• Tavoitteeni vuodelle 2018

    Kuten vuosikatsauksessa kerroinkin, 2017 oli työntäyteinen ja stressaava, mikä on valitettavasti vaikuttanut niin mieleen kuin kroppaankin negatiivisella tavalla. Loppuvuodesta fiilikset eivät todellakaan olleet katossa, ja odotin vain sopivaa hetkeä hypätä pois siitä ikävästä oravanpyörästä. Ja mikäs sen parempi aika muutoksille kuin uusi vuosi.

    Ehdin loppuvuodesta kaikessa rauhassa miettiä mitä haluan muuttaa, miten ja miksi. Samalla kirjasin ylös näitä tavoitteita ja suunnitelmia, tällä kertaa positiivisen kautta, kuten hyvinvointivalmentajat neuvovat.

    Uskon, että 2018 tuo mukanaan roppakaupalla uusia mahdollisuuksia. Toivon myös, että tänä vuonna pystyisin panostamaan enemmän itselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin. Lupauksia en tänä(kään) vuonna tee, mutta muutaman tavoitteen haluan alkavalle vuodelle asettaa.

    1. Omaan hyvinvointiin panostaminen

    Edellinen vuosi oli aivan kammottava mitä tuli omaan hyvinvointiini. Söin kyllä kohtuullisen terveellisesti, mutta ihan liian suuria määriä. Kävin säännöllisesti salilla, mutta vain siksi että oli pakko (ja siellä on sauna). Vyötärölle kertyi niin kiloja kuin senttejäkin samalla kuin ennen niin hyvä ryhti romahti. Oma kroppa ei ole tuntunut omalta enää moneen kuukauteen, ja loppuvuosi meni masistellessa sitä, ettei mitään muutosta tuntunut tapahtuvan vaikka yritin mitä. Ja tämähän vain lisäsi stressiä ja huonoa oloa.

    Ensimmäisinä askelina parempaan oloon omalla kohdallani on pienentää annoskokoja, vähentää karkin syömistä ja viinin litkimistä, sekä löytää parempi tapa liikkua. Hollannissa viinilasilliset, oluet ja napostelu ovat iso osa sosiaalista elämää, minkä uskon olevan yksi haastavimmista muutoksista hyvinvoinnin saralla. En halua torpata illanviettoja suoralta kädeltä, mutta jokin ratkaisu tähän pitäisi keksiä! Annoskokojen pienentäminen ja tylsän salitreenin vaihtaminen minulle paremmin sopivaan lenkkeilyn ja joogan, pilateksen ja barren yhdistelmään taas ovat niitä helpompia muutoksia.

    Pieniä tekoja, joilla on kaikilla suuria vaikutuksia.

    2. Työura hyvään alkuun

    Muutaman viikon kuluttua allekirjoittaneen akateeminen ura on viimein pulkassa, ja valmistun virallisesti maisteriksi Amsterdamin yliopistosta. Opintojeni aikana olen ehtinyt tehdä harjoittelun jos toisenkin, mutta kevään haasteena on ensimmäisen oikean työpaikan löytäminen.

    Kieltämättä hieman jännittää, sillä vaikka uskonkin olevan erinomainen hakija, en todellakaan ole ainoa. Alani on hurjan suosittu, ja olen tavannut monta lahjakasta, fiksua ja ahkeraa ihmistä joiden kanssa joudun nyt kilpailemaan töistä. Yliopistossa kirjoilla ollessani oli helppo aina sanoa olevani opiskelija, mutta apua jos pian ainoa tittelini onkin työtön työnhakija!

    Alkaneen vuoden ensimmäisiä projekteja onkin löytää mieleinen työpaikka, ja kehittää itseäni (viestinnän) ammattilaisena.

    3. Onnellinen avioliitto

    Älkää käsittäkö väärin. Meidän avioliittomme on jo nyt todella onnellinen. En kuitenkaan halua ottaa miestäni tai suhdettamme itsestäänselvyytenä tai keskittyä vain itseeni. Haluamme molemmat panostaa aktiivisesti parisuhteeseemme ja avioliittoomme, ja olla onnellisia yhdessä. Elämän mittainen projekti.

    4. Hollannin kielen oppiminen

    Hollannin alkeiskurssin loppumisen jälkeen ehdin jo ilmoittautua alkukeväästä alkavalle jatkokurssille. Toivon, että seuraavan kurssin myötä saisin lisää rohkeutta alkaa puhua ja tuottaa kieltä vielä enemmän. Ajatuksena olisi tällä kertaa panostaa itseopiskeluun hieman enemmän.

    Kieltä oppimalla pääsee huomattavasti paremmin sisään ympäröivään kulttuuriin ja piireihin, minkä lisäksi se helpottaa asioiden hoitamista. Toki Amsterdamissa puhutaan aivan mielettömän hyvää englantia, mutta ihmisten kanssa kommunikointi heidän äidinkielellään avaa lukuisia ovia joiden olemassaolosta ei edes tiedä kielitaidottomana expattina. Motivaatiota opiskeluun siis on!

    5. Matkailua, tekemistä, kokemista, näkemistä

    Tänäkin vuonna haluan jatkaa reissaamista, kokeilla, nähdä ja tehdä uusia asioita. Muutama Suomireissu kalenteriin on jo merkattuna, mutta muuten matkakalenteri ammottaa vielä tyhjyyttään.

    Tällä hetkellä elämäämme mahtuu niin isoja muuttuvia tekijöitä, että tässä vaiheessa vuotta ei uskalleta vielä tehdä tarkkoja suunnitelmia kovin pitkälle. Mutta sehän tarkoittaa vain enemmän kaikkea spontaania kivaa ja aikaa haaveilla!

    + Blogi

    Toivon, että tulevana vuonna onnistuisin panostamaan enemmän myös bloggailun haastavimmaksi kokemaan osuuteen: valokuvaukseen. Kirjoitan mielelläni ja juttua riittää, mutta kuvituspuolen olen aina kokenut vaikeaksi. En ole luonnostaan linssilude enkä kuljeskele ympäriinsä kamera kädessäni. Iso osa blogin kuvista onkin nopeita kännykkäräpsyjä. Mutta rehellisesti, kukapa meistä ei mielummin lukisi myös visuaalisesti kaunista juttua?

    Näin luettuina omat tavoitteeni kuulostavat ihan realistisilta. Katsotaan kuinka kehnon käy!

  • Katsaus vuoteen 2017

    Vuosi 2017 on ollut kiireinen ja stressaava, mutta kaikesta tohinasta huolimatta mukaan on mahtunut myös monta mahtavaa tapahtumaa, muistoa ja kokemusta. Näin vuoden viimeisenä päivänä onkin hyvä aika katsahtaa menneeseen vuoteen.

    Vuosi alkoi työntäyteisenä. Tein töitä kolmena päivänä viikossa ja kirjoitin gradua ja istuin viimeisillä kursseilla loput neljä päivää viikosta. Ehdittiin sentään ottaa muutama pieni breikki tähän tahkoamiseen käväisemällä viikonloppureissulla Antwerpenissa, ja viettämällä viikon lumisessa Ottawassa miehen perheen luona.

    Vapun tienoilla juhlittiin paitsi 25-vuotissynttäreitäni, myös polttareitani Suomessa. Tässä vaiheessa naimisiinmeno todella alkoi konkretisoitua, ja järjestelytkin olivat jo hyvällä mallilla.

    Kuva Susanna Nordvall

    Keväällä ja alkukesästi kalenteri täyttyi ystävien ja sukulaisten vieraillessa luonamme, minkä jälkeen olimmekin sen verran loman tarpeessa että karkasimme pitkäksi viikonlopuksi patikoimaan Englannin nummille. Virkistävän maaseutureissun jälkeen oli edessä paluu puurtamiseen ja loppurutistus gradun parissa.

    Kirjastossa kulutettujen päivien päätteeksi iso paino vierähti harteiltani kun sain gradun palautettua tarkastettavaksi, ja muutamaa viikkoa myöhemmin kuulin, että tuotokseni on mennyt kunnialla läpi.

    Kiitos tasaisen vierailijavirran, olemme ehtineet koluta hyvän palan Amsterdamia jo ensimmäisen vuoden aikana. Lukemattomia museoita, kahviloita, ravintoloita, katuja, kauppoja, kanaaleja, siltoja ja kujia. Monta suosikkia on jo löytynyt, mutta monta on vielä löytämättä.

    Kesä-heinäkuun vaihteessa oli meidän vuoromme lähteä taas vierailemaan Kanadaan. Tälle reissulle osui bridal showerini, miehen polttarit, rentouttava mökkiloma Quebecin metsissä sekä ystäviemme häät Niagaran alueella. Näiden juhlien jälkeen olikin sitten edessä jälleen paluu kiireiseen arkeen ja uuteen työhön.

    Vuoden kohokohta oli luonnollisesti meidän häämme. Häitä edeltävä viikko Helsingissä ja Tallinnassa oli aivan mahtava, ja hääpäivämme vieläkin parempi. Paikalle saapui meille rakkaita ihmisiä kaukaa ja läheltä, ja juhlat olivat onnistuneemmat kuin osasimme odottaakaan. Häistä puhutaan edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti, ja muistoihin on ihana palata. Myös häitä seurannut häämatka Mauritiukselle oli yksi vuoden parhaita juttuja. Kauniit maisemat ja maailman paras seura, kaksi viikkoa miettimättä lainkaan muuta maailmaa. En tiedä olenko koskaan ollut yhtä rentoutunut kuin tuolla reissulla.

    Häiden jälkeen syksyyn onkin mahtunut lähinnä arkista ahertamista ja lisää vieraiden viihdyttämistä. Jossain välissä käväisin päiväreissulla Brysselissä hoitamassa häitä seuranneita paperiasioita suurlähetystöllä, ja ihan joulun alla käytiin viikonloppureissulla Kölnissä ja Aarnhemissa. Joulun vietimme Ottawassa, ja uuden vuoden olen jo toista kertaa täällä Amsterdamissa.

    Tässä vaiheessa vuotta todellakin tuntuu siltä että töitä on painettu tiukkaan tahtiin ja kaikkeni antaen koko vuoden. Samalla mieheni on töiden ja viisumisumplimisten takia joutunut reissaamaan melkein yhtä ison lohkon vuodesta kun ollut kanssani täällä Amsterdamissa. Kiirettä ja stressiä on riittänyt, samoin vierailijoita. Vuoteen on myös osunut muutama ikimuistoinen lomareissu ja ihana muisto, jotka ovat tehneet kaikesta puurtamisesta sen arvoista. Nyt on hyvä hetki taputtaa itseään olalle ja tsempata kohti tulevaa.

    Mitä tulee blogin tämänvuotiseen taipaleeseen, päällimmäisenä ajatuksena on lähinnä onnistumisen iloa ja hyvät fiilikset siitä millainen yleisö blogin pariin on löytänyt. Sieltä ruutujen takaa löytyy ihania tyyppejä! Osa teistä on roikkunut mukana läpi hääsuunnittelujen ja jääneet seuraamaan vielä elämääni rouvana. Osa taas on uudempia lukijoita, joihin kuuluu iso joukko muita ulkosuomalaisia ja matkailusta kiinnostuneita. Kommentoiti ja keskustelu on ollut positiivista läpi vuoden, ja on yhteishenki on ollut aivan uskomatonta!

    Tunnustustakin vuoden mittaan on saatu, sillä blogini on äänestetty Vuoden hääblogi -finaaliin niin vuonna 2017 kuin 2018. Olen äärimmäisen innoissani aina kuullessani, että jotakuta oikeasti kiinnostaa, ja että blogia lukee aktiivisesti muutkin kuin siskoni! Kiitos siis kaikille äänestäneille, jakaneille ja kommentoineille! Vuorovaikutus on ehdottomasti tämän homman parasta antia.

    Lukijamäärät ovat kasvaneet aivan huimasti vuoden 2017 aikana. Samoin myös kohtuullisen tuore Instagram-tilini on otettu vastaan kovin lämpimästi. Numeroita tai tilastoja en tässä vaiheessa seuraa orjallisesti, sillä Nordic Wife on edelleen aivan täyden metamorfoosin keskellä. Hääblogista joksikin ihan muuksi.

    Koen yhä olevani uudehko, kokematon bloggaaja, mutta tiedän, että minulla on paljon annettavaa. Kieltämättä edelleen vähän nolottaa jakaa omia juttujani sosiaalisessa mediassa, omalla nimelläni. Saati myöntää kasvokkain kenellekään että bloggaan. Monta juttua pitäisi vielä opetella, ja jos aikaa vain olisi, uhraisin mielelläni hieman enemmän energiaa blogin pyörittämiseen. Olisi myös mahtava päästä myös tutustumaan muihin bloggaajiin ja viestinnän ammattilaisiin, ja päästä paremmin mukaan porukkaan. Ehkä tästä olisi tavoitteeksi tulevalle vuodelle..

    Kuten katsauksesta näkyy, vuoteen on mahtunut monenlaista, niin hyvässä kuin pahassakin. Paljon on opittu, eikä oppiminen todellakaan lopu tähän.

    Omat ajatukseni ovat jo tulevassa vuodessa. Minulla on kutkuttava fiilis siitä, että vuosi 2018 tuo mukanaan lisää suuria muutoksia ja monta uutta ja jännittävää haastetta, kokemusta ja muistoa. Mitä kaikkea, sitä en vielä tiedä. Mutta varmaa on, että en millään malttaisi odottaa!

    Ihanaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!
  • Olisiko jo aika asettua aloilleen?

    Viimeiset kuusi vuotta asuinmaa ja sitämyötä kotiosoite on vaihtunut tiuhaa tahtia. Tie on vienyt mielenkiintoisten mahdollisuuksien perässä pitkin maailmaa, ja onhan tämä ollut upea kokemus. Tässä kuluneen vuoden aikana on kuitenkin alkanut iskeä pakottava halu asettua aloilleen vähän pysyvämmin.

    Tällä hetkellä odotan niin sitä päivää, kun saamme käteen oman, tyhjän kodin avaimet, ja pääsemme rakentamaan siitä meille kodin. Sitä tunnetta, kun tietää varmaksi, että täällä ollaan ja pysytään pidempään kuin sen puoli vuotta. Moni expat-elämää kokeillut tai muuten vain wonderlust, gypsy at heart henkinen kanssaeläjä varmasti tietää tunteen.

    Jo monta vuotta ollaan menty eteenpäin niin, ettemme tiedä missä olemme tai mika tilanne on vuoden päästä. Ollaanko samassa kaupungissa tai maassa? Jos ei, niin missä ollaan? Onko meillä yksi vai kaksi kotia? Mikä työtilanne on? Miten pitkään viisumi on voimassa? Mita papereita täytyy muistaa täyttää seuraavaksi?

    Kuvat meidän kotoa otti Susanna Nordvall

    Vuosien ajan on innostuttu lähtemään milloin minnekin, milloin minkäkin mahdollisuuden perässä. Jossain jatkuvan matkalaukkuelämän aikana on kuitenkin taustalla on alkanut kytää ajatus yhteen paikkaan asettumisesta. Toki edelleen matkustaisimme paljon, mutta että meidän pienellä perheellä olisi pysyvä koti jossain. Että osaisi vastata mistä on kotoisin tai missä maassa ollaan että mummot saa laitettua synttärikortin.

    Missä sitten näemme itsemme tulevaisuudessa? Näiden kuuden ulkomailla asutun vuoden aikana koti on ollut Luxemburgissa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa, Etelä-Koreassa, Kanadassa, ja Hollannissa. On kaupunkeja joissa on viihdytty, ja niitä, joille ei syystä tai toisesta lämmetty. On myos paikkoja, joissa emme ole asuneet tai edes käyneet. Tällä hetkellä harkitsemme vain paikkoja, joissa tiedämme jo viihtyvamme.

    Vakituisempaa asuinpaikkaa ja omaa kotia on pyöritelty puheissa jo pitkään, joten toivotaan, että tulevien kuukausien aikana isot pyörät alkavat pyöriä ja saadaan asioita eteenpäin.

    Me olemme valmiita asettumaan aloillemme.

     

  • Aika sanoa kiitos

    On tullut aika sanoa kiitos.

    Kiitos kaikille teille ihanille lukijoille, jotka olette kanssaeläneet häähaaveilujen täyttämää vuotta. Kommenttiboksissa, sähköposteissa sekä sosiaalisen median kanavissa on vuoden aikana käyty lukuisia keskusteluja, tsempattu, intoiltu ja toisinaan selvitelty erimielisyyksiä. Keskustelujen sävy on pysynyt positiivisena, mikä on valanut uskoa blogiskenen parempaan tulevaisuuteen.

    Kiitos kanssabloggareille, jotka ovat inspiroineet niin minua kuin monia muitakin omilla häillään, sekä olleet aktiivisesti mukana keskusteluissa ja tapahtumissa. Hääbloggareiden keskuudessa nainen ei todellakaan ole naiselle susi! Tämän vuoden aikana oli ihana huomata miten mielettömän hyvässä hengessä hääblogeja kirjoitetaan ja kommentoidaan, ja millaisen yhteisön toisilleen tuntemattomat, samassa veneessä kelluvat morsiamet ovatkaan onnistuneet luomaan.

    Kiitos kaikille niille, jotka auttoivat tekemään meidän häistä aivan mahtavat! Ennenkaikkea kiitos perheillemme ja ystävillemme kaikesta siitä, mitä he ovat eteemme tehneet. Niin häiden alla kuin vuosien saatossakin. On onni tietää, että rinnalla seisoo tälläisiä ihmisiä. He eivät aina ole fyysisesti läsnä, mutta he ovat aina lähellä.

    Kiitos rakkaalle aviomiehelleni.

    Tämän tekstin myötä jälleen yksi hääblogi tulee tiensä päähän.

    It ain’t over till the fat lady sings..

    Nordic Wife ei kuitenkaan katoa vielä minnekään.

    Hääaiheiset tekstit siirtyvät jossain vaiheessa oman kategoriansa alle, ja blogi jatkaa elämäänsä rouvablogina. Painopiste pyörinee ulkosuomalaisuuden, matkailun ja lifestylen ympärillä. Välillä mennee sujuvasti aiheen vierestä. Usein pää pilvissä, mutta aina jalat tukevasti maassa. Eriasia sitten missä maassa.

    Bloggaaminen on osoittautunut aivan uskomattoman palkitsevaksi harrastukseksi ja vastapainoksi arkiselle ahertamiselle. Olen aina rakastanut niin lukemista kuin kirjoittamistakin, ja on ollut rohkaisevaa nähdä tilastoja ja kuulla lukijoilta miten jutut ovat uponneet! Jatkan tulevaisuudessakin bloggailua ihan vain omaksi ilokseni, toki teitä kuunnellen. En kuitenkaan halua ottaa paineita tai vaikeuttaa perheeni elämää kuvaamalla aivan kaikkea ja roikkumalla WordPressissä yöt läpeensä, vaan blogi kulkekoon ja kehittyköön omalla painollaan.

    Toivottavasti mahdollisimman moni teistä jää seuraamaan blogia siitäkin huolimatta, että aihepiirit elävät elämäntilanteen muuttumisen myötä. Ja toivottavasti mahdollisimman moni uusi lukija löytää tänne blogin asettuessa uusiin uomiinsa!

    Mikäli kuitenkin etsitte nimenomaan hääaiheista luettavaa, suosittelen Makean säännöllisesti päivittyvää hääblogilistausta sekä Häät – Ideoita ja inspiraatiota hääsuunnitteluun FB ryhmää. Yksittäisistä blogeista haluan nostaa esille omat henkilökohtaiset suosikkini, eli pikkusiskoni ja heidän suomalais-saksalaiset häänsä, sekä Kristan ja Jarkon upeat Kristallihäät. Näitä kahta ja muutamaa muuta hääaiheista blogia jään vielä seurailemaan, vaikka omalta osaltani hääjutut alkavat olla tässä. Kukapa sitä tosin tietää jos kaasoilu tai ystäväpiirin häät vielä nousevat esille bloginkin puolella, sillä rakkaudentäyteisiä ilmoituksia ja kutsuja tuntuu nyt satelevan joka tuutista!

    Sitä ennen, vielä kerran: KIITOS <3

  • Paperityöt sukunimen vaihtuessa

    Täällä alkaa vihdoin viimein olla häitä ja sukunimen vaihtoa seuranneet paperityöt loppusuoralla! Urakka on edennyt tasaisesti, vaikkakin varsin verkkaisesti. Uusittavia ja päivitettäviä papereita on yllättävän paljon, ja olen aika varma että niitä ilmestyy vielä lisää kun vähiten odottaa.. Tässä kuitenkin melko kattava muistilista siitä, mitä kaikkea pitää uusia sukunimen vaihtuessa.

    Itse aloitin häämatkalla niistä ”helpoista” ja tärkeysjärjestyksessä ehkä viimeisistä muutoksista: vaihdoin nimeni sosiaalisen median kanavissa ja loin uuden sähköpostiosoitteen. Sähköpostin kanssa joutui hieman kikkailemaan, sillä siinä missä nimikaimoja ennen oli kourallinen, löytyy niitä nyt useampi sata jos ei tuhansia. Kikkailtua on harrastettu myös töissä, kun yhdessä HR ja IT kollegoiden kanssa on yritetty saada nimiä vaihtumaan systeemeissä ja työsähköpostia ohjautumaan oikeaan osoitteeseen.

    Uusi sukunimi ehti päivittyä Suomen väestötietojärjestelmään joskus häämatkan aikana, joten kotiin palattuamme pääsin heti selvittelemään passin uusimista. Valitettavasti hommaa ei saanut tällä kertaa hoidettua sujuvasti netissä, eikä edes Hollannissa, vaan passin uusintaa varten jouduin matkustamaan Brysseliin ja vierailemaan Suomen suurlähetystössä. Kaikkien Benelux-maiden passiasiat nimittäin käsitellään siellä. Ei siis muuta kuin passikuvat matkaan, uuden nimmarin harjoittelua junamatkalla ja täyttämään paperit Belgiaan. Vajaan parin viikon odottelun jälkeen postipojat kiikuttivat uuden passin kotiovelle.

    Uuden passin (joka, anteeksi nyt vain, on ihan hirveän ruma verrattuna ihanaan ja kauniiseen vanhaan lumihiutalepassii – joo, olen edelleen hieman katkera) jälkeen oli helppo uusia pankkikortti ja parit nimelliset bonuskortit. Samalla ilmoittelin vuokranantajalle, sähkö-, puhelin- ja vesiyhtiölle sekä kuntosalille uudesta nimestä. Paikallisen väestötietojärjestelmän käsiteltyä muutokset moni taho, kuten yliopisto ja verottaja, saavat vielä automaattisesti ilmoituksen uudesta sukunimestä.

    Paikallisen lainsäädännön mukaan minun on tosiaankin käytävä ilmoittamassa parisuhdestatuksen muutoksesta kaupungille, ja samalla visiitillä päivitettävä sukunimeni tietokantaan sekä anottava uutta ajokorttia. Koska asun ulkomailla, on edessä pakkovaihto paikalliseen ajokorttiin. Ensimmäinen vapaa aika kaupungin virastoon löytyi vasta marraskuun loppupuoliskolta, eli pari kuukautta täällä asioidessa on jouduttu arpomaan kahden nimen välillä. Toivottavasti pian homma on kuitenkin pulkassa, ja pääsen totuttelemaan uuteen nimeen ja identiteettiin miettimättä millä nimellä esittäydyn.

    Papereiden ja korttien päivittämisen lisäksi uusi sukunimi on saanut pohtimaan omaa identiteettiäni. Erityisesti siksi, että tyttönimeni on kovin suomalainen -nen päätteinen nimi, mikä on taannut sen, että ihmiset osasivat yhdistää minut kotimaahani ja nimi jäänyt hyvällä tavalla ihmisten mieliin. Avioliiton myötä nimeni on entistä kansainvälisempi, suomalainen aksentti englantia puhuessa on hioutunut pois vuosien saatossa, eikä ulkonäönkään perusteella osata laittaa kartalle Pohjois-Eurooppaa tarkemmin. Nimen vaihtumisen myötä suomalaisuuteni ei enää olekaan muille yhtä ilmiselvää kuin aiemmin.

    Seison kuitenkin edelleen sen takana, että miehen sukunimeen vaihtaminen oli oikea päätös minulle ja meille.

  • Morsian, joka luuli ettei stressaa

    Syksy toi mukanaan paitsi kirpeät aamut ja keltaiset lehdet, myös valtavan määrän uutta energiaa. Nyt on intoa laittaa kotia, opiskella kieliä, panostaa työjuttuihin ja treenata. Minulla on taipumusta energiapuuskiin vuodenaikojen vaihtuessa, mutta nyt ollaan menty jo pari kuukautta aivan uusissa sfääreissä.

    Ihmettelin ääneen miten jaksankaan olla epätavallisen innostunut aivan kaikesta, kunnnes tajusin mistä tämän kauden valtaisa energiapuuska johtuu. Siitä, että häät ovat takana.

    En missään vaiheessa hääsuunnittelua kokenut stressaavani, vaan nautin suunnitteluvaiheesta täysin siemauksin. Siksi yllätyinkin suuresti, kun huomasin miten paljon rennompi ja onnellisempi olen ollut kuluneet pari kuukautta. Ennen häitämme häähömppä täytti mielen aina kun vapaa-aikaa löytyi, ja mielen perukoilla kummittelivat tekijäänsä odottelevat tehtavät silloinkin kun aikaa ei yksinkertaisesti ollut. Nyt, kun juhlat on juhlittu ja laskut maksettu, olen pystynyt hengittämään vapaammin ja energiaa on riittänyt paljon monipuolisemmin.

    Muistan miettineeni jossain vaiheessa miltä tuntuu kun häät ovat ohi. Iskeekö häiden jälkeinen masennus tai hää-ähky? No ei kumpikaan, vaan married bliss!

    Avioelämän ensimmäiset kuukaudet ovat olleet aivan mielettömän onnellisia. Arkemme ei muuttunut naimisiin menon jälkeen millään lailla, mutta paperilla ja asenteissa (niin omissa kuin muidenkin) jokin muuttui. Meistä tuli virallisesti perhe.

    Uskon kuitenkin, etta kahdella valinnalla oli iso vaikutus siihen, miten elämämme vaimona ja miehenä lähti käyntiin. Nimittäin sillä, että lähdimme häämatkalle heti häiden jalkeen, ja sillä, että maksoimme hää-aiheisest laskut pois samantien. Suosittelen molempia erittäin lämpimästi kaikille tuleville aviopareille.

    Häämatka, vaikka se olisi kuinka pieni, tarjoaa hengähdystauon asioiden hoitamisesta. Ennen häita on huimasti tehtävää, eikä se todellakaan lopu häihin. Edessä on vielä iso pino paperitöita aina kiitoskorteista passin uusimiseen ja muihin käytännön asioihin. Siksi pieni tauko kaikesta tekee enemmän kuin hyvää. Ja rehellisesti, kukapa ei haluaisi aloittaa avioelämäänsa kaksin rakkaimman kanssa?

    Laskujen maksamiseen on ihan luvallista varata tasoittava viinilasillinen, mutta lupaan, että laskut maksettuanne harteilta vierähtää suuri paino. Ei ole kiva kun monen sadan tai tuhannen euron lasku kummittelee mielen perukoilla. Fiilis on paljon kevyempi kun kaikki on hoidettu pois alta, ja voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä tulevaisuuteen.

    Näiden vinkkien myötä me jatkamme kohti talvea, täynnä tarmoa ja intoa kaikkea uutta ja ihanaa kohti!

    Kuvat Ida Lohela ja Susanna Nordvall

  • Viisi ensimmäistä vuotta

    Tapasimme tulevan aviomiehen kanssa päivälleen viisi vuotta sitten, St Patrick’s Dayna 2012. Paljon on mahtunut tälle välille, ja näin vuosipäivän kunniaksi haluan jakaa muutamia numeroita viidestä yhteisestä vuodestamme.

    2. Vuosia etäsuhteessa. Ensimmäiset pari vuotta meni etäsuhteessa, minkä päälle ollaan vielä myöhemmissä vaiheissa jouduttu viettämään pidempiä aikoja eri mantereilla. Etäsuhde on työläämpi kuin ”normaali”suhde, mutta kyllä siitäkin selviää. Ollaan elävä esimerkki tästä.

    4. Juotujen shottien määrä iltana jona tapasimme. Vihreästä oluesta puhumattakaan.

    6. Kellonaika aamuyöllä viisi vuotta sitten kun ilmoitin O:lle että minun on aika lähteä kotiin nukkumaan. Mies jäi seisomaan keskelle katua ja katsomaan kun kävelin pois. Myöhemmin hän kertoi tuon hetken olleen ”love at last sight”. Hetki, jolloin hän tajusi ettei halua mitään muuta niin paljon kuin tavata uudelleen, ja hetki, jolloin hän tajusi ettemme ehkä koskaan enää tapaisi.

    7. Asuttuja maita, yhdessä ja erikseen. Tavatessamme minä asuin Luxemburgissa, mies Englannissa. Luxista matkani jatkui Ruotsiin, ja sieltä Tanskan ja Etelä-Korean kautta Englantiin. O muutti tuolla välillä Lontoosta Kanadaan, ja minä seurasin perässä heti kun tilaisuus tuli. Viime syksynä opinnot kuitenkin toivat Hollantiin, ja oli miehen vuoro muuttaa mukana.

    Julmettu määrä lentopisteitä. Välillä tuntuu että pidetään koko ilmailubisnes pystyssä muttei silti saada mitään etuja priority boardingia lukuunottamatta.

    Tuhansia. Ne kerrat kun on sanottu ”Rakastan sinua”.

    2017. Vuosi jona menemme naimisiin.

    Toivottavasti tulevaisuuteen mahtuu vielä vuosia ja vuosikymmeniä yhteistä taivalta täynnä rakkautta

  • Häät = vauva?

    Kihloista ilmoittamisen myötä ovat vauvautelut (ja juorut) lisääntyneet huomattavasti. Tavallaan ymmärrän kyselyt, mehän ollaan parhaassa vauvantekoiässä ja elämäntilannekin alkaa näyttää siltä että jälkikasvu voisi sopia kuvioihin. Toisaalta taas ymmärrän myös ihmisten tuohtumisen siitä, että moni olettaa vauvan olevan syynä naimisiin menolle, tai että lapsia pitäisi siunaantua heti häiden jälkeen. Aihe koskettaa monia häitään järjestäviä ja tulevaisuuttaan suunnittelevia, ja siksi haluan hieman avata omia ajatuksiani aiheeseen liittyen, sekä herätellä asiallista keskustelua.

    Siinä missä joskus aikoinaan avioton lapsi saattoi olla kauhistus koko suvulle ja yhteisölle, on tilanne nykyään toinen. Perhekuvioita ja järjestelyjä on vaikka minkälaisia, eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua perheen perustamiseen ole.

    Omalla kohdallamme tärkeää on, että ollaan naimisissa ennen mahdollisia lapsia. Ei siksi, etteikö vakavasti voisi sitoutua ilman nimiä paperissa, vaan siksi, että meille se on helpompaa ja lapsemme saavat kaikki mahdolliset oikeudet, edut, ja mahdollisuudet. Erityisen tärkeää tämä on meille siksi, että me edustamme kahta eri kansalaisuutta, ja asumme ainakin toistaiseksi kolmannessa maassa. Tälläisessä tilanteessa paperityöt ovat aivan loputon suo. Haluamme taata lapsillemme kaksoiskansalaisuuden ja välttää ylimääräistä byrokratiaa, mikä onnistuu helpoiten vanhempien ollessa naimisissa.

    Toivomme molemmat että lapsia meille vielä suodaan, mutta milloin, sitä en osaa sanoa. Toivon kuitenkin ettei siitä udeltaisi meiltä tai muiltakaan. Ehkä lapsia ei haluta, ehkä niitä ei voida saada. Ehkä lapsia on menetetty tai vauva on saanut alkunsa yllättäen. Elämäntilanteita on niin monenlaisia, eikä koskaan voi tietää mitä asiassa on taustalla. Asiallisesti aiheesta voi keskustella, mutta koskaan ei pitäisi olettaa, että esimerkiksi häät automaattisesti tarkoittavat että nyt ollaan lisääntymässä.

    Millaisia ajatuksia tälläiset oletukset muissa herättävät?