• Olisiko jo aika asettua aloilleen?

    Viimeiset kuusi vuotta asuinmaa ja sitämyötä kotiosoite on vaihtunut tiuhaa tahtia. Tie on vienyt mielenkiintoisten mahdollisuuksien perässä pitkin maailmaa, ja onhan tämä ollut upea kokemus. Tässä kuluneen vuoden aikana on kuitenkin alkanut iskeä pakottava halu asettua aloilleen vähän pysyvämmin.

    Tällä hetkellä odotan niin sitä päivää, kun saamme käteen oman, tyhjän kodin avaimet, ja pääsemme rakentamaan siitä meille kodin. Sitä tunnetta, kun tietää varmaksi, että täällä ollaan ja pysytään pidempään kuin sen puoli vuotta. Moni expat-elämää kokeillut tai muuten vain wonderlust, gypsy at heart henkinen kanssaeläjä varmasti tietää tunteen.

    Jo monta vuotta ollaan menty eteenpäin niin, ettemme tiedä missä olemme tai mika tilanne on vuoden päästä. Ollaanko samassa kaupungissa tai maassa? Jos ei, niin missä ollaan? Onko meillä yksi vai kaksi kotia? Mikä työtilanne on? Miten pitkään viisumi on voimassa? Mita papereita täytyy muistaa täyttää seuraavaksi?

    Kuvat meidän kotoa otti Susanna Nordvall

    Vuosien ajan on innostuttu lähtemään milloin minnekin, milloin minkäkin mahdollisuuden perässä. Jossain jatkuvan matkalaukkuelämän aikana on kuitenkin taustalla on alkanut kytää ajatus yhteen paikkaan asettumisesta. Toki edelleen matkustaisimme paljon, mutta että meidän pienellä perheellä olisi pysyvä koti jossain. Että osaisi vastata mistä on kotoisin tai missä maassa ollaan että mummot saa laitettua synttärikortin.

    Missä sitten näemme itsemme tulevaisuudessa? Näiden kuuden ulkomailla asutun vuoden aikana koti on ollut Luxemburgissa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa, Etelä-Koreassa, Kanadassa, ja Hollannissa. On kaupunkeja joissa on viihdytty, ja niitä, joille ei syystä tai toisesta lämmetty. On myos paikkoja, joissa emme ole asuneet tai edes käyneet. Tällä hetkellä harkitsemme vain paikkoja, joissa tiedämme jo viihtyvamme.

    Vakituisempaa asuinpaikkaa ja omaa kotia on pyöritelty puheissa jo pitkään, joten toivotaan, että tulevien kuukausien aikana isot pyörät alkavat pyöriä ja saadaan asioita eteenpäin.

    Me olemme valmiita asettumaan aloillemme.

     

  • Aika sanoa kiitos

    On tullut aika sanoa kiitos.

    Kiitos kaikille teille ihanille lukijoille, jotka olette kanssaeläneet häähaaveilujen täyttämää vuotta. Kommenttiboksissa, sähköposteissa sekä sosiaalisen median kanavissa on vuoden aikana käyty lukuisia keskusteluja, tsempattu, intoiltu ja toisinaan selvitelty erimielisyyksiä. Keskustelujen sävy on pysynyt positiivisena, mikä on valanut uskoa blogiskenen parempaan tulevaisuuteen.

    Kiitos kanssabloggareille, jotka ovat inspiroineet niin minua kuin monia muitakin omilla häillään, sekä olleet aktiivisesti mukana keskusteluissa ja tapahtumissa. Hääbloggareiden keskuudessa nainen ei todellakaan ole naiselle susi! Tämän vuoden aikana oli ihana huomata miten mielettömän hyvässä hengessä hääblogeja kirjoitetaan ja kommentoidaan, ja millaisen yhteisön toisilleen tuntemattomat, samassa veneessä kelluvat morsiamet ovatkaan onnistuneet luomaan.

