• Etäsuhteessa

    Tätä kirjoittaessani seuraan samalla Blue Jaysien toista postseason peliä ja keskustelen baseballista ja vähän muustakin miehen kanssa. Tosin tämä keskustelu, kuten monet muutkin, käydään pikaviestimien kautta. Meidät nimittäin erottaa tällä hetkellä niin valtameri kuin kuuden tunnin aikaerokin.

    Olosuhteiden pakosta vietämme vielä toistaiseksi tuntemattoman pätkän kihlauksestamme etäsuhteessa. Kerta ei ole ensimmäinen, mutta ei rakkaimmasta ihmisesta erossa oleminen koskaan herkkua ole. Pidetään tiivisti yhteyttä viestien ja puheluiden välityksellä, ja onneksi pystymme näkemään toisiamme kohtuullisen usein vaikka välimatka onkin pitkä.

    Muutettuani Amsterdamiin vietimme viitisen viikkoa putkeen erossa toisistamme, jonka jälkeen mies lensi tänne viikon vierailulle. Vaikka muutto ulkomailla ei ollut ensimmäinen eikäs edes viides, oli se tällä kertaa tavallista raskaampi. Saavuin maahan ilman tietoa asunnosta, ja totesin heti alkuun että asuntotilanne täällä on juurikin niin huono kuin ennakkoon peloteltiin. Ja koska ei tosiaan ollut varaa eikä halua asua hotellissa yhtään pidempään kuin on pakko, vietin ensimmäisen viikon täällä stressaten asunnosta ja asioiden järjestymisestä. Ja uskokaa pois, stressasin todella paljon! O oli onneksi aivan mieletön tuki ja turva myös etänä, ja nyt kun elämä täällä on saatu mukavasti aluilleen joutaa jo vähän rentoutumaankin.

    Arjessa meillä molemmilla on työt ja opiskelut mitkä pitävät kiireisenä, mutta kyllä sitä silti huomaa jatkuvasti kaipaavansa toista juttuseuraksi, vastustajaksi Scrabble matsiin tai kokkaamaan illallista yhdessä. Lisäksi ollaan saatu huomata miten meille on yhdessä asuessa ihan vahingossa muodostuneet molemmille omat kotityömme: mies joutui soittamaan minulle kysyäkseen miten imuri tyhjennetään ja minne syys- ja talvivaatteet on säilötty, samalla kun itse jouduin pitkästä aikaa tarttumaan tiskiharjaan ja tuskailemaan kun roskat eivät kävelekään itsestään ulos. Kyllähän me toki itseksemmekin selviämme, mutta kyllä me vaan ollaan ihan pirun hyvä tiimi yhdessä! Nyt meneillään on jälleen reilun kuukauden ero ennen kuin näemme toisemme. Vuoden loppua kohti pääsemme näillä näkymin viettämään enemmän aikaa samassa osoitteessa, ja toivottavasti keväällä viimeistään asumme taas vakituisesti yhdessä. Pitäkää peukut pystyssä!

  • Vierailla mailla

    Uuteen maahan muuttaminen on sekä hyvä että huono ajankohta uuden blogin aloittamiselle. Materiaaliahan tästä irtoaa aivan varmasti, mutta tällä hetkellä tilanne täällä on lievästi kaaoottinen, ja ajatukset muualla kuin kirjoittamisessa. Majailen tällä hetkellä hotellissa, ja päivät ravaan asuntonäytöissä sekä hoitamassa asioita kuntoon. Sen verran on jo saatu aikaan että paikallinen puhelinnumero, polkupyörä ja pankkitili löytyy. Samoin kuin opiskelijakortti. Asunnon suhteen tilanne Amsterdamissa on kauniisti sanoen haastava. Kysyntää on paljon enemmän kuin tarjontaa, hintataso korkea, ja asunnon kunnosta saati välittäjästä ei koskaan tiedä. Yhdestä näytöstä jäi tosi huono fiilis, kaikkea sitä ulkkareille yritetäänkin syöttää. Nyt meillä on kuitenkin muutama varsin varteenotettava vaihtoehto, joten toivotaan että saadaan pian lopullinen päätös tehtyä, neuvottelut kunnialla loppuun ja avaimet käteen viimeistään loppuviikosta! Pitäkää siis peukut pystyssä!

    Meille tämä ei onneksi ole ensimmäinen kerta kun muutetaan ulkomailla, joten homma on edes jotenkin tuttua, vaikka uutta ja odottamatonta tuleekin vastaan jokaisen muuton yhteydessä. Itsehän muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille syksyllä 2011, ja sille tielle jäin. Tuolloin lähdin juuri lakin saaneena au pairiksi Luxemburgiin. Luxissa viihdyin mainiosti vuoden verran, ja tuon vuoden aikana tavattiin myös mieheni kanssa. Ulkomailla vietetyn mahtavan vuoden jälkeen Suomeen paluu ei yhtään houkuttanut, joten päädyin hakemaan yliopistoon Ruotsiin. Niin kävi että yliopiston ovet avautuivat, ja Etelä-Karjalan likan tie vei Skåneen. Ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen jäin kesätöihin samalle alueelle, mutta sillan toiselle puolelle, eli Kööpenhaminaan. Rakastuin köpikseen, mikä teki Ruotsiin paluusta hankalan. Toisena ja kolmantena vuonna oppinnot onneksi tarjosivat mahdollisuuden vaihto-opinnoille, joten minähän lähdin: ensin puoleksi vuodeksi Souliin, Etelä-Koreaan, ja sitten vielä toiseksi Newcastleen, Englantiin. Kesän vaihtojen välissä vietin miehen luona Kanadassa avovaimoilua opetellen. Vaihtojen jälkeen pyörähdin Ruotsissa enää parin kuukauden verran ennen kuin tyhjensin yksiöni ja lensin rapakon taakse rakkauden perässä. Kirjoittelin kandin valmiiksi Torontossa ja valmistuin vihdoin yliopistosta ennen kuin aloitin työharjoittelun paikallisessa sanomalehdessä. Puoli vuotta toimittajaharjoittelijana vierähti nopeasti, ennen kuin jälleen tuli aika pakata kamat ja muuttaa, tällä kertaa tänne Amsterdamiin maisteriopintojen perässä.

    Mies on kotimaansa Kanadan lisäksi asunut useamman vuoden Englannissa, mikä myös mahdollisti meidän etäsuhteen. Nähtiin toisiamme muutaman viikon välein, ja kyläiltiin aina niin pitkään kuin mahdollista. Näiden vierailujen lisäksi ollaan reissattu yhdessä ja erikseen lukemattomat kerrat. Tällä hetkellä tilanne on se, että minä olen jo Euroopassa, mutta mies vielä Kanadassa. Näin siis koska ei vain saatu työ- ja kouluaikatauluja sovitettua niin että päästäisiin matkaan samaan aikaan. Ei varmaan tarvitse sanoa että odotan kuin kuuta nousevaa että myös mies pääsee muuttokuormansa kanssa Hollantiin..