäviä luoksemme uuden vuoden viettoon, jonka jälkeen pääsen vielä nautiskelemaan lomapäivistä noin viikon verran ennen kuin työt ja gradu kutsuvat jälleen.

    Vuoteen on mahtunut paljon, joskin näin jälkeenpäin näyttää olleen melko työpainotteista. Olen tasapainoillut kahden duunin välillä lähes koko vuoden, ja melko onnistuneesti siinä sivussa myös pyörittänyt niin kotia, parisuhdetta kuin sosiaalista elämääkin. Hääsuunnittelu ja bloggailu ovat tuoneet mukavaa vastapainoa arjen puurtamiselle, ja innolla jatkan näiden kanssa puuhailua hamaan tulevaisuuteen. Kaikkiaan 2016 on ollut mahtava vuosi, ja mielenkiinnolla jään odottamaan mitä kaikkea 2017 tuo tullessaan!

    Onnellista uutta vuotta kaikille! Nähdään ensi vuonna! 

  • Kahden kulttuurin joulu


    Enää yksi työpäivä, viimeinen palautettava essee sekä vihoviimeinen koe ennenkuin pääsemme suuntaamaan kohti lentokenttää ja sitä kautta Suomeen muutaman päivän joululomalle! Tästä ilosta (ja kokeeseen pänttäämistä vältellessäni) halusinkin hieman avata meidän kahden kulttuurin joulunviettoa ja perinteitä.

    Sanomattakin selvää, että joulunviettoomme vaikuttaa vahvasti missä sen vietämme. Olemme päättäneet ainakin toistaiseksi viettää joulupyhät vuorovuosin molempien vanhempien luona, eli vuorotellen Suomessa ja Kanadassa. Juhlimme joulua aina sijainnin perinteiden mukaan, eli emme ole vielä ainakaan yrittäneet yhdistää kahden maan jouluperinteitä samana vuonna. Molemmissa maissa joulut ovat erilaisia, mutta aivan yhtä ihania.
    Tämä vuosi tuo mukanaan kolmannen joulun jonka vietämme yhdessä. Samalla se tulee olemaan toinen, jonka vietämme Suomessa. Suomessa jouluaaton ohjelmaan kuuluu joulusauna, ulkoilua (eksoottinen potkukelkkailu on O:n suosikkiaktiviteetti), herkuttelua, kynttilöiden vienti hautausmaalle sekä ihan liikaa kinkkua ja karjalanpiirakoita. Usein myös aamutuimaan päästään koristelemaan kuusi ja illalla tietenkin availlaan muutamat paketit – vaikkei aikuiset kuulemma lahjoja saakkaan.. Ollaan viimeiset kolme vuotta menty siskoni kanssa aina jouluisin ristiin, ja tänäkin vuonna tehdään läpsystä vaihto joulupyhien jälkeen. Suomessa joulua siis vietetään varsin pienellä porukalla.

    Kanadan joulu puolestaan on hieman toisenlainen kokemus. Joulua vietetään vasta 25. päivä, jolloin aamu alkaa joulusukkia penkomalla ja lahjoja avaamalla. O:n perheen ”virallista” joulusukkaa minulla tosin ei vielä ole, sillä heidän suvussaan on tapana että joulusukka neulotaan vasta naimisiinmenon jälkeen. Lahjojen avaamista seuraa ulkoilua ja lautapelejä, ja ruokaa laitetaan siinä sivussa melkein koko päivän ajan. Kinkun sijaan syödään kalkkunaa, eivätkä muutkaan ruoat ole pohjoismaisesta joulupöydästä tuttuja. Siinä missä Suomessa juhlitaan toistaiseksi vain aikuisten kesken, on Kanadassa joulun vietossa mukana useampia pieniä ihmisiä jotka takaavat vilinän ja vilskeen.
    Ihanaa on, että molemmissa maissa on toivoa saada valkoinen joulu eivätkä glögi tai muut herkut pääse loppumaan kesken. Olemme molemmat äärimmäisen iloisia ja onnellisia siitä, että meillä on mahdollisuus viettää juhlapyhiä yhdessä, vuorotellen molempien perheiden kera. Mitään omia jouluperinteitä meillä ei vielä ole, mutta mielenkiinnolla jään odottamaan miten saadaan tulevaisuudessa yhdistettyä molempien maiden juhlaperinteet.
    Joulukuu (ja koko vuosi!) on hujahtanut ihan uskomattoman nopeasti. Uusi vuosi odottaa jo aivan nurkan takana, ja luulenkin, että vuoden vaihtuessa myös häät alkavat pikkuhiljaa muuttua entistä konkreettisemmaksi – tähän asti ne ovat vielä olleet jotenkin tosi utuinen, etäinen ajatus.  
    Tästä onkin hyvä jäädä muutaman päivän joulutauolle, ja palailla vielä pienen yhteenvedon muodossa ennen vuoden vaihtumista. Sitten päästään jo täydellä tohinalla uuden vuoden ja uusien haasteiden kimppuun!
    Rauhallista joulun aikaa kaikille lukijoille!
  • Kaksikielisessä kodissa

    ”Rakas, do you want some kahvia?”
    ”Se on talvi! Let’s turn the talvivalo on!” 

    Tässä huushollissa sekakielisiä lauseita viljellään varsin ahkerasti. Mies ei vielä osaa suomea, mutta opettelee kovalla innolla, sana kerrallaan. O:n sanavarasto on jo melko hyvä, joskin tuntuu että mieleen jäävät paremmin ne vähemmän hyödylliset sanat.. Tällä hetkellä mieheltä irtoaa hellittelynimien lisäksi varsin sujuvasti muun muassa eläinten, kasvien ja ruokien nimiä, minkä lisäksi numeroissa päästään pariinkymmeneen. Tämänhetkisiin lempisanoihin – joita hoetaan aina kun vain mahdollista – lukeutuvat muun muassa ”appelsiinimehu”, ”moikkeliskoikkelis” ja ”kiitti”. Kielioppi ja lauseiden muodostaminen sen sijaan tuottaa vielä hankaluuksia, mutta yksinkertaisia lauseita osataan ulkoa ja niitä käytetään ahkerasti: ”yks glögi, kiitos”.

    Harmi vain että näin ulkomailla asuessa suomen kieltä ei oikein pääse käyttämään eikä harjoittelemaan muualla kuin kotona. Suomessa vieraillessamme O ottaakin ilon irti opettelemalla lukuisia uusia sanoja ja käyttämällä niitä aivan kaikkialla, niin perheeni kanssa kuin vaikka kahvilan kassallakin. Aina vietettyämme aikaa Suomessa saan huomata miten huimasti miehen kielitaito kehittyy kun kieltä kuulee ympärillä koko ajan ja puhumista pääsee harjoittelemaan niin paljon kuin sielu sietää. 

    En millään muista miten tai milloin aloimme ujuttamaan suomalaisia sanoja keskusteluihin, mutta jotenkin ne ovat eksyneet mukaan. En ole missään vaiheessa vaatinut mieheltä suomen kielen opiskelua, vaan hän on itse ollut innoissaan oppimassa uutta kieltä. Itseasiassa mies on meistä kahdesta ollut se, joka on ajoittain huolissaan siitä miten joudun aina puhumaan pelkkää englantia. Onneksi oma kielitaitoni on sillä tasolla, etten ole enää pariin vuoteen kokenut englannin puhumista tai kuuntelemista mitenkään vaikeaksi tai väsyttäväksi. Nykyään myös kielestä toiseen hyppääminen onnistuu aika luontevasti, joskin välillä kyllä suomen kielestäni kuulee ettei sitä ihan päivittäin tule puhuttua. Olen kuitenkin ollut tosi otettu siitä, miten O aina muistaa ottaa minut huomioon myös kieliasioissa – oli kyse sitten englannin sanojen selittämisestä tai suomen kielen opettelusta.

    Saa nähdä puhutaanko meillä vielä joskus suomea kotikielenä.

  • Ikäero suhteessa

    Meillä on sulhasen kanssa ikäeroa kuusi vuotta. Ei mitenkään tavattoman paljon, mutta sen verran että aina silloin tällöin joku kokee tarpeelliseksi kommentoida asiaa.

    Aivan suhteen alkuaikoina varsinkin kommentteja sateli kohtuullisen usein, mutta nykyään enää harvakseltaan. Silloinkin ne ovat lähinnä hyväntahtoista vitsailua kavereiden tai perheen suunnalta. Nyt kihlautumisen jälkeen ollaan (tai minä varsinkin) saatu kuulla paljon enemmän kauhisteluita siitä, miten me nyt näin nuorena naimisiin. Nämä kommentit tosin tulevat useimmin tuntemattomilta tai puolitutuilta, sillä häiden aikaa ikää meillä on mittarissa 25 ja 31. Asiaan varmasti vaikuttaa se, että molemmat näytetään nuoremmilta kuin olemme, mutta kyllähän se välillä vähän tökkii, kun ei tosiaan olla niin nuoria että kauhistelulle olisi tarvetta.

    Arjessa meidän ikäero ei juurikaan näy. Korkeintaan sen verran että itse vielä opiskelen, kun taas mies on ollut vakituisesti töissä jo monta vuotta. Ja ehkä silloin kun puhutaan vaikka lapsuuden lempiohjelmista tai -kirjoista, joskin nämä menevät kulttuurierojen piikkiin vähintään yhtä usein kuin ikäeronkin. Myönnettäköön että suhteen alkuaikoina olin huomattavasti lapsellisempi kuin nykyään – ihan ymmärrettävästi, sillä tavatessamme olin muutamaa kuukautta vaille 20. Parissa vuodessa on kummasti ehtinyt aikuistua, ja varmasti tuo mies on asiaan vaikuttanut.

    Kaiken kaikkiaan olemme O:n kanssa tosi samanlaisia, tykätään samoista jutuista eikä tapella juuri koskaan. Halutaan elämältä samoja asioita, ja ollaan toistemme parhaita ystäviä. Julkista söpöilyä ei olla koskaan harrastettu, mutta kaksin ollaan niin ällörakastuneita ettei mitään rajaa. Melkein hävettää myöntää että ollaan ihan oikeasti jouduttu ottamaan projektiksi harjoitella julkisesti pussailua että osataan sitten hääpäivänä!