    Kiitos kaikille niille, jotka auttoivat tekemään meidän häistä aivan mahtavat! Ennenkaikkea kiitos perheillemme ja ystävillemme kaikesta siitä, mitä he ovat eteemme tehneet. Niin häiden alla kuin vuosien saatossakin. On onni tietää, että rinnalla seisoo tälläisiä ihmisiä. He eivät aina ole fyysisesti läsnä, mutta he ovat aina lähellä.

    Kiitos rakkaalle aviomiehelleni.

    Tämän tekstin myötä jälleen yksi hääblogi tulee tiensä päähän.

    It ain’t over till the fat lady sings..

    Nordic Wife ei kuitenkaan katoa vielä minnekään.

    Hääaiheiset tekstit siirtyvät jossain vaiheessa oman kategoriansa alle, ja blogi jatkaa elämäänsä rouvablogina. Painopiste pyörinee ulkosuomalaisuuden, matkailun ja lifestylen ympärillä. Välillä mennee sujuvasti aiheen vierestä. Usein pää pilvissä, mutta aina jalat tukevasti maassa. Eriasia sitten missä maassa.

    Bloggaaminen on osoittautunut aivan uskomattoman palkitsevaksi harrastukseksi ja vastapainoksi arkiselle ahertamiselle. Olen aina rakastanut niin lukemista kuin kirjoittamistakin, ja on ollut rohkaisevaa nähdä tilastoja ja kuulla lukijoilta miten jutut ovat uponneet! Jatkan tulevaisuudessakin bloggailua ihan vain omaksi ilokseni, toki teitä kuunnellen. En kuitenkaan halua ottaa paineita tai vaikeuttaa perheeni elämää kuvaamalla aivan kaikkea ja roikkumalla WordPressissä yöt läpeensä, vaan blogi kulkekoon ja kehittyköön omalla painollaan.

    Toivottavasti mahdollisimman moni teistä jää seuraamaan blogia siitäkin huolimatta, että aihepiirit elävät elämäntilanteen muuttumisen myötä. Ja toivottavasti mahdollisimman moni uusi lukija löytää tänne blogin asettuessa uusiin uomiinsa!

    Mikäli kuitenkin etsitte nimenomaan hääaiheista luettavaa, suosittelen Makean säännöllisesti päivittyvää hääblogilistausta sekä Häät – Ideoita ja inspiraatiota hääsuunnitteluun FB ryhmää. Yksittäisistä blogeista haluan nostaa esille omat henkilökohtaiset suosikkini, eli pikkusiskoni ja heidän suomalais-saksalaiset häänsä, sekä Kristan ja Jarkon upeat Kristallihäät. Näitä kahta ja muutamaa muuta hääaiheista blogia jään vielä seurailemaan, vaikka omalta osaltani hääjutut alkavat olla tässä. Kukapa sitä tosin tietää jos kaasoilu tai ystäväpiirin häät vielä nousevat esille bloginkin puolella, sillä rakkaudentäyteisiä ilmoituksia ja kutsuja tuntuu nyt satelevan joka tuutista!

    Sitä ennen, vielä kerran: KIITOS <3

  • Paperityöt sukunimen vaihtuessa

    Täällä alkaa vihdoin viimein olla häitä ja sukunimen vaihtoa seuranneet paperityöt loppusuoralla! Urakka on edennyt tasaisesti, vaikkakin varsin verkkaisesti. Uusittavia ja päivitettäviä papereita on yllättävän paljon, ja olen aika varma että niitä ilmestyy vielä lisää kun vähiten odottaa.. Tässä kuitenkin melko kattava muistilista siitä, mitä kaikkea pitää uusia sukunimen vaihtuessa.

    Itse aloitin häämatkalla niistä ”helpoista” ja tärkeysjärjestyksessä ehkä viimeisistä muutoksista: vaihdoin nimeni sosiaalisen median kanavissa ja loin uuden sähköpostiosoitteen. Sähköpostin kanssa joutui hieman kikkailemaan, sillä siinä missä nimikaimoja ennen oli kourallinen, löytyy niitä nyt useampi sata jos ei tuhansia. Kikkailtua on harrastettu myös töissä, kun yhdessä HR ja IT kollegoiden kanssa on yritetty saada nimiä vaihtumaan systeemeissä ja työsähköpostia ohjautumaan oikeaan osoitteeseen.

    Uusi sukunimi ehti päivittyä Suomen väestötietojärjestelmään joskus häämatkan aikana, joten kotiin palattuamme pääsin heti selvittelemään passin uusimista. Valitettavasti hommaa ei saanut tällä kertaa hoidettua sujuvasti netissä, eikä edes Hollannissa, vaan passin uusintaa varten jouduin matkustamaan Brysseliin ja vierailemaan Suomen suurlähetystössä. Kaikkien Benelux-maiden passiasiat nimittäin käsitellään siellä. Ei siis muuta kuin passikuvat matkaan, uuden nimmarin harjoittelua junamatkalla ja täyttämään paperit Belgiaan. Vajaan parin viikon odottelun jälkeen postipojat kiikuttivat uuden passin kotiovelle.

    Uuden passin (joka, anteeksi nyt vain, on ihan hirveän ruma verrattuna ihanaan ja kauniiseen vanhaan lumihiutalepassii – joo, olen edelleen hieman katkera) jälkeen oli helppo uusia pankkikortti ja parit nimelliset bonuskortit. Samalla ilmoittelin vuokranantajalle, sähkö-, puhelin- ja vesiyhtiölle sekä kuntosalille uudesta nimestä. Paikallisen väestötietojärjestelmän käsiteltyä muutokset moni taho, kuten yliopisto ja verottaja, saavat vielä automaattisesti ilmoituksen uudesta sukunimestä.

    Paikallisen lainsäädännön mukaan minun on tosiaankin käytävä ilmoittamassa parisuhdestatuksen muutoksesta kaupungille, ja samalla visiitillä päivitettävä sukunimeni tietokantaan sekä anottava uutta ajokorttia. Koska asun ulkomailla, on edessä pakkovaihto paikalliseen ajokorttiin. Ensimmäinen vapaa aika kaupungin virastoon löytyi vasta marraskuun loppupuoliskolta, eli pari kuukautta täällä asioidessa on jouduttu arpomaan kahden nimen välillä. Toivottavasti pian homma on kuitenkin pulkassa, ja pääsen totuttelemaan uuteen nimeen ja identiteettiin miettimättä millä nimellä esittäydyn.

    Papereiden ja korttien päivittämisen lisäksi uusi sukunimi on saanut pohtimaan omaa identiteettiäni. Erityisesti siksi, että tyttönimeni on kovin suomalainen -nen päätteinen nimi, mikä on taannut sen, että ihmiset osasivat yhdistää minut kotimaahani ja nimi jäänyt hyvällä tavalla ihmisten mieliin. Avioliiton myötä nimeni on entistä kansainvälisempi, suomalainen aksentti englantia puhuessa on hioutunut pois vuosien saatossa, eikä ulkonäönkään perusteella osata laittaa kartalle Pohjois-Eurooppaa tarkemmin. Nimen vaihtumisen myötä suomalaisuuteni ei enää olekaan muille yhtä ilmiselvää kuin aiemmin.

    Seison kuitenkin edelleen sen takana, että miehen sukunimeen vaihtaminen oli oikea päätös minulle ja meille.

  • Morsian, joka luuli ettei stressaa

    Syksy toi mukanaan paitsi kirpeät aamut ja keltaiset lehdet, myös valtavan määrän uutta energiaa. Nyt on intoa laittaa kotia, opiskella kieliä, panostaa työjuttuihin ja treenata. Minulla on taipumusta energiapuuskiin vuodenaikojen vaihtuessa, mutta nyt ollaan menty jo pari kuukautta aivan uusissa sfääreissä.

    Ihmettelin ääneen miten jaksankaan olla epätavallisen innostunut aivan kaikesta, kunnnes tajusin mistä tämän kauden valtaisa energiapuuska johtuu. Siitä, että häät ovat takana.

    En missään vaiheessa hääsuunnittelua kokenut stressaavani, vaan nautin suunnitteluvaiheesta täysin siemauksin. Siksi yllätyinkin suuresti, kun huomasin miten paljon rennompi ja onnellisempi olen ollut kuluneet pari kuukautta. Ennen häitämme häähömppä täytti mielen aina kun vapaa-aikaa löytyi, ja mielen perukoilla kummittelivat tekijäänsä odottelevat tehtavät silloinkin kun aikaa ei yksinkertaisesti ollut. Nyt, kun juhlat on juhlittu ja laskut maksettu, olen pystynyt hengittämään vapaammin ja energiaa on riittänyt paljon monipuolisemmin.

    Muistan miettineeni jossain vaiheessa miltä tuntuu kun häät ovat ohi. Iskeekö häiden jälkeinen masennus tai hää-ähky? No ei kumpikaan, vaan married bliss!

    Avioelämän ensimmäiset kuukaudet ovat olleet aivan mielettömän onnellisia. Arkemme ei muuttunut naimisiin menon jälkeen millään lailla, mutta paperilla ja asenteissa (niin omissa kuin muidenkin) jokin muuttui. Meistä tuli virallisesti perhe.

    Uskon kuitenkin, etta kahdella valinnalla oli iso vaikutus siihen, miten elämämme vaimona ja miehenä lähti käyntiin. Nimittäin sillä, että lähdimme häämatkalle heti häiden jalkeen, ja sillä, että maksoimme hää-aiheisest laskut pois samantien. Suosittelen molempia erittäin lämpimästi kaikille tuleville aviopareille.

    Häämatka, vaikka se olisi kuinka pieni, tarjoaa hengähdystauon asioiden hoitamisesta. Ennen häita on huimasti tehtävää, eikä se todellakaan lopu häihin. Edessä on vielä iso pino paperitöita aina kiitoskorteista passin uusimiseen ja muihin käytännön asioihin. Siksi pieni tauko kaikesta tekee enemmän kuin hyvää. Ja rehellisesti, kukapa ei haluaisi aloittaa avioelämäänsa kaksin rakkaimman kanssa?

    Laskujen maksamiseen on ihan luvallista varata tasoittava viinilasillinen, mutta lupaan, että laskut maksettuanne harteilta vierähtää suuri paino. Ei ole kiva kun monen sadan tai tuhannen euron lasku kummittelee mielen perukoilla. Fiilis on paljon kevyempi kun kaikki on hoidettu pois alta, ja voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä tulevaisuuteen.

    Näiden vinkkien myötä me jatkamme kohti talvea, täynnä tarmoa ja intoa kaikkea uutta ja ihanaa kohti!

    Kuvat Ida Lohela ja Susanna Nordvall

  • Viisi ensimmäistä vuotta

    Tapasimme tulevan aviomiehen kanssa päivälleen viisi vuotta sitten, St Patrick’s Dayna 2012. Paljon on mahtunut tälle välille, ja näin vuosipäivän kunniaksi haluan jakaa muutamia numeroita viidestä yhteisestä vuodestamme.

    2. Vuosia etäsuhteessa. Ensimmäiset pari vuotta meni etäsuhteessa, minkä päälle ollaan vielä myöhemmissä vaiheissa jouduttu viettämään pidempiä aikoja eri mantereilla. Etäsuhde on työläämpi kuin ”normaali”suhde, mutta kyllä siitäkin selviää. Ollaan elävä esimerkki tästä.

    4. Juotujen shottien määrä iltana jona tapasimme. Vihreästä oluesta puhumattakaan.

    6. Kellonaika aamuyöllä viisi vuotta sitten kun ilmoitin O:lle että minun on aika lähteä kotiin nukkumaan. Mies jäi seisomaan keskelle katua ja katsomaan kun kävelin pois. Myöhemmin hän kertoi tuon hetken olleen ”love at last sight”. Hetki, jolloin hän tajusi ettei halua mitään muuta niin paljon kuin tavata uudelleen, ja hetki, jolloin hän tajusi ettemme ehkä koskaan enää tapaisi.

    7. Asuttuja maita, yhdessä ja erikseen. Tavatessamme minä asuin Luxemburgissa, mies Englannissa. Luxista matkani jatkui Ruotsiin, ja sieltä Tanskan ja Etelä-Korean kautta Englantiin. O muutti tuolla välillä Lontoosta Kanadaan, ja minä seurasin perässä heti kun tilaisuus tuli. Viime syksynä opinnot kuitenkin toivat Hollantiin, ja oli miehen vuoro muuttaa mukana.

    Julmettu määrä lentopisteitä. Välillä tuntuu että pidetään koko ilmailubisnes pystyssä muttei silti saada mitään etuja priority boardingia lukuunottamatta.

    Tuhansia. Ne kerrat kun on sanottu ”Rakastan sinua”.

    2017. Vuosi jona menemme naimisiin.

    Toivottavasti tulevaisuuteen mahtuu vielä vuosia ja vuosikymmeniä yhteistä taivalta täynnä rakkautta

  • Häät = vauva?

    Kihloista ilmoittamisen myötä ovat vauvautelut (ja juorut) lisääntyneet huomattavasti. Tavallaan ymmärrän kyselyt, mehän ollaan parhaassa vauvantekoiässä ja elämäntilannekin alkaa näyttää siltä että jälkikasvu voisi sopia kuvioihin. Toisaalta taas ymmärrän myös ihmisten tuohtumisen siitä, että moni olettaa vauvan olevan syynä naimisiin menolle, tai että lapsia pitäisi siunaantua heti häiden jälkeen. Aihe koskettaa monia häitään järjestäviä ja tulevaisuuttaan suunnittelevia, ja siksi haluan hieman avata omia ajatuksiani aiheeseen liittyen, sekä herätellä asiallista keskustelua.

    Siinä missä joskus aikoinaan avioton lapsi saattoi olla kauhistus koko suvulle ja yhteisölle, on tilanne nykyään toinen. Perhekuvioita ja järjestelyjä on vaikka minkälaisia, eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua perheen perustamiseen ole.

    Omalla kohdallamme tärkeää on, että ollaan naimisissa ennen mahdollisia lapsia. Ei siksi, etteikö vakavasti voisi sitoutua ilman nimiä paperissa, vaan siksi, että meille se on helpompaa ja lapsemme saavat kaikki mahdolliset oikeudet, edut, ja mahdollisuudet. Erityisen tärkeää tämä on meille siksi, että me edustamme kahta eri kansalaisuutta, ja asumme ainakin toistaiseksi kolmannessa maassa. Tälläisessä tilanteessa paperityöt ovat aivan loputon suo. Haluamme taata lapsillemme kaksoiskansalaisuuden ja välttää ylimääräistä byrokratiaa, mikä onnistuu helpoiten vanhempien ollessa naimisissa.

    Toivomme molemmat että lapsia meille vielä suodaan, mutta milloin, sitä en osaa sanoa. Toivon kuitenkin ettei siitä udeltaisi meiltä tai muiltakaan. Ehkä lapsia ei haluta, ehkä niitä ei voida saada. Ehkä lapsia on menetetty tai vauva on saanut alkunsa yllättäen. Elämäntilanteita on niin monenlaisia, eikä koskaan voi tietää mitä asiassa on taustalla. Asiallisesti aiheesta voi keskustella, mutta koskaan ei pitäisi olettaa, että esimerkiksi häät automaattisesti tarkoittavat että nyt ollaan lisääntymässä.

    Millaisia ajatuksia tälläiset oletukset muissa herättävät?
  • Maailman paras mies

    Mari haastoi jokin aika sitten kaikki bloggaavat morsiamet kertomaan miksi oma mies on maailman ihanin. Ja koska mulla nyt sattuu olemaan maailman paras hubby-to-be, kerron mielelläni miksi.

    O on maailman ihanin tuleva aviomies koska..
    … hän tekee hyvää ruokaa, ja kokkailee mielellään. Keittiössä puuhaileva mies on uskomattoman seksikäs.
    … hän on herrasmies. O avaa ovet, auttaa takin päälle, maksaa ravintolassa, ja kävelee tien autojenpuoleisella reunalla. Hän on huomaavainen, kohtelias, ja antelias.
    .. hänellä on elefantin muisti ja haukan huomiokyky. Hän muistaa ihan minimaalisen pieniä juttuja ja tai kommentteja joita suustani on pääsyt, ja huomaa kaiken aina uudesta kynsilakasta salaiseen suklaakätköön. O myös osaa listata ja kuvailla varmaan kaikki NHL:ssä tehdyt maalit viimeisen 25 vuoden ajalta, sekä muita äärettömän tärkeitä juttuja.
    .. hän kannustaa ja vaatii minua tekemään enemmän. Oli kyse sitten kouluhommista, liikunnasta tai uuden reseptin kokeilemisesta, O jaksaa aina kannustaa tekemään ja kokeilemaan, eikä ”en jaksa” kuulu hänen sanastoonsa.
    .. halaa ja pussaa ja kertoo (ja osoittaa) rakastavansa monta kertaa päivässä, joka ikinen päivä.
    .. hän on näppärä ja osaa melkein mitä vaan, oli kyse sitten Ikea-lipaston kasaamisesta tai tukkeutuneen vessanpöntön korjaamisesta.
    .. hän vie roskat ulos ja tiskaa. Nämä kaksi on mun ylivoimaiset inhokki kotityöt, ja O hoitaa molemmat mukisematta ja enempiä kyselemättä.
    .. olemme molemmat yhtälailla lukutoukkia kaappinörttejä, jotka rakastavat niin bisnesluokassa lentämistä ja samppanjaa kuin telttailua ja makkaranpaistoa nuotiolla. Olemme toistemme parhaita ystäviä ja jaamme samat toiveet ja tulevaisuuden suunnitelmat.

    Tosiasiassa, jos listaisin aivan kaikki syyt miksi rakastan O:ta ja mikä tekee hänestä maailman parhaan miehen, olisi lista aivan loputtoman pitkä. Tämä on vain pintaraapaisu kaikista niistä asioista jotka saivat minut rakastumaan mieheeni, ja jolle tulen muutaman kuukauden päästä sanomaan tahdon.

    PS. Viikonloppuna suunnataan Antewerpeniin vihkisormusshoppailemaan!

  • Wife (-to-be)

    Tässä kuluneen kuukauden kahden aikana mies on jostain syystä täysin oma-aloitteisesti alkanut viittaamaan minuun vaimona. Tai wife:han se hänelle on.

     Kuva parin vuoden takaa O:n siskon häitä seuranneelta vaellukselta Kanadan Albertasta.

    Ei olla vielä naimisiin asti ehditty, mutta herranjestas sulan joka kerta kun kuulen miehen puhuvan minusta vaimona! Tätä tapahtuu erityisesti uusien ihmisten kanssa ja muille puhuessa, ei juurikaan kahden kesken. Tainnut tuo kaksilahkeinen tosiaan sisäistää sen että naimisiin ollaan menossa!

    Vielä kun itsekin ymmärtäisi että me ollaan ihan aikuisten oikeasti aviopari loppukesästä!!