Bloggaaminen omalla naamalla

Minä, kuten lukuisat muutkin bloggaavat kanssamorsiamet, kirjoitan nettiin häistämme ja ajatuksistani julkisesti omalla nimelläni ja naamallani. Tästä päätöksestä on keskusteltu kotona sulhasen kanssa, plussia ja miinuksia on listattu ja onpa tätä koko hommaa kyseenalaistettukin. Välillä nimittäin tuntuu hurjalta avata elämäämme, parisuhdettamme ja häitämme kenen tahansa löydettäväksi ja riepoteltavaksi. Blogi on luonnollisesti vain pintaraapaisu siihen mitä kulisseissa todella tapahtuu, mutta kaikki eivät tätä aina meinaa muistaa tai ymmärtää. Siksi kieltämättä välillä pelkäänkin kammottavia väärinymmärryksiä tai verisiä loukkaantumisia tarttuessani johonkin hieman provosoivaan tyyliin tai esittäessäni valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä tai suunnitelmia. Toistaiseksi olen onneksi välttänyt kaikista ikävimmiltä kommenteilta, ja on ollut mahtava huomata miten ihana, aktiivinen ja monimuotoinen bloggaavien suomalaismorsianten joukko on!

Blogini ei ole salaisuus, mutta tein tietoisen päätöksen olla huutelematta tästä tutuille ja sukulaisille. Olemme avoimesti kertoneet ajatuksistamme ja ideoistamme häihin liittyen kaikille ketkä niistä ovat kyselleet, eli ei täällä mitään suuria salaisuuksia tai yllätyksiä piilotella. En kuitenkaan koe tarpeelliseksi jakaa suunniteluvaihetta saati loputtomia pohdintoja ja päätöksiä (syvällisiä tai ei) koko vierasjoukon kesken. En kuitenkaan halua alkaa sensuroida blogiani sillä perusteella, että joku tuttu tänne eksyy. Siinähän eksyy, ja toivottavasti jää vakkarilukijaksi!

Muistelen maininneeni täällä jo aiemmin, että stressasin aikoinaan aivan hirvittävän paljon sitä, että joku muu lukee tuotoksiani. Hassua sinänsä, koska olen rakastanut lukemista ja kirjoittamista aivan lapsesta saakka, ja uskokaa pois, molempia on tullut tehtyä lukemattomia tunteja. Minua kannustettiin aina molempiin ja sain paljon positiivista palautetta kirjoituksistani, mutten silti koskaan vapaaehtoisesti antanut kenenkään lukea tekstejäni. Tästä kauhusta yli pääseminen vaati sen, että sain työpaikan sanomalehdessä. Herranjestas miten sydän lähti ylikierroksille kun ensimmäisen kerran näin oman tekstini painettuna lehteen. Tai kun tuntematon ihminen ilmoitti että luki juttuni ja tykkäsi siitä. Tai luki juttuni, ja ilmoitti että se oli aivan kamala ja virheellinen. Vasta monen monituisen artikkelin ja bylinen jälkeen pääsin yli siitä ahdistuksesta, että oma nimi ja kuva on liitettynä kirjoittamaani tekstiin. Nykyään olen sinut tämän asian kanssa, enkä pelkää kirjoittaa ja julkaista omana itsenäni. Päinvastoin, teen sen oikein mielelläni.

Tämä pohdiskelu alkoi siitä, kun Facebookin salaisesta hääryhmästä vuodettiin (taas) juttuja kolmansille osapuolille. Tämä johti siihen, että muutamien morsianten tekemisiä, sanomisia ja parisuhteen tilaa on taivasteltu pitkin nettiä yhden ainoan tilapäivityksen perusteella. Että aikuiset ihmiset kehtaavat! Tosi ikävää huomata miten netissä nimettömänä ja kuvattomana kirjoittaminen saa ihmisistä esiin ne kaikista huonoimmat puolet. Kyllähän tälläiset tapahtumat pistää aina välillä miettimään että mitähän täällä taas uskaltaa jakaa ennen kuin joutuu anonyymien hampaisiin.

Itse haluan voida seisoa sanojeni takana myös netissä, ja jätän kokonaan kommentoimatta jos juttu ei aiheuta muuta kuin silmienpyörittelyä. Toivon, että tekin. Ja vaikka pyörisitte netissä nimettömänä, miettikää kahdesti mitä sanotte tai jaatte eteenpäin. Michelle Obaman sanoin: ”When they go low, we go high”.

6 thoughts on “Bloggaaminen omalla naamalla

  • Reply Sari Yli-Salomäki maaliskuu 31, 2017 at 11:38

    Kiitos hienosta pohdinnasta Laura! Omalla nimellä kirjoittaminen ja esiintyminen tuo mukanaan vastuuta asiasisällön tarkistamisesta, oikeudenmukaisuudesta, toisten (ja oman) yksityisyyden suojelemisesta jne. Se pistää miettimään, käyttäytyisimmekö laumana kauniimmin ja olisiko maailma parempi paikka, jos kaikki sähköinenkin kommentointi pitäisi tehdä aina omalla naamallaan? Toki asiayhteydestä irrotetuista pätkiä kommentoidaan oman nimenkin kera välillä aika happoisesti. Näin ei luonnollisissa keskusteluissa ja kohtaamisissa todennäköisesti tapahtuisi, mutta sähköisillä alustoilla se on liiankin helppoa eikä kohteella ole oikeastaan mitään mahdollisuutta oikaista väärinymmärryksiä tai puolustautua piikittelijöitä kohtaan. Kirjoituksesi viimeinen kappale on ihan paras, voi kun me kaikki aina muistaisimme juuri tuon. Loving Michelle Obama too:)

  • Reply Tanja maaliskuu 31, 2017 at 14:10

    Hmph, aivan pyllystä tuollainen. Omasta mielestäni blogia on paljon kivempi lukea, jos tietää, kuka sitä kirjoittaa. On hauskaa nähdä kirjoittajasta kuviakin, jos ne vaikkapa liittyvät postauksiin. Ihminen on luonteeltaan arvostelevainen eläin, enkä väitä etten itse kyseistä lajia harrastaisi. On kuitenkin eri asia ruotia asioita päänsä sisällä kuin kaiken kansan nähtävillä, ja ruotijoiden pitäisi tämä ymmärtää ihan automaattisesti.

  • Reply Laura maaliskuu 31, 2017 at 20:48

    Kiitos! Kiva että aihe herättää kiinnostusta ja keskustelua!

    Tottahan se on että kyllä me kaikki varmasti keskustelemme ja arvostelemme toistemme tekemisiä ja sanomisia tosielämässäkin – ja se on ihan ok. Netissä vaan on niin helppo nimettömänä sanoa tosi ikäviä asioita, vaikka tiedetään että ne useimmiten aina jossain vaiheessa lävähtävät myös kohteen luettavaksi. Varmasti omalla nimellä kirjoittelu hieman suitsisi kaikista kamalimpia kommentteja ja huonoa käytöstä, mutta kaikkea kuraa on mahdotonta estää. Ja onhan se toki hyvä että asioista keskustellaan, joskus myös vähän kriittisemmin! Kunhan vain jokaisella pysyisi terve järki ja käytöstavat mukana keskustelussa.

  • Reply Laura maaliskuu 31, 2017 at 21:10

    No näin on! Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että blogia on paljon kivempi lukea jos tietää vähän millainen tyyppi siellä ruudun takana häärii 🙂 Ruotia saa ja välillä se tekee ihan hyvääkin, mutta valitettavasti netissä se lyttääminen ja haukkuminen nousee ihan uusiin korkeuksiin ja valitettavan usein kantautuu myös kohteen korviin..

  • Reply Mari V huhtikuu 1, 2017 at 09:16

    Mä en myöskään ole mitenkään maininnut vieraille blogista tai jakanut mitään omassa Facebookissa. Kuitenkin jaan blogissani niin paljon häistä ja olis kiva, että edes osalle vieraille pienetkin yksityiskohdat tulis yllätyksenä.:)

  • Reply Laura huhtikuu 1, 2017 at 13:26

    Hääblogit ovat onneksi niin oma genrensä ettei näihin vieraat taida ihan vahingossa eksyä jollei tiedä mitä etsii tai ole omat häät suunnitteilla 🙂 Sen puolesta helppo pitää "salassa" juhlakansalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